ETTEPLAN OYJ: OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2007
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2007
ETTEPLANIN LIIKEVAIHTO KASVOI 28 %, LIIKEVOITTO OLI 9,3 MILJ. EUROA
- Konsernin liikevaihto 92,4 milj. euroa (72,3)
- Liikevoitto 9,3 milj. euroa (4,7)
- Nettotulos 6,5 milj. euroa (2,9)
- Tulos/osake 0,32 euroa (0,15)
- Henkilöstö kauden lopussa 2 061 (1 530)
(Suluissa olevat luvut viittaavat edellisen vuoden vastaavaan katsauskauteen,
ellei toisin mainita.)
Yhtiö on edelleen jatkanut kannattavaa kasvua ja yhtiön toiminta on pääosin
saavuttanut asetetut tavoitteet. Katsauskauden liikevaihdon kasvusta 13,8 % oli
orgaanista, loppuosa oli seurausta toteutetuista yrityskaupoista. Kasvua on
ollut molemmissa segmenteissä Tuotekehityksessä ja Toimitussuunnittelussa
erityisesti yhtiön päämarkkina-alueella Pohjoismaissa missä mm. ruotsalaisen
ajoneuvoteollisuuden vahva kysyntä on pitänyt kapasiteetin käyttöasteen
korkeana. Tuotekehityssegmentin tuloskehitys ei kolmannen kvartaalin aikana
ollut odotusten mukainen johtuen joidenkin kiinteähintaisten toimeksiantojen
kustannusten ylityksestä. Suunnittelutoimeksiantojen ja informaatioteknologian
hyvä kysyntätilanne sekä toiminnan tehostamiseen tehdyt panostukset ovat
johtaneet koko konsernin korkeaan käyttöasteeseen ja edellisen vuoden vastaavaan
ajankohtaan verrattuna kannattavuuden paranemiseen.
Kolmannen neljänneksen liikevaihto ja tulos
Etteplanin liikevaihto vuoden kolmannella neljänneksellä kasvoi 20,9 %
edellisvuoden vastaavaan jaksoon verrattuna ja oli 28,4 milj. euroa (23,5 milj.
euroa). Liikevoitto kolmannella neljänneksellä oli 1,9 milj. euroa (1,7 milj.
euroa) eli 6,8 % liikevaihdosta (7,0 %).
Katsauskauden liikevaihto ja tulos
Etteplanin liikevaihto kasvoi selvästi edellisvuodesta. Liikevaihto kasvoi
27,8 % 92,4 milj. euroon (72,3 milj. euroa).
Liikevoitto katsauskaudella kasvoi 99,0 % ollen 9,3 milj. euroa (4,7 milj.
euroa) eli 10,1 % liikevaihdosta (6,5 %). Katsauskauden liikevoittoa parantaa
NATLABS Oy:n myynti, josta kirjattiin ensimmäisellä neljänneksellä 0,84 milj.
euron myyntivoitto.
Kauden voitto ennen veroja oli 9,1 milj. euroa (4,6 milj. euroa). Verojen määrä
oli 2,3 milj. euroa (1,4 milj. euroa). Katsauskauden verot on jaksotettu
katsauskauden tulosta vastaavasti. Tuloslaskelman verot ovat 25,2 % (29,8 %)
laskettuna tuloksesta ennen veroja. NATLABS Oy:n osakkeiden myyntivoiton
verovapaus laski katsauskauden veroastetta.
Kauden voitto oli 6,5 milj. euroa (2,9 milj. euroa). Osakekohtainen tulos oli
0,32 euroa (0,15 euroa). Oma pääoma/osake kasvoi 33,7 % ja oli 1,44 euroa (1,08
euroa). Sijoitetun pääoman tuotto oli vertailujaksoa selvästi parempi ja oli
31,4 % (22,1 %).
Liiketoiminta
Etteplan toimii suurten ja keskisuurten kansainvälisesti toimivien
teollisuusyritysten kumppanina tarjoten teollisuustekniikkaan liittyviä
suunnittelupalveluita. Konsernin palvelut on jaettu kahteen segmenttiin:
Toimitussuunnittelu ja Tuotekehitys.
Toimitussuunnittelu-segmentti tarjoaa monipuolisia suunnittelupalveluja sekä
niihin liittyviä käyttöönotto-, työmaavalvonta- ja koulutuspalveluja
tuotantolaitosten sekä niiden koneiden ja laitteiden suunnitteluun.
Tuotekehitys-segmentti puolestaan tarjoaa monialaisia tuotekehitykseen liittyviä
suunnittelu- ja toteutuspalveluja sekä tuoteinformaation
sisällöntuotantopalveluja. Pitkäaikaisissa, kumppanuuteen perustuvissa
asiakassuhteissa tuotekehityksen suunnittelupalvelut varmistavat asiakkaan
kilpailukyvyn tulevaisuudessa.
Yhtiön asiakkaat ovat laitevalmistajia sekä loppukäyttäjiä
puunjalostusteollisuudessa, prosessi-, auto-, nosto- ja siirtolaite-
sekä elektroniikkateollisuudessa.
Kolmannen neljänneksen tärkeimmät tapahtumat
Syyskuun alussa Etteplan Oyj osti Gesab AB:n koko osakekannan heinäkuussa
allekirjoitetun sopimuksen mukaisesti. Kaupan toteutumisesta on tiedotettu
3.9.2007 pörssitiedotteella.
Etteplan Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin 21.9.2007 Lahdessa.
Ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotukset yhtiöjärjestyksen
muuttamisesta, maksuttomasta osakeannista ja rahastokorotuksesta. Ylimääräisen
yhtiökokouksen päätökset on yksilöity 21.9.2007 julkaistussa pörssitiedotteessa.
Etteplan Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päättämät maksuton osakeanti ja
rahastokorotus toteutettiin 26.9.2007. Maksuttomasta osakeannista ja
rahastokorotuksesta on tiedotettu samana päivänä julkaistulla
pörssitiedotteella.
Etteplan on saanut katsauskauden aikana lukuisia merkittäviä toimeksiantoja
avainasiakkailtaan, joista esimerkkinä voidaan mainita Etteplanin Örebron
toimiston Minesto AB:lta saama toimeksianto uudistuvaa energiaa käyttävän uuden
järjestelmän kehitystyön toteuttamisesta. Järjestelmä perustuu
vuorovesivirtausten käyttämiseen energialähteenä.
Henkilöstö
Etteplan-konsernin toiminta ja henkilöstömäärä ovat kasvaneet tasaisesti.
Konsernin palveluksessa oli kauden aikana keskimäärin 1 799 henkilöä (1 470) ja
kauden lopussa 2 061 henkilöä (1 530). Henkilöstölisäykset johtuvat yhtiöille
siirtyneestä liiketoiminnasta sekä aktiivisesta rekrytoinnista ja kohdistuvat
lähes yksinomaan asiakasprojektien toteuttamiseen. Konsernin palveluksessa
ulkomailla toimii 1 031 henkilöä (660).
Investoinnit
Konsernin kokonaisinvestoinnit olivat 12,8 milj. euroa (12,3 milj. euroa).
Suurimmat yksittäiset investoinnit kohdistuivat LCA Engineering Oy:n koko
osakekannan hankintaan, ProTang AB:n vähemmistöosuuden lunastukseen sekä Gesab
AB:n koko osakekannan hankintaan. Muut investoinnit kohdistuivat liiketoiminnan
toteuttamiseen ja kehittämiseen.
Riskit ja riskienhallinta
Konsernin riskienhallinta käsittää konsernin liiketoiminta-, hallinnointi- sekä
rahoitusriskien hallinnan. Konsernin hallintoriskiä valvotaan konsernin
hallinnointiohjeiden sekä laatujärjestelmän avulla. Riskit on yksilöity 2006
vuositilinpäätöksen liitetiedoissa.
Liiketoiminnan suurin riski on asiakkaiden tilauskannassa tapahtuvat
ennakoimattomat muutokset. Yhtiön liiketoiminnan luonne ei sisällä merkittäviä
luottotappio-, ympäristö- tai valuuttariskejä.
Rahoitusasema
Taseen loppusumma 30.9.2007 kasvoi 37,5 % ja oli 72,4 milj. euroa (52,6 milj.
euroa). Liikearvo taseessa kasvoi 29,2 milj. euroon (16,2 milj. euroa).
Konsernin rahavarat olivat 2,9 milj. euroa (4,4 milj. euroa). Konsernin
korolliset velat kasvoivat Gesab-kaupan rahoituksen sekä katsauskauden
kausivaihtelusta johtuvan käyttöpääomatarpeen takia ja olivat kauden lopussa
15,8 milj. euroa (12,9 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli 41,3 % (42,0 %).
Osakkeet
Etteplan Oyj (ETT1V) kuuluu Pohjoismaisen Pörssin Teollisuustuotteet ja
-palvelut -toimialaluokkaan ja kuuluu markkina-arvoltaan ryhmään pieni (Small
cap).
Yhtiön osakepääoma 30.9.2007 oli 5 000 000,00 euroa ja osakemäärä 20 179 414
kappaletta. Yhtiöllä on yksi osakesarja. Kaikilla osakkeilla on samanlainen
oikeus osinkoon ja yhtiön varoihin.
Yhtiö toteutti katsauskauden aikana maksuttoman osakeannin, jossa yhtiön
osakkeenomistajille annettiin uusia osakkeita heidän osakeomistustensa suhteessa
siten, että osakkeenomistaja oli oikeutettu saamaan maksutta yhden (1) uuden
osakkeen jokaista omistamaansa yhtiön osaketta vastaan. Maksuttomassa
osakeannissa annettiin maksutta yhteensä 10.089.707 yhtiön uutta osaketta.
Maksuttomasta osakeannista on tiedotettu 26.9.2007 julkaistulla
pörssitiedotteella. Uudet osakkeet on otettu julkisen kaupankäynnin kohteeksi
yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa 27.9.2007.
Katsauskauden aikana yhtiön osakepääomaa korotettiin rahastoannilla, jossa
ylikurssirahastosta siirrettiin osakepääomaan 2.477.573,25 euroa. Yhtiön
osakepääoma korotuksen jälkeen on 5.000.000 euroa. Rahastoannista on tiedotettu
26.9.2007 julkaistulla pörssitiedotteella.
Yhtiön hallussa ei ollut 30.9.2007 omia osakkeita. Katsauskaudella yhtiö ei ole
hankkinut omia osakkeita.
Varsinaisen yhtiökokouksen 29.3.2007 hallitukselle antamat valtuutukset
osakepääoman korottamiseen, vaihtovelkakirjalainan ottamiseen ja/tai
optio-oikeuksien antamiseen, omien osakkeiden hankintaan ja niiden
luovuttamiseen ovat voimassa niiltä osin kun valtuutuksia ei ole käytetty.
Yhtiökokouksen hallitukselle antamat valtuutukset on yksilöity kokonaisuudessaan
29.3.2007 julkaistussa pörssitiedotteessa.
Ylimääräisen yhtiökokouksen 21.9.2007 hallitukselle antamat valtuutukset
maksuttomaan osakeantiin sekä rahastoantiin on käytetty katsauskaudella.
Ylimääräisen yhtiökokouksen hallitukselle antamat valtuudet on yksilöity
kokonaisuudessaan 21.9.2007 julkaistussa pörssitiedotteessa.
Katsauskauden jälkeiset merkittävät tapahtumat
Lokakuussa Etteplan Oyj:n hallitus valitsi yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi
1.1.2008 alkaen KTM Matti Hyytiäisen (47 v). Matti Hyytiäinen aloittaa yhtiön
palveluksessa 1.11.2007. Hän on viimeksi toiminut KONE Oyj:n
liukuporrasliiketoiminnan johtajana.
Yhtiön nykyinen toimitusjohtaja, Heikki Hornborg, on valittu Etteplan Oyj:n
hallituksen puheenjohtajaksi 1.1.2008 alkaen. Yhtiön nykyinen hallituksen
puheenjohtaja, Tapani Mönkkönen, jatkaa yhtiön hallituksen jäsenenä ja
hallituksen varapuheenjohtajana 1.1.2008 alkaen.
Lähiajan näkymät
Yhtiön toiminta on riippuvainen asiakasyritysten tilauskannan kehittymisestä.
Teollisuuden suunnittelupalveluiden kysynnän odotetaan jatkuvan hyvänä
keskeisillä markkina-alueilla. Yhtiön liikevaihdon oletetaan kasvavan sekä
orgaanisesti että tehtyjen yrityskauppojen seurauksena.
Koko vuoden kannattavuuden odotetaan olevan edellisvuotta paremman.
Osavuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia.
Hollolassa 26. lokakuuta 2007
Etteplan Oyj
Hallitus
Lisätiedot: toimitusjohtaja Heikki Hornborg, puh. 0400 873 063 tai talous- ja
yrityssuunnittelujohtaja Pia Björk, puh. 0400 241 815
LIITTEET
Konsernin tuloslaskelma
Konsernitase
Konsernin rahavirtalaskelma
Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista
Keskeiset tunnusluvut
Osavuosikatsauksen liitetiedot
Tiedotteet ja muu yritysinformaatio löytyvät Etteplanin Internet-sivuilta
osoitteesta www.etteplan.fi.
JAKELU
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.etteplan.fi
--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN TULOSLASKELMA | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| (1 000 EUR) | 7-9/ | 7-9/ | 1-9/ | 1-9/ | 1-12/ |
--------------------------------------------------------------------------------
| | 2007 | 2006 | 2007 | 2006 | 2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 28 403 | 23 500 | 92 429 | 72 338 | 101 698 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut | 33 | 101 | 1 005 | 169 | 219 |
| tuotot | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Materiaalit ja palvelut | -1 899 | -1 679 | -5 870 | -4 860 | -6 728 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut | -20 056 | -16 082 | -63 925 | -50 935 | -71 111 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut | -4 044 | -3 656 | -12 838 | -10 503 | -15 213 |
| kulut | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot | -509 | -529 | -1 485 | -1 527 | -2 042 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | 1 928 | 1 653 | 9 316 | 4 682 | 6 823 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot | 48 | -2 | 106 | 75 | 172 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut | -135 | -64 | -322 | -160 | -299 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja | 1 843 | 1 588 | 9 101 | 4 597 | 6 695 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot | -557 | -554 | -2 291 | -1 371 | -2 096 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto | 1 285 | 1 034 | 6 809 | 3 226 | 4 599 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistölle kuuluva | -71 | -113 | -322 | -307 | -427 |
| voitto | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| kuuluva voitto | 1 214 | 920 | 6 487 | 2 918 | 4 172 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Laimentamaton | | | | | |
| osakekohtainen | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| tulos, EUR | | | 0,32 | 0,15 | 0,22 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Laimennusvaikutuksella oikaistu | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| osakekohtainen tulos, | | | 0,32 | 0,15 | 0,22 |
| EUR | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNITASE | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| (1 000 EUR) | 30.9.2007 | 30.9.2006 | 31.12.2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset varat | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset käyttöomaisuus- | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| hyödykkeet | 2 234 | 3 013 | 2 759 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikearvo | 29 156 | 16 156 | 18 580 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut aineettomat hyödykkeet | 2 327 | 4 119 | 2 124 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat sijoitukset | 420 | 465 | 425 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut pitkäaikaiset saamiset | 835 | 0 | 852 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verosaamiset | 210 | 13 | 88 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset varat yhteensä | 35 180 | 23 767 | 24 829 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 33 948 | 24 326 | 24 191 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden verotettavaan tuloon | | | |

| perustuvat verosaamiset | 350 | 122 | 28 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat | 2 910 | 4 426 | 6 174 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat yhteensä | 37 209 | 28 874 | 30 393 |
--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT YHTEENSÄ | 72 389 | 52 641 | 55 222 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille kuuluva | | | |

| oma pääoma | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma | 5 000 | 2 443 | 2 443 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ylikurssirahasto | 6 701 | 9 179 | 9 179 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun vapaan oman | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| pääoman rahasto | 2 601 | 0 | 0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot | 4 | -191 | 43 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat | 8 339 | 6 759 | 6 759 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto | 6 487 | 2 918 | 4 172 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille kuuluva | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| oma pääoma, yhteensä | 29 132 | 21 108 | 22 596 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistön osuus | 568 | 783 | 872 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä | 29 701 | 21 892 | 23 468 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset velat | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verovelat | 959 | 874 | 1 046 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset velat | 12 680 | 9 194 | 8 967 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset velat yhteensä | 13 640 | 10 068 | 10 013 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset velat | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset velat | 3 141 | 3 673 | 1 837 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostovelat ja muu lyhytaikainen | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| koroton vieras pääoma | 24 137 | 16 692 | 19 522 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden verotettavaan tuloon | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| perustuvat verovelat | 1 771 | 316 | 382 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset velat yhteensä | 29 049 | 20 681 | 21 741 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat yhteensä | 42 688 | 30 749 | 31 754 |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 72 389 | 52 641 | 55 222 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| (1 000 EUR) | 1-9/2007 | 1-9/2006 | 1-12/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirta | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myynnistä saadut maksut | 86 751 | 70 774 | 99 290 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muista tuotoista | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| saadut maksut | 165 | 153 | 194 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksut liiketoiminnan kuluista | 81 607 | 67 492 | 90 851 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirta ennen | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| rahoituseriä ja veroja | 5 309 | 3 436 | 8 633 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut korot ja maksut muista | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| liiketoiminnan rahoituskuluista | 286 | 142 | 249 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saadut korot liiketoiminnasta | 106 | 75 | 172 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut välittömät verot | 1 380 | 1 344 | 1 782 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirta ( A ) | 3 749 | 2 024 | 6 773 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien rahavirta | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit aineellisiin ja | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| aineettomiin hyödykkeisiin | 810 | 1 653 | 1 612 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tytäryhtiöhankinnat | 8 299 | 9 405 | 9 952 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tytäryhtiömyynnit | 633 | 0 | 0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineellisten ja aineettomien | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| hyödykkeiden luovutustulot | 46 | 155 | 212 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit muihin sijoituksiin | 0 | 0 | 476 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainasaamisten takaisinmaksut | 540 | 0 | 0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Luovutusvoitot muista sijoituksista | 5 | 464 | 464 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien rahavirta ( B ) | -7 885 | -10 439 | -11 363 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen rahavirta | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaisten lainojen nostot | 0 | 1 332 | 1 332 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut | 0 | 0 | 1 332 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 5 293 | 9 897 | 11 335 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | 1 597 | 914 | 3 108 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut osingot ja muu voitonjako | 2 776 | 1 923 | 1 923 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen rahavirta ( C ) | 920 | 8 392 | 6 305 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarojen muutos ( A + B + C ) | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| lisäys (+) / vähennys (-) | -3 216 | -23 | 1 715 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat kauden alussa | 6 174 | 4 445 | 4 445 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttakurssien muutosten vaikutus | 48 | -4 | -14 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat kauden lopussa | 2 910 | 4 426 | 6 174 |
--------------------------------------------------------------------------------
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
(1 000 EUR)
Taulukon sarakkeiden selitteet:
A) Osakepääoma
B) Ylikurssirahasto
C) Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
D) Muuntoerot
E) Kertyneet voittovarat
F) Vähemmistöosuus
G) Yhteensä
--------------------------------------------------------------------------------
| | A | B | C | D | E | F | G |

| Oma pääoma | | | | | | | |

| 1.1.2006 | 2 403 | 8 269 | 0 | -251 | 8 682 | 1 360 | 20 463 |

| Osingonjako | | | | | -1 923 | -184 | -2 107 |

| Osakepääoman | | | | | | | |

| korotus | 40 | 910 | | | | | 950 |

| Omistus- | | | | | | | |

| osuuden | | | | | | | |

| muutokset | | | | | | -731 | -731 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| voitto | | | | | 4 172 | 427 | 4 599 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot | | | | 294 | | | 294 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 31.12.2006 | 2 443 | 9 179 | 0 | 43 | 10 931 | 872 | 23 468 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1.1.2007 | 2 443 | 9 179 | 0 | 43 | 10 931 | 872 | 23 468 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako | | | | | -2 592 | -201 | -2 793 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoman | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| korotus | 2 557 | -2 | 2 601 | | | | 2 680 |
| | | 478 | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistus- | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| osuuden | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| muutokset | | | | | | -424 | -424 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden | | | | | 6 487 | 321 | 6 808 |
| voitto | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot | | | | -38 | | | -38 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 30.9.2007 | 5 000 | 6 701 | 2 601 | 4 | 14 826 | 568 | 29 701 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| | A | B | C | D | E | F | G |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1.1.2006 | 2 403 | 8 269 | 0 | -251 | 8 682 | 1 360 | 20 463 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako | | | | | -1 923 | -184 | -2 107 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoman | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| korotus | 40 | 910 | | | | | 950 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistus- | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| osuuden | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| muutokset | | | | | | -700 | -700 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden | | | | | 2 918 | 307 | 3 225 |
| voitto | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot | | | | 61 | | | 61 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 30.9.2006 | 2 443 | 9 179 | 0 | -190 | 9 677 | 783 | 21 892 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TUNNUSLUVUT | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| (EUR 1 000) | 1-9/2007 | 1-9/2006 | 1-12/2006 | Muutos ed. |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | vuodesta |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 92 429 | 72 338 | 101 698 | 27,8 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | 9 316 | 4 682 | 6 823 | 99,0 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto, % | 10,1 | 6,5 | 6,7 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja | 9 101 | 4 597 | 6 695 | 98,0 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja, % | 9,8 | 6,4 | 6,6 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto, % | 34,1 | 20,3 | 20,9 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun pääoman tuotto, | 31,4 | 22,1 | 24,6 | |
| % | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste, % | 41,3 | 42,0 | 42,6 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset bruttovelat | 15 821 | 12 867 | 10 804 | 23,0 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovelkaantumisaste-% | 43,5 | 38,6 | 19,7 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Taseen loppusumma | 72 389 | 52 641 | 55 222 | 37,5 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit | 12 798 | 12 281 | 12 512 | 4,2 % |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, EUR | 0,32 | 0,15 | 0,22 | 115,3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen oma pääoma, | 1,44 | 1,08 | 1,16 | 33,7 % |
| EUR | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö keskimäärin | 1 799 | 1 470 | 1 501 | 22,4 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö kauden lopussa | 2 061 | 1 530 | 1 586 | 34,7 % |
--------------------------------------------------------------------------------
Tunnuslukujen laskentaperiaatteet ja esittämistapa ovat samat kuin
vuositilinpäätöksessä 2006.
OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT
Yleistä
Etteplan-konsernin emoyhtiö on Etteplan Oyj. Etteplan Oyj (yhtiö) on
suomalainen, Suomen lakien mukaan perustettu julkinen osakeyhtiö. Yhtiön
kotipaikka on Hollola. Yhtiön osakkeet noteerataan Pohjoismaisen Pörssin
listalla.
Etteplan Oyj ja sen tytäryhtiöt tuottavat korkealaatuisia teollisuustekniikan
suunnittelupalveluja. Liiketoiminta jakaantuu kahteen segmenttiin: Tuotekehitys
ja Toimitussuunnittelu. Muut toiminnot -segmentti koostuu hallinnosta. Konsernin
päämarkkina-alue on Eurooppa. Ydinasiakkaittemme osalta palvelu on
maailmanlaajuista.
Jäljennös konsernitilinpäätöksestä on saatavissa Internet-osoitteesta
www.etteplan.fi tai konsernin emoyhtiön päätoimipaikasta osoitteesta Terveystie
18, 15860 Hollola.
Etteplan Oyj:n hallitus on hyväksynyt kokouksessaan 25.10.2007 tämän
osavuosikatsauksen julkistettavaksi.
Laatimisperusta
Osavuosikatsaus on laadittu standardin IAS 34 Osavuosikatsaukset ja konsernin
vuositilinpäätöksessä 2006 esitettyjen laatimis- ja laskentaperiaatteiden
mukaan, mutta sen laskennassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34
Osavuosikatsaukset - standardin vaatimuksia.
Osavuosikatsauksen tiedot esitetään tuhansina euroina. Kaikki
tilinpäätöstaulukoiden luvut ovat pyöristettyjä, jonka vuoksi yksittäisten
lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta.
Uusia standardeja, standardien muutoksia ja tulkintoja on astunut voimaan
tilikauden 2007 alusta:
IFRS 7 Rahoitusinstrumentit: tilinpäätöksessä esitettävät tiedot
IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen: tilinpäätöksessä esitettävät pääomatiedot
IFRIC 8 IFRS 2:n soveltamisala
IFRIC 9 Kytkettyjen johdannaisten uudelleen arviointi
IFRIC 10 Osavuosikatsaukset ja arvonalentumiset
Käyttöönotetuilla standardeilla ja tulkinnoilla ei yhtiön johdon näkemyksen
mukaan ole merkittävää vaikutusta konsernin osavuosikatsaukseen.
Arvioiden käyttö
Tämä osavuosikatsaus sisältää tulevaisuutta koskevia arvioita ja oletuksia,
joiden lopputulos voi poiketa tehdyistä arvioista ja oletuksista. Arviot
pohjautuvat johdon parhaaseen näkemykseen osavuosikatsaushetkellä.
Hankitut liiketoiminnot
10. tammikuuta 2007 konserni hankki 100 % suunnittelupalveluja harjoittavan
yrityksen LCA Engineering Oy:n osakepääomasta. Asiakassopimuksia ja -suhteita ei
ole tämän yrityshankinnan yhteydessä pidetty taseeseen merkittävänä omaisuutena,
koska asiakassopimukset ovat luonteeltaan ei-sitovia raamisopimuksia eivätkä
siten ole erikseen erotettavissa tai erikseen myytävissä. Etteplan Oyj:n johdon
käsityksen mukaan yrityskaupassa maksettu hankintakohteen nettovarallisuuden
ylittävä hankintameno kohdistuu pääasiassa hankitun kohteen johdon ja
henkilökunnan osaamiseen, hankitun kohteen markkina-asemaan sekä tavoiteltuihin
toiminnallisiin synergioihin ja on täten luonteeltaan liikearvoa.
11. kesäkuuta 2007 konserni hankki 26,84 % vähemmistöosuuden ProTang AB:n
osakepääomasta. Hankinnan jälkeen Etteplan Oyj:n omistusosuus yhtiöstä on 100 %.
Hankinnasta kirjattiin taseeseen 1 641 tuhannen euron liikearvo.
4. heinäkuuta 2007 konserni hankki 100 % teollisuuden konsultointipalveluja
tarjoavan yrityksen Gesab AB:n osakepääomasta. Asiakassopimuksia ja -suhteita ei
ole tämän yrityshankinnan yhteydessä pidetty taseeseen merkittävänä omaisuutena,
koska asiakassopimukset ovat luonteeltaan ei-sitovia raamisopimuksia eivätkä
siten ole erikseen erotettavissa tai erikseen myytävissä. Etteplan Oyj:n johdon
käsityksen mukaan yrityskaupassa maksettu hankintakohteen nettovarallisuuden
ylittävä hankintameno kohdistuu pääasiassa hankitun kohteen johdon ja
henkilökunnan osaamiseen, hankitun kohteen markkina-asemaan sekä tavoiteltuihin
toiminnallisiin synergioihin ja on täten luonteeltaan liikearvoa.
Osakkeet ja osakepääoma
Ylimääräisen yhtiökokouksen 21.9.2007 tekemän päätöksen mukaisesti on yhtiön
osakkeenomistajille annettu uusia maksuttomia osakkeita heidän osakeomistustensa
suhteessa. Osakkeenomistaja on päätöksen mukaan oikeutettu saamaan maksutta
yhden (1) uuden osakkeen jokaista omistamaansa yhtiön osaketta vastaan.
Maksuttomassa osakeannissa annettiin maksutta yhteensä 10 089 707 yhtiön uutta
osaketta. Etteplan Oyj:n osakkeiden lukumäärä 30.9.2007 oli 20 179 414
kappaletta ja osakepääoma 5.000.000 euroa.
Liikevoitto
Osavuosikatsauksen liikevoittoon sisältyy kertaluonteisena eränä liiketoiminnan
muihin tuottoihin kirjattu tytäryritys NATLABS Oy:n myynnistä saatu
luovutusvoitto 839 tuhatta euroa.
Tuloverot
Konsernin tuloslaskelmassa olevat tuloverot on laskettu käyttäen verokantaa,
jota sovellettaisiin vuoden odotettuun kokonaistulokseen. Vuoden arvioitu
keskimääräinen efektiivinen tuloverokanta on määritetty kunkin maan osalta
erikseen. Efektiivinen verokanta osavuosikatsauksessa on 24,8 %. Verokannan
pieneneminen johtuu tytäryrityksen myyntivoiton verovapaudesta.