ETTEPLAN OSTI OSAKE-ENEMMISTÖN RUOTSALAISESTA PROTANG AB:STA

ETTEPLAN OYJ    PÖRSSITIEDOTE    07.02.2005 KLO 13.00    1(1)

ETTEPLAN OSTI OSAKE-ENEMMISTÖN RUOTSALAISESTA PROTANG AB:STA

Etteplan Oyj on tänään allekirjoitetulla sopimuksella ostanut ruotsalaisen
Protang AB:n osake-enemmistön. Vuonna 1995 perustettu yritys tarjoaa 
konepajateollisuuden kone- ja laitesuunnittelua, laitossuunnittelua sekä
ydinvoimaloiden kunnossapito- ja tehostussuunnittelua. Yrityksen liikevaihto
on yli 12 milj. euroa ja sen palveluksessa on tällä hetkellä 165 henkilöä.
Yhtiöllä on toimipisteitä Västeråsissa, Malmössa, Örebrossa ja Uppsalassa.

Myyjänä on yrityksen toimiva johto, jolta Etteplan ostaa 70 %:n omistus-
osuuden sekä vastaavan äänioikeuden yhtiöstä. Kauppahinnaksi on sovittu
2,5 milj. euroa. Kauppasummasta 60 % maksetaan Etteplanin osakkeilla,
jota varten Etteplan laatii suunnatun osakeannin ja 40 %:n osuus kauppa-
summasta maksetaan käteisellä. Protang AB:n toimitusjohtaja Tom Andersson,
toimiva johto ja koko muu henkilöstö jatkavat tehtävissään ns. vanhoina
työntekijöinä yrityksen palveluksessa. Etteplanin ja myyjien välinen
sopimus sisältää option, jonka mukaan Etteplan voi myöhemmin kasvattaa
osuuttaan yhtiössä. Lopulliset kauppahinnat määräytyvät ostetun yrityksen
tuloksen kehityksen mukaan.

Protang AB:n liikevaihto vuonna 2004 oli yli 12 milj. euroa ja vuoden
2004 EBITA 0,170 milj. euroa. Viimeisen kolmen vuoden aikana Protang AB:n
liikevaihto on ollut lievässä kasvussa ja EBITA-taso on ollut keskimäärin
lievästi positiivinen. Yhtiön alhainen kannattavuus on johtunut lähinnä
yhtiön pääasiakkaiden heikentyneestä tilauskannasta. Markkinatilanne on
tältä osin jo parantunut ja sen odotetaan paranevan edelleen vuoden 2005
aikana. Yhtiön taseen loppusumma 31.12.2004 oli 3,7 milj. euroa.

Etteplan ja Protang odottavat pystyvänsä yhteistyöllään parantamaan
asiakaspalveluaan merkittävästi. Tarjottavien palvelujen maantieteellinen
kattavuus paranee, kun Protangin toimistot liittyvät Etteplanin
markkinointiverkkoon. Jatkossa konsernin palveluita voidaan tarjota
myös Västeråsin ja Öresundin teollisuuskeskittymissä. Palveluiden
kokonaisvaltaisuus paranee, kun Etteplanin entisestään vahvaa tarjontaa
elektroniikka- ja puunjalostusaloilla Ruotsissa täydentää Protangin
osaaminen etenkin sähkö- ja automaatio- sekä laitossuunnittelu- ja
energia-aloilla. Kaupan jälkeen Etteplan-konsernin Ruotsin 12 yksikössä
työskentelee yli 300 henkeä. Etteplanin markkina-asema Ruotsissa
vahvistuu selvästi ja sen odotetaan kiihdyttävän yrityksen kasvua
ruotsalaisilla suunnittelumarkkinoilla.

Etteplan Oyj on alallaan henkilöstömäärällä mitattuna Suomen suurin
suunnittelutoimisto. Yhtiö tuottaa korkealaatuisia teollisuustekniikan
suunnittelupalveluja tuotekehitys ja tuotantoprosesseihin. Konsernin
ydinosaamisalueita ovat konetekniikka- ja automaatio-suunnittelu sekä
ohjelmistokehitys, elektroniikkasuunnittelu ja EMC-palvelut. Yhtiön
liikevaihto vuonna 2003 oli 51 milj. euroa ja sen palveluksessa on
yli 1000 henkeä Suomessa, Ruotsissa, Saksassa,  Italiassa ja Kiinassa.
Yhtiö on noteerattu Helsingin Pörssissä. Yhtiö julkaisee tilinpäätös-
tiedotteen 17.02.2005.

Hollolassa 7. helmikuuta 2005

Etteplan Oyj

Hallitus

Lisätiedot: Etteplan Oyj, toimitusjohtaja Heikki Hornborg,
puh. (03) 872 9011, GSM 0400 873 063, varatoimitusjohtaja
Jukka Rausti, puh. (09) 7598 7711, GSM 0400 612 463 tai
Protang AB, toimitusjohtaja Tom Andersson, puh. +46 70 568 0732.


JAKELU:    Helsingin pörssi
           Keskeiset tiedotusvälineet
           www.etteplan.com

Yrityksestä

Etteplan Oyj:n palvelut kattavat teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun, sulautettujen järjestelmien ja IoT:n (esineiden internet) sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Asiakkaitamme ovat maailman johtavat valmistavan teollisuuden yritykset. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa. Vuonna 2017 Etteplanin liikevaihto oli noin 215 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on yli 3 000 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com

Tilaa