ETTEPLAN OYJ: OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2006

ETTEPLAN OYJ     PÖRSSITIEDOTE    28.04.2006 KLO 10.00     1(9)

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2006

ETTEPLANIN LIIKEVAIHTO KASVOI 15 %, LIIKEVOITTO OLI 1,5 MILJ. EUROA

- Konsernin liikevaihto         22,4 milj.euroa (19,4)
- Liikevoitto                   1,5 milj. euroa (1,0)
- Nettotulos                    0,9 milj. euroa (0,5)
- Tulos/osake                   0,09 euroa (0,06)
- Henkilöstö kauden lopussa     1 329 (1 229)

(Suluissa olevat luvut viittaavat edellisen vuoden vastaavaan 
jaksoon, ellei toisin mainita.)

Etteplan jatkoi vahvaa, kannattavaa kasvuaan. Liikevaihto kasvoi
15 % orgaanisen kasvun ollessa 8 %. Yhtiön tulos parani merkittävästi
verrattuna sekä edelliseen neljännekseen että viime vuoden vastaavaan 
jaksoon. Teollisuustekniikan suunnittelupalveluiden ja informaatio-
teknologian kysyntä oli hyvä Pohjoismaissa ja parantui Keski-
Euroopassa.

Yhtiössä kannattavuuden parantamiseen tähtäävillä toimenpiteillä
on saatu suurimpien kannattavuusongelmissa olleiden yksiköiden 
tuloskehitys selvästi käännetyksi samalla kun koko konsernin 
toiminta on tehostunut. Tehtyjen parannusten seurauksena yhtiö on
vahvistanut asemaansa tärkeimpien asiakkaiden avaintoimittajana 
sekä laajentanut asiakaskuntaansa kaikilla markkina-alueilla.

Liikevaihto ja tulos

Etteplanin liikevaihto kasvoi 22,4 milj. euroon (19,4 milj. euroa).

Liikevoitto katsauskaudella oli 1,5 milj. euroa (1,0 milj. euroa)
eli 6,7 % liikevaihdosta (5,0 %). Kauden voitto ennen veroja ja
vähemmistöosuutta oli 1,5 milj. euroa (1,0 milj. euroa). Verojen 
määrä oli 0,4 milj. euroa (0,4 milj. euroa). Katsauskauden verot 
on jaksotettu katsauskauden tulosta vastaavasti.

Kauden tulos oli 0,9 milj. euroa (0,5 milj. euroa). Osakekohtainen 
tulos oli 0,09 euroa (0,06 euroa). Oma pääoma/osake kasvoi 18,8 % 
ja oli 1,89 euroa (1,59 euroa). Sijoitetun pääoman tuotto oli 
vertailujaksoa parempi ja oli 27,4 % (22,4 %).
Liiketoiminta

Etteplan toimii suurten ja keskisuurten kansainvälisesti toimivien
teollisuusyritysten kumppanina tarjoten teollisuustekniikkaan 
liittyviä suunnittelupalveluita. Konsernin palvelut on jaettu kahteen 
segmenttiin: Toimitussuunnittelu ja Tuotekehitys.

Toimitussuunnittelu-segmentti tarjoaa palveluja koneiden ja laitteiden
sekä tuotantolaitosten suunnitteluun. Projekti- ja laitetoimittajille
sekä laitosten omistajille ja käyttäjille tarjotaan mekaniikka, sähkö-,
automaatio-, tehdassuunnittelu- ja käyttöönottopalveluja. Tuotekehitys-
segmentti puolestaan tarjoaa tuotekehitykseen liittyviä suunnittelu-
palveluja. Pitkäaikaisissa, kumppanuuteen perustuvissa asiakassuhteissa 
tuotekehityksen suunnittelupalvelut varmistavat asiakkaan kilpailukyvyn 
tulevaisuudessa. Yhtiöllä on lisäksi elektromagneettisten häiriöiden 
mittauksiin erikoistunut akkreditoitu laboratorio sekä informaatio-
teknologian tuotteisiin ja palveluihin erikoistunut yksikkö.

Yhtiön asiakkaat ovat laitevalmistajia sekä loppukäyttäjiä
puunjalostusteollisuudessa, prosessi-, auto-, nosto- ja siirtolaite-
sekä elektroniikkateollisuudessa.

Ensimmäisen neljänneksen tärkeimmät tapahtumat

Maaliskuussa Etteplan Oyj vahvisti toimintaansa elektroniikan ja
telekommunikaation ohjelmistosuunnittelupalvelujen alalla. Yhtiö 
sopi Intergrated e-Solutions Finland Oy:n kanssa liiketoiminta-
kaupasta, jonka myötä Integrated e-Solutions Finland yhdistyy
osaksi Etteplania. Yrityksen liikevaihto vuonna 2005 oli 
0,8 milj. euroa.

Maaliskuussa pidetyssä Etteplan Oyj:n varsinaisessa yhtiö-
kokouksessa hallitus valtuutettiin:

- päättämään yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien 
yhden tai useamman vaihtovelkakirjalainan ottamisesta ja/tai 
optio-oikeuksien antamisesta ja/tai päättämään osakepääoman
korottamisesta yhdessä tai useammassa erässä uusmerkinnällä 
siten, että vaihtovelkakirjoja tai optio-oikeuksia annettaessa
tai uusmerkinnässä yhteensä hallituksen voimassa olevat 
käyttämättömät valtuutukset korotusten yhteismäärältään ja 
annettavien osakkeiden yhteenlasketulta äänimäärältään vastaavat
enintään viidesosaa yhtiökokouksen valtuutuspäätöksen ja 
hallituksen korotuspäätöksen ajankohtana rekisteröidystä
osakepääomasta ja osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä. 
Valtuutuksen nojalla yhtiön osakepääoma voi korottua enintään 
480.656,50 eurolla.

- päättämään omien osakkeiden hankkimisesta yhdessä tai 
useammassa erässä voitonjakokelpoisilla varoilla muussa kuin 
osakkeenomistajien osakeomistuksen suhteessa. Valtuutus sisältää 
oikeuden päättää yhtiön osakkeiden hankkimisesta julkisessa 
kaupankäynnissä kulloinkin voimassa olevaan pörssikurssiin siten,
että hankittujen osakkeiden yhteenlaskettu kirjanpidollinen 
vasta-arvo ja niiden tuottama äänimäärä on osakkeiden hankinnan
jälkeen enintään kymmenen (10) prosenttia yhtiön osakepääomasta
ja kaikkien osakkeiden äänimäärästä.

- päättämään päätetyn valtuutuksen perusteella hankittujen yhtiön 
omien osakkeiden luovuttamisesta yhdessä tai useammassa erässä. 
Hallitukselle annettava valtuutus sisältää oikeuden luovuttaa 
yhtiön osakkeita siten, että luovutettavien osakkeiden yhteen-
laskettu kirjanpidollinen vasta-arvo ja niiden tuottama äänimäärä 
on enintään kymmenen (10) prosenttia yhtiön osakepääomasta ja 
osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä.

Henkilöstö

Etteplan-konsernin toiminta ja henkilöstömäärä ovat kasvaneet 
tasaisesti. Konsernin palveluksessa oli kauden aikana keskimäärin
1 327 henkilöä (1 167) ja kauden lopussa 1 329 henkilöä (1 229).
Henkilöstölisäykset johtuvat yhtiöille siirtyneestä liiketoiminnasta
ja kohdistuvat lähes yksinomaan asiakasprojektien toteuttamiseen. 
Konsernin palveluksessa ulkomailla toimii 460 henkilöä.

Investoinnit ja rahoitus

Konsernin kokonaisinvestoinnit olivat 0,4 milj. euroa (3,8 milj. euroa).
Investoinnit kohdistuivat pääasiassa liiketoiminnan toteuttamiseen ja
kehittämiseen.

Etteplanin rahoitusasema oli tyydyttävä. Taseen loppusumma 31.3.2006
oli 39,6 milj. euroa (33,7 milj. euroa), josta rahavarat sekä
rahoitusomaisuusarvopaperit olivat 5,3 milj. euroa (6,7 milj. euroa). 
Konsernin korolliset velat olivat kauden lopussa 2,2 milj. euroa
(3,1 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli 49,5 % (46,8 %).

Osakkeet

Etteplan Oyj:n osake on 24.5.2005 alkaen noteerattu Helsingin Pörssin
päälistalla Muut palvelut -toimialaryhmässä. Yhtiön osake noteerattiin
aikaisemmin Helsingin Pörssin NM-listalla.

Etteplan Oyj:n osakepääoman määrä katsauskauden päättyessä oli 
2 403 282,50 euroa ja osakkeiden kokonaismäärä 9 613 130 kappaletta.

Yhtiön hallussa oli 31.3.2006 200 kpl osakkeita. Osakkeista suoritettu 
vastike on 481,00 euroa. Katsauskaudella yhtiö ei ole hankkinut omia
osakkeita. Yhtiön omistamilla osakkeilla ei ole vaikutusta omistuksen 
jakautumiseen.

Varsinaisen yhtiökokouksen 29.3.2006 hallitukselle antamat valtuutukset
osakepääoman korottamiseen, vaihtovelkakirjalainan ottamiseen ja/tai 
optio-oikeuksien antamiseen, omien osakkeiden hankintaan ja niiden 
luovuttamiseen ovat voimassa. Katsauskauden aikana valtuutuksia ei 
ole käytetty. Valtuutukset on yksilöity 29.3.2006 julkaistussa 
pörssitiedotteessa.

IFRS-säännösten käyttöönotto

Etteplan Oyj siirtyi 1.1.2005 taloudellisessa raportoinnissaan 
kansainvälisten IFRS-standardien (International Financial 
Reporting Standards) mukaisiin laskenta- ja tilinpäätösperiaatteisiin.
Etteplan laati ensimmäisen täydellisen IFRS-tilinpäätöksensä vuodelta 
2005. Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- 
ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsausta ei ole laadittu
noudattaen kaikkia IAS 34, Osavuosikatsaukset, standardin vaatimuksia.

Lähiajan näkymät

Yhtiön perustoimialojen teollisuustekniikan ja informaatioteknologian
markkinatilanteessa ei odoteta tapahtuvan merkittäviä muutoksia. 
Kysyntätilanteen odotetaan säilyvän hyvänä sekä Tuotekehitys- että 
Toimitussuunnittelu-segmentissä Pohjoismaissa ja parantuvan lievästi
Keski-Euroopassa.

Orgaanisen kasvun odotetaan edelleen jatkuvan samalla kun yhtiö 
strategiansa mukaisesti hakee kannattavaa, vahvaa kasvua myös 
yritysjärjestelyillä.

Osavuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Hollolassa 28. huhtikuuta 2006

Etteplan Oyj

Hallitus


Lisätiedot: toimitusjohtaja Heikki Hornborg, puh. 0400 873 063 tai
talous- ja yrityssuunnittelujohtaja Pia Björk, puh. 0400 241 815


LIITTEET
Konsernin tuloslaskelma
Konsernitase
Konsernin rahavirtalaskelma
Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista
Keskeiset tunnusluvut

Etteplan Oyj:n vuoden 2006 toisen neljänneksen osavuosikatsaus
julkistetaan 8.8.2006. Tiedotteet ja muu yritysinformaatio löytyvät 
Etteplanin Internet-sivuilta osoitteesta www.etteplan.fi.


JAKELU
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet


KONSERNIN TULOSLASKELMA
(1000 EUR)                        1-3/2006  1-3/2005  1-12/2005

Liikevaihto                         22 416    19 446     79 365
Liiketoiminnan muut tuotot              46        34         98
Materiaalit ja palvelut             -1 040      -484     -2 920
Henkilöstökulut                    -16 015   -14 798    -58 072
Liiketoiminnan muut kulut           -3 393    -2 767    -13 129
Poistot ja arvonalentumiset           -502      -464     -1 930
Liikevoitto                          1 512       968      3 411
Rahoitustuotot                           8        11        120
Rahoituskulut                          -30       -33       -103
Voitto ennen veroja ja
vähemmistöosuutta                    1 490       945      3 429
Tuloverot                             -446      -360     -1 167
Tilikauden voitto                    1 044       586      2 262
Vähemmistöosuudet                     -158       -65        -17
Emoyrityksen omistajille
kuuluva voitto                         887       521      2 244

Laimentamaton osakekohtainen
tulos, EUR                            0,09      0,06       0,25


KONSERNITASE
(1000 EUR)                       31.3.2006 31.3.2005 31.12.2005

VARAT
Pitkäaikaiset varat
Liikearvo                            8 997     6 433      8 921
Aineettomat hyödykkeet               2 008     1 834      1 953
Aineelliset käyttöomaisuus-
hyödykkeet                           3 239     3 967      3 491
Myytävissä olevat sijoitukset          415        52        465
Laskennalliset verosaamiset            115         0         96
Pitkäaikaiset varat yhteensä        14 773    12 287     14 926

Lyhytaikaiset varat
Tarvikevarasto                          25         0         25
Myyntisaamiset ja muut saamiset     19 458    14 733     17 712
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti
kirjattavat rahoitusvarat              475       234        475
Rahavarat                            4 821     6 442      4 445
Lyhytaikaiset varat yhteensä        24 779    21 409     22 657
VARAT YHTEENSÄ                      39 552    33 695     37 582

OMA PÄÄOMA JA VELAT
Emoyrityksen omistajille
kuuluva oma pääoma
Osakepääoma                          2 403     2 274      2 403
Ylikurssirahasto                     8 269     5 262      8 269
Muuntoerot                            -162        -1       -252
Kertyneet voittovarat                6 759     6 400      6 439
Tilikauden voitto                      887       521      2 244
Emoyrityksen omistajille
kuuluva oma pääoma                  18 156    14 456     19 104
Vähemmistön osuus omasta pääomasta   1 291     1 230      1 360
Oma pääoma yhteensä                 19 448    15 686     20 463

Pitkäaikaiset velat
Laskennalliset verovelat               178       158        193
Korollinen pitkäaikainen
vieras pääoma                        1 455     1 954      1 414
Pitkäaikaiset velat yhteensä         1 632     2 112      1 606

Lyhytaikaiset velat
Eläkevelvoitteet                         0        13          0
Lyhytaikaiset korolliset velat         779     1 096        766
Ostovelat ja muu lyhytaikainen
koroton vieras pääoma               17 692    14 789     14 746
Lyhytaikaiset velat yhteensä        18 471    15 898     15 512
Velat yhteensä                      20 104    18 009     17 119
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ        39 552    33 695     37 582


KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
(1000 EUR)                        1-3/2006  1-3/2005  1-12/2005

LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA
Myynnistä saadut maksut             21 819    17 183     73 864
Liiketoiminnan muista tuotoista
saadut maksut                           37        34         78
Maksut liiketoiminnan kuluista      20 682    15 047     72 836
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA ENNEN
RAHOITUSERIÄ JA VEROJA               1 175     2 170      1 106

Maksetut korot ja maksut muista
liiketoiminnan rahoituskuluista         18        33        103
Saadut korot liiketoiminnasta            8        10        120
Saadut osingot liiketoiminnasta          0         1          0
Maksetut välittömät verot              255       434        980
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A)           909     1 713        144

INVESTOINTIEN RAHAVIRTA
Investoinnit aineellisiin ja
aineettomiin hyödykkeisiin             270     3 918      1 614
Tytäryhtiöhankinnat                     22         0        672
Aineellisten ja aineettomien
hyödykkeiden luovutusvoitot             82       154        295
Investoinnit muihin sijoituksiin       -10         0        845
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B)           -200    -3 764     -2 836

RAHOITUKSEN RAHAVIRTA
Maksullinen osakeanti                    0     1 668        317
Lyhytaikaisten lainojen
takaisinmaksut                         221      -301         28
Pitkäaikaisten lainojen
takaisinmaksut                         112         0          0
Pitkäaikaisten lainojen nostot           0       526      1 423
Maksetut osingot ja muu voitonjako       0         0      1 305
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA (C)             -333     1 892        409

RAHAVAROJEN MUUTOS (A + B + C)
LISÄYS (+)/VÄHENNYS (-)                377      -159     -2 284

RAHAVARAT TILIKAUDEN ALUSSA          4 445     6 601      6 601
VALUUTTAKURSSIEN MUUTOSTEN VAIKUTUS      1         0       -128
RAHAVARAT TILIKAUDEN LOPUSSA         4 821     6 442      4 445


LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
(1000 EUR)
                  Osake-  Yli-     Muun-  Kerty-   Vähem-  Yh-
                  pääoma  kurssi-  to-    neet     mistö-  teensä
                          rahasto  erot   voitto-  osuus
                                          varat
Oma pääoma
1.1.2005             434    5 434    -19    7 743   1 208  14 800
Osingonjako                                -1 305    -213  -1 518
Osakepääoman
korotus            1 969    2 835                           4 804
Omistusosuuden
muutokset                                             348     348
Tilikauden
voitto/tappio                               2 244      17   2 261
Muuntoerot                          -232                     -232
Oma pääoma
31.12.2005         2 403    8 269   -251    8 682   1 360  20 463

Oma pääoma
1.1.2006           2 403    8 269   -251    8 682   1 360  20 463
Osingonjako                                -1 923    -191  -2 114
Omistusosuuden
muutokset                                             -36     -36
Tilikauden
voitto/tappio                                 887     158   1 045
Muuntoerot                            89                       89
Oma pääoma
31.3.2006          2 403    8 269   -162    7 646   1 291  19 447


KESKEISET TUNNUSLUVUT
                             1-3/2006 1-3/2005 1-12/2005 Muutos
                                                         edell.
                                                         vuodesta
Liikevaihto                    22 416   19 446    79 365   15,3 %
Liikevoitto                     1 512      968     3 411   56,2 %
Liikevoitto-%                     6,7      5,0       4,3
Voitto ennen veroja ja
vähemmistöosuutta               1 490      945     3 429   57,7 %
Kauden voitto                     887      521     2 244   70,2 %
Oman pääoman tuotto-%            20,9     15,4      12,8
Sijoitetun pääoman tuotto-%      27,4     22,4      18,2
Omavaraisuusaste- %              49,5     46,8      54,7
Korolliset bruttovelat          2 234    3 050     2 180  -26,8 %
Nettovelkaantumisaste-%         -15,7    -23,1     -13,4
Taseen loppusumma              39 552   33 695    37 582   17,4 %
Bruttoinvestoinnit                433    3 764     8 311  -88,5 %

Tulos/osake, EUR                 0,09     0,06      0,25   59,3 %
Osakekohtainen oma pääoma, EUR   1,89     1,59      1,99   18,8 %

Henkilöstö keskimäärin          1 327    1 167     1 230   13,7 %
Henkilöstö kauden lopussa       1 329    1 229     1 294    8,1 %

Yrityksestä

Etteplan Oyj:n palvelut kattavat teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun, sulautettujen järjestelmien ja IoT:n (esineiden internet) sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Asiakkaitamme ovat maailman johtavat valmistavan teollisuuden yritykset. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa. Vuonna 2017 Etteplanin liikevaihto oli noin 215 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on yli 3 000 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com

Tilaa