ETTEPLAN OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI MERKINTÄETUOIKEUSANNISTA

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, AUSTRALIAAN, KANADAAN, HONGKONGIIN, JAPANIIN, SINGAPOREEN, ETELÄ-AFRIKKAAN TAI MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA


ETTEPLAN OYJ, PÖRSSITIEDOTE (VASTUUVAPAUSLAUSEKE), 9.5.2016 KLO 9.15


ETTEPLAN OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI MERKINTÄETUOIKEUSANNISTA

Etteplan Oyj:n (”Etteplan” tai ”Yhtiö”) hallitus päätti tänään 5.4.2016 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen nojalla noin 14 miljoonan euron merkintäetuoikeusannin (”Osakeanti”) toteuttamisesta.

Etteplan tarjoaa Osakeannissa enintään 4 105 933 uutta osaketta (”Tarjottavat osakkeet”) siten, että Etteplanin osakkeenomistajilla on oikeus merkitä uusia osakkeita samassa suhteessa kuin näillä on ennestään Yhtiön osakkeita. Osakeannissa liikkeeseen laskettavat Tarjottavat osakkeet vastaavat noin 20,0 prosenttia kaikista Yhtiön ulkona olevista osakkeista ja niiden tuottamista äänistä ennen Osakeantia sekä noin 16,7 prosenttia kaikista Yhtiön ulkona olevista osakkeista ja niiden tuottamista äänistä Osakeannin jälkeen olettaen, että Osakeanti merkitään täysimääräisesti.

Tarjottavien osakkeiden merkintähinta on 3,50 euroa Tarjottavalta osakkeelta. Merkintäaika alkaa 16.5.2016 klo 9.30 ja päättyy 31.5.2016 klo 16.30.

Olettaen, että kaikki Tarjottavat osakkeet merkitään Osakeannissa, Yhtiö kerää Osakeannilla noin 14  miljoonan euron nettovarat. Etteplan aikoo käyttää Osakeannista saamansa nettovarat Espotel Oy:n (”Espotel”) ja Soikea Solutions Oy:n (”Soikea”) osakekantojen ostoon hankitun väliaikaisrahoituksen takaisinmaksamiseen sekä pääomarakenteensa vahvistamiseen.

Etteplanin osakkeenomistaja, joka on Osakeannin Täsmäytyspäivänä 11.5.2016 merkitty Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon tai hallintarekisteröityjen olemassa olevien osakkeiden osalta osakkeenomistaja, jonka lukuun osakkeet on Täsmäytyspäivänä kirjattu osakasluetteloon, saa automaattisesti yhden (1) vapaasti luovutettavissa olevan arvo-osuusmuotoisen merkintäoikeuden (”Merkintäoikeus”) jokaista Täsmäytyspäivänä omistamaansa yhtä (1) olemassa olevaa osaketta kohden.

Osakkeenomistaja tai se henkilö tai yhteisö, jolle Merkintäoikeudet ovat siirtyneet, on oikeutettu merkitsemään jokaista viittä (5) Merkintäoikeutta kohden yhden (1) Tarjottavan osakkeen. Tarjottavien osakkeiden murto-osia ei voi merkitä eli jokaisen Tarjottavan osakkeen merkitsemiseen tarvitaan tasan viisi (5) Merkintäoikeutta.

Merkintäoikeuksien haltijat voivat myydä Merkintäoikeutensa milloin tahansa ennen kuin kaupankäynti Merkintäoikeuksilla päättyy. Merkintäoikeudet ovat kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssissä 16.5.2016 klo 10.00 Suomen aikaa ja 25.5.2016 klo 18.25 Suomen aikaa välisenä aikana. Osakeannissa merkittävät Tarjottavat osakkeet eivät oikeuta Yhtiön 5.4.2016 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen päättämään osinkoon tilikaudelta 2015.

Yhtiön suurin osakkeenomistaja Ingman Group Oy Ab, joka omistaa noin 66,05 % Yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä, on sitoutunut peruuttamattomasti merkitsemään Osakeannissa liikkeeseen laskettavia Tarjottavia osakkeita nykyisen osakeomistuksensa mukaisessa suhteessa. Ingman Group Oy Ab merkitsee Osakeannissa merkintäsitoumuksensa perusteella yhteensä 2 730 000 Tarjottavaa osaketta, mikä vastaa yhteensä noin 66,05 prosenttia Osakeannissa liikkeeseen laskettavien Tarjottavien osakkeiden enimmäismäärästä, ja maksaa merkintähinnan kuittaamalla noin 9,5 miljoonaa euroa saatavastaan, joka vastaa noin 10 miljoonaa euroa, merkintähintaa vastaan Yhtiön suostumuksella. Sitoumuksensa mukaan Ingman Group Oy Ab on sitoutunut maksamaan jäljelle jäävän merkintähinnan rahassa, jos Osakeannissa Ingman Group Oy Ab:lle Osakeannissa annettavien osakkeiden kokonaismerkintähinta ylittää saatavien määrän.

Lisäksi Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, joka omistaa noin 3,97 prosenttia olemassa olevista osakkeista, ja Sijoitusrahasto Taaleritehdas Mikro Markka, joka omistaa noin 1,45 prosenttia olemassa olevista osakkeista, ovat sitoutuneet peruuttamattomasti merkitsemään Osakeannissa Tarjottavia osakkeita nykyisen osakeomistuksensa mukaisessa suhteessa.

Merkintäoikeuksien irtoamispäivä Osakeannissa on 10.5.2016, joten Etteplanin osakkeella käydään vielä tänään kauppaa Merkintäoikeuden kanssa. Etteplan on jättänyt Finanssivalvonnalle hyväksyttäväksi Osakeantia koskevan suomenkielisen esitteen, joka julkistetaan arviolta 10.5.2016.

Etteplan julkistaa Osakeannin alustavan tuloksen pörssitiedotteella arviolta 1.6.2016 ja lopullisen tuloksen arviolta 8.6.2016. Kaupankäynti Tarjottavia osakkeita vastaavilla väliaikaisilla osakkeilla alkaa arviolta 1.6.2016. Kaupankäynti Tarjottavilla osakkeilla alkaa arviolta 10.6.2016.

Osakeannin ehdot ovat tämän pörssitiedotteen liitteenä.

Evli Pankki Oyj toimii Osakeannin pääjärjestäjänä (”Pääjärjestäjä”). Etteplanin oikeudellisena neuvonantajana Suomen lain osalta toimii Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy.

Vantaalla 9. toukokuuta 2016

Etteplan Oyj

Hallitus

Lisätiedot:
Juha Näkki, toimitusjohtaja, puh. 0400 606 372
Outi-Maria Liedes, SVP, HR & Operational Development, puh. 040 756 9620

JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.etteplan.com

Etteplanin palvelut kattavat suunnittelun, teknisen dokumentoinnin, sulautettujen järjestelmien sekä IoT:n (esineiden internet) ratkaisut. Asiakkaitamme ovat maailman johtavat valmistavan teollisuuden yritykset. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa.

Vuonna 2015 Etteplanin liikevaihto oli 141,1 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on noin 2 400 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETT1V.

  

VASTUUNRAJOITUS

Tämän asiakirjan sisältämää tietoa ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai välillisesti, Tämän asiakirjan sisältämää tietoa ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai välillisesti, Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan, Hongkongiin, Singaporeen tai Etelä-Afrikkaan. Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, merkitsemiselle ja myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ei ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tämän asiakirjan sisältämää tietoa ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Tämä asiakirja ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä tässä asiakirjassa tarkoitettuja arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (United States Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Arvopapereita koskevaa tarjousta tai mitään sen osaa ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa.

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti Jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa Jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, koska ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Tässä ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa Jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa Jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.

Tässä esitetyt tiedot eivät ole tarjous myydä arvopapereita yleisölle Iso-Britanniassa. Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Iso-Britannian ulkopuolella tai (ii) Iso-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) ("Määräys") 19 (5) artiklan mukaisille sijoitusalan ammattilaisille tai (iii) Määräyksen 49 (2) artiklan mukaisille yhteisöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entity), taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä "asiaankuuluvat tahot"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on tarkoitettu ainoastaan asiankuuluvien tahojen saataville. Kenenkään, joka ei ole asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

Tähän asiakirjaan sisältyvä informaatio on ainoastaan taustatietotarkoituksiin, eikä sen ole tarkoitus olla täydellistä tai valmista. Kenenkään ei tule luottaa missään tarkoituksessa tämän asiakirjan sisältämän informaation täydellisyyteen, tarkkuuteen tai kohtuullisuuteen. Tässä asiakirjassa oleva informaatio saattaa muuttua.

Tämä asiakirja sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat sisältävät riskejä ja epävarmuuksia, jotka voivat merkittävästi vaikuttaa odotettuihin tuloksiin ja perustuvat joihinkin avainoletuksiin. Monet tekijät voivat vaikuttaa todellisten tulosten poikkeamiseen olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa esitetyistä tai ennakoiduista. Näistä epävarmuuksista ja riskeistä johtuen, lukijoita varoitetaan olemaan nojautumatta liikaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin, jotka kuvaavat vain tilannetta tämän asiakirjan julkistamispäivänä. Yhtiö ei ota vastuuta tämän asiakirjan tulevaisuutta koskevien lausumien päivittämisestä, pois lukien lain edellyttämät päivitykset.


LIITE      Osakeannin ehdot

OSAKEANNIN EHDOT

Taustaa

Etteplan Oyj:n (”Etteplan” tai ”Yhtiö”) 5.4.2016 pidetty varsinainen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden määrä voi olla yhteensä enintään 6 000 000 osaketta, mikä yhtiökokouksen päivämääränä vastasi noin 29,0 prosenttia Yhtiön olemassa olevista osakkeista (”Olemassa olevat osakkeet”). Valtuutuksen perusteella voidaan laskea liikkeeseen uusia osakkeita sekä osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden mukaisesti että osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen uusien osakkeiden merkintää varten edellyttäen, että poikkeamiselle on Yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Valtuutus on voimassa 4.4.2018 saakka.

Yhtiön hallitus päätti 9.5.2016 laskea liikkeeseen yllä mainitun varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen nojalla enintään 4 105 933 uutta osaketta (”Tarjottavat osakkeet”) osakkeenomistajien merkintäetuoikeutta noudattaen (”Osakeanti”) näiden ehtojen mukaisesti.

Osakeannissa liikkeeseen laskettavat Tarjottavat osakkeet vastaavat noin 20,0 prosenttia Yhtiön kaikista ulkona olevista osakkeista ja äänistä ennen Osakeantia sekä noin 16,7 prosenttia Yhtiön kaikista ulkona olevista osakkeista ja äänistä Osakeannin jälkeen olettaen, että Osakeanti merkitään täysimääräisesti.

Evli Pankki Oyj toimii Osakeannin pääjärjestäjänä (”Evli” tai ”Pääjärjestäjä”).

Yhtiön suurin osakkeenomistaja Ingman Group Oy Ab on 6.5.2016 sitoutunut peruuttamattomasti merkitsemään Osakeannissa liikkeeseen laskettavia Tarjottavia osakkeita nykyisen osakeomistuksensa mukaisessa suhteessa. Ingman Group Oy Ab merkitsee Osakeannissa merkintäsitoumuksensa perusteella yhteensä 2 730 000 Tarjottavaa osaketta, mikä vastaa yhteensä noin 66,05 prosenttia Osakeannissa liikkeeseen laskettavien Tarjottavien osakkeiden enimmäismäärästä, ja maksaa merkintähinnan kuittaamalla noin 9,5 miljoonaa euroa 14.3.2016 päivättyyn lainasopimukseen perustuvasta saatavastaan, joka vastaa yhteensä noin 10 miljoonaa euroa, merkintähintaa vastaan Yhtiön suostumuksella. Sitoumuksensa mukaan Ingman Group Oy Ab on sitoutunut maksamaan jäljelle jäävän merkintähinnan rahassa, jos Osakeannissa Ingman Group Oy Ab:lle annettavien Tarjottavien osakkeiden kokonaismerkintähinta ylittää saatavien määrän.

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, joka omistaa noin 3,97 prosenttia kaikista Yhtiön Olemassa olevista osakkeista ja äänistä, on 6.5.2016 sitoutunut peruuttamattomasti merkitsemään Osakeannissa liikkeeseen laskettavia Tarjottavia osakkeita nykyisen osakeomistuksensa mukaisessa suhteessa. Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma merkitsee Osakeannissa merkintäsitoumuksensa perusteella yhteensä 163 006 Tarjottavaa osaketta, mikä vastaa yhteensä noin 3,97 prosenttia Osakeannissa liikkeeseen laskettavien Tarjottavien osakkeiden enimmäismäärästä.

Lisäksi Sijoitusrahasto Taaleritehdas Mikro Markka, joka omistaa noin 1,45 prosenttia kaikista Yhtiön Olemassa olevista osakkeista ja äänistä, on 4.5.2016 sitoutunut peruuttamattomasti merkitsemään Osakeannissa liikkeeseen laskettavia Tarjottavia osakkeita nykyisen osakeomistuksensa mukaisessa suhteessa. Sijoitusrahasto Taaleritehdas Mikro Markka merkitsee Osakeannissa merkintäsitoumuksensa perusteella yhteensä 59 536 Tarjottavaa osaketta, mikä vastaa yhteensä noin 1,45 prosenttia Osakeannissa liikkeeseen laskettavien Tarjottavien osakkeiden enimmäismäärästä.

Osakeannin ehdot

Merkintäoikeus

Ensisijainen merkintä

Yhtiön liikkeeseen laskemat Tarjottavat osakkeet tarjotaan Yhtiön osakkeenomistajien merkittäväksi heidän Olemassa olevien osakkeiden osakeomistuksen suhteessa.

Osakkeenomistaja, joka on Osakeannin täsmäytyspäivänä 11.5.2016 (”Täsmäytyspäivä”) merkitty Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon tai hallintarekisteröityjen Olemassa olevien osakkeiden osalta osakkeenomistaja, jonka lukuun osakkeet on Täsmäytyspäivänä kirjattu osakasluetteloon, saa automaattisesti yhden (1) vapaasti luovutettavissa olevan arvo-osuusmuotoisen merkintäoikeuden (”Merkintäoikeus”) (ISIN-tunnus FI4000206784) jokaista Täsmäytyspäivänä omistamaansa yhtä (1) Olemassa olevaa osaketta kohden (”Ensisijainen Merkintäoikeus”).

Osakkeenomistaja tai se henkilö tai yhteisö, jolle Merkintäoikeudet ovat siirtyneet, on oikeutettu merkitsemään jokaista viittä (5) Merkintäoikeutta kohden yhden (1) Tarjottavan osakkeen. Tarjottavien osakkeiden murto-osia ei voi merkitä eli jokaisen Tarjottavan osakkeen merkitsemiseen tarvitaan tasan viisi (5) Merkintäoikeutta.

Toissijainen merkintä

Osakkeenomistajalla tai muulla sijoittajalla, joka on merkinnyt Tarjottavia osakkeita Ensisijaisen Merkintäoikeuden nojalla, on oikeus merkitä Tarjottavia osakkeita, joita ei ole merkitty Ensisijaisen Merkintäoikeuden perusteella (”Toissijainen Merkintä”).

Mikäli kaikkia Tarjottavia osakkeita ei ole merkitty Toissijaisen Merkinnän jälkeen, jäljelle jääneet Tarjottavat osakkeet voidaan allokoida merkittäväksi hallituksen päättämällä tavalla osakkeenomistajalle tai muulle sijoittajalle, joka on merkinnyt Tarjottavia osakkeita Ensisijaisen Merkintäoikeuden perusteella.

Merkintähinta

Merkintähinta on 3,50 euroa Tarjottavalta osakkeelta (”Merkintähinta”). Merkintähinta kirjataan kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Merkintähinta sisältää 28,7 prosentin alennuksen verrattuna Yhtiön osakkeen päätöskurssiin Nasdaq Helsinki Oy:ssä (”Helsingin Pörssi”) Osakeannista päättämistä välittömästi edeltävänä kaupankäyntipäivänä.

Merkintäaika

Merkintäaika alkaa 16.5.2016 klo 9.30 ja päättyy 31.5.2016 klo 16.30 Suomen aikaa (”Merkintäaika”). Tilinhoitajat voivat asettaa merkinnän tekemiselle Merkintäajan päättymistä aikaisemmin päättyviä aikarajoja. Merkintäetuoikeutta tulee käyttää Merkintäaikana.

Tarjottavien osakkeiden merkintä Ensisijaisella Merkintäoikeudella ja maksut

Merkintäoikeuksien haltija voi osallistua Osakeantiin merkitsemällä Tarjottavia osakkeita arvo-osuustilillään olevilla Merkintäoikeuksilla ja maksamalla Merkintähinnan. Jokaiset viisi (5) Merkintäoikeutta oikeuttavat haltijansa merkitsemään yhden (1) Tarjottavan osakkeen. Tarjottavien osakkeiden murto-osia ei voi merkitä. Voidakseen osallistua Osakeantiin Merkintäoikeuksien haltijan on annettava merkintätoimeksianto Pääjärjestäjän tai asianomaisen omaisuudenhoitajan tai tilinhoitajan ohjeiden mukaisesti. Merkintäoikeuksien haltija, joka ei saa merkintäohjeita omalta tilinhoitajaan, voi ottaa yhteyttä Pääjärjestäjään.

Jos Merkintäoikeuteen oikeuttava osake on pantattu tai sitä koskee jokin muu rajoitus, Merkintäoikeutta ei välttämättä voi käyttää ilman pantinhaltijan tai muun oikeudenhaltijan suostumusta.

Merkintätoimeksiantoja voidaan antaa seuraavissa merkintäpaikoissa:

- Evlin toimipisteessä osoitteessa Aleksanterinkatu 19 A, 00100 Helsinki arkisin klo 9–16. Lisätietoja merkintäpalveluista saa merkintäaikana puhelimitse ma-pe kello 09 – 16 numerossa +358 9 4766 9573 ja sähköpostitse osoitteesta operations@evli.com.
- sellaisten tilinhoitajien kautta, joilla on merkintöjen vastaanottamista koskeva sopimus Pääjärjestäjän kanssa. Sijoittaja saa ohjeita merkinnän tekemiseksi omalta tilinhoitajaltaan taikka Pääjärjestäjältä puhelimitse ma-pe kello 09 – 16 numerossa +358 9 4766 9573 ja sähköpostitse osoitteesta operations@evli.com.

Osakeannissa merkittävien Tarjottavien osakkeiden Merkintähinta on maksettava kokonaisuudessaan merkinnän tekemisen yhteydessä Pääjärjestäjän tai asianomaisen omaisuudenhoitajan tai tilinhoitajan antamien ohjeiden mukaisesti. Ingman Group Oy Ab maksaa merkitsemänsä Tarjottavat osakkeet samana päivänä, jolloin Yhtiön hallitus hyväksyy merkinnät, kuittaamalla noin 9,5 miljoonaa euroa saatavastaan, joka vastaa yhteensä noin 10 miljoonaa euroa, Merkintähintaa vastaan ja maksamalla mahdollisen jäljelle jäävän Merkintähinnan rahassa (katso tarkemmin kohta ”Osakeannin edot – Taustaa”).

Niiden osakkeenomistajien tai muiden Osakeantiin osallistuvien sijoittajien, joiden osakkeet tai Merkintäoikeudet on rekisteröity hallintarekisterin hoitajan nimiin, on annettava merkintätoimeksianto hallintarekisterin hoitajan ohjeiden mukaisesti.

Puutteelliset tai virheelliset merkintätoimeksiannot voidaan hylätä. Merkintätoimeksianto voidaan hylätä, mikäli merkintämaksua ei makseta näiden ehtojen mukaisesti tai jos maksua ei tehdä täysimääräisesti. Maksettu merkintämaksu palautetaan tällaisessa tilanteessa merkitsijälle. Palautettaville varoille ei makseta korkoa.

Ensisijaisen Merkintäoikeuden perusteella tehdyt merkinnät ovat sitovia, eikä niitä voi muuttaa tai peruuttaa muutoin kuin näiden ehtojen kohdan ”Merkintöjen peruuttaminen tietyissä olosuhteissa” mukaisesti.

Käyttämättömät Merkintäoikeudet raukeavat arvottomina Merkintäajan päättyessä 31.5.2016 klo 16.30.           

Tarjottavien osakkeiden merkintä Toissijaisessa Merkinnässä ja maksut

Osakkeenomistaja tai muu sijoittaja, joka on merkinnyt Tarjottavia osakkeita Ensisijaisen Merkintäoikeuden nojalla (”Merkitsijä”), on oikeutettu merkitsemään Tarjottavia osakkeita Toissijaisessa Merkinnässä.

Tarjottavien osakkeiden merkintä Toissijaisen Merkinnän perusteella tapahtuu lähettämällä merkintätoimeksianto ja samanaikaisesti maksamalla Merkintähinta asianomaisen omaisuudenhoitajan tai tilinhoitajan tai, mikäli kyseessä on hallintarekisteröity sijoittaja, hallintarekisteröinnin hoitajan ohjeiden mukaisesti.

Puutteelliset tai virheelliset merkintätoimeksiannot voidaan hylätä. Merkintätoimeksianto voidaan hylätä, mikäli merkintämaksua ei makseta näiden ehtojen mukaisesti tai jos maksua ei tehdä täysimääräisesti. Maksettu merkintämaksu palautetaan tällaisessa tilanteessa Merkitsijälle. Palautettaville varoille ei makseta korkoa.

Toissijaisessa Merkinnässä tehdyt merkinnät ovat sitovia, eikä niitä voi muuttaa tai peruuttaa muutoin kuin näiden ehtojen kohdan ”Merkintöjen peruuttaminen tietyissä olosuhteissa” mukaisesti.

Yhtiö vahvistaa Tarjottavien osakkeiden merkintöjen hyväksymisen tai hylkäämisen Merkitsijöille, jotka ovat tehneet Toissijaisen Merkinnän.

Merkintöjen peruuttaminen tietyissä olosuhteissa

Mikäli Osakeantiin liittyvää Esitettä täydennetään tai oikaistaan sellaisen siinä olevan virheen tai puutteen tai olennaisen uuden tiedon johdosta, jolla saattaa olla olennaista merkitystä sijoittajille, Merkitsijöillä, jotka ovat sitoutuneet merkitsemään Tarjottavia osakkeita ennen tätä koskevan täydennyksen julkaisemista, on arvopaperimarkkinalain (746/2012, muutoksineen) mukaan oikeus peruuttaa merkintänsä. Merkitsijöillä on oikeus peruuttaa tekemänsä merkintä kahden (2) pankkipäivän kuluessa siitä, kun täydennys on julkistettu. Peruuttamisoikeuden edellytyksenä on lisäksi, että virhe, puute tai olennainen uusi tieto on käynyt ilmi ennen kuin kaupankäynti Tarjottavia osakkeita edustavilla väliaikaisilla osakkeilla alkaa tai, Toissijaisessa Merkinnässä, ennen Tarjottavien osakkeiden toimittamista Merkitsijöille. Merkinnän peruutus koskee peruutettavalla merkinnällä tehtyjä merkintöjä kokonaisuudessaan. Peruuttamisoikeudesta ja siihen liittyvistä menettelyohjeista ilmoitetaan pörssitiedotteella samanaikaisesti Esitteen mahdollisen täydentämisen kanssa. Jos Merkintäoikeuden haltija on myynyt tai muuten siirtänyt Merkintäoikeutensa, myyntiä tai siirtoa ei voi peruuttaa.

Kaupankäynti Merkintäoikeuksilla

Merkintäoikeuksien haltijat voivat myydä Merkintäoikeutensa milloin tahansa ennen kuin kaupankäynti Merkintäoikeuksilla päättyy. Merkintäoikeudet ovat kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssissä 16.5.2016 klo 10.00 Suomen aikaa ja 25.5.2016 klo 18.25 Suomen aikaa välisenä aikana. Merkintäoikeuksia voi myydä tai ostaa antamalla myynti- tai ostotoimeksiannon omalle arvo-osuustilin hoitajalle tai arvopaperivälittäjälle.

Merkintöjen hyväksyminen

Yhtiön hallitus hyväksyy kaikki Ensisijaisen Merkintäoikeuden perusteella ja näiden Osakeannin ehtojen mukaisesti tehdyt merkinnät, jotka on tehty Osakeantiin soveltuvien lakien ja säännösten mukaisesti.

Jos kaikkia Osakeannissa liikkeeseen laskettavia Tarjottavia osakkeita ei ole merkitty Ensisijaisen Merkintäoikeuden perusteella, Yhtiön hallitus tekee päätöksen merkitsemättömien Tarjottavien osakkeiden jakamisesta niiden Merkitsijöiden kesken, jotka ovat tehneet Toissijaisen Merkinnän. Toissijaisen Merkinnän perusteella tehtyjen merkintöjen ylimerkintätilanteessa allokaatio Merkitsijöille määräytyy arvo-osuustilikohtaisesti Merkitsijöiden Ensisijaisen Merkintäoikeuden nojalla käyttämien Merkintäoikeuksien lukumäärän mukaisessa suhteessa, ja mikäli tämä ei ole mahdollista, arpomalla. Jos tiettyyn arvo-osuustiliin liittyen annetaan useita merkintätoimeksiantoja, nämä merkintätoimeksiannot yhdistetään yhdeksi arvo-osuustiliä koskevaksi merkintätoimeksiannoksi. Mikäli Merkitsijä ei saa kaikkia Toissijaisen Merkinnän perusteella merkitsemiään Tarjottavia osakkeita, palautetaan saamatta jääneiden Tarjottavien osakkeiden Merkintähinta Merkitsijälle viimeistään arviolta 10.6.2016. Palautettaville varoille ei makseta korkoa.

Jos kaikkia Osakeannissa liikkeeseen laskettavia Tarjottavia osakkeita ei ole merkitty Toissijaisen Merkinnän jälkeen, merkitsemättä jääneet Tarjottavat osakkeet voidaan jakaa Yhtiön hallituksen päättämällä tavalla niiden Merkitsijöiden kesken, jotka ovat tehneet Toissijaisen Merkinnän.

Yhtiön hallitus päättää merkintöjen hyväksymisestä arviolta 8.6.2016. Yhtiö julkistaa Osakeannin lopullisen tuloksen pörssitiedotteella arviolta 8.6.2016.

Tarjottavien osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille

Merkintätoimeksiannon antajalla on oltava arvo-osuustili suomalaisessa tai Suomessa toimivassa tilinhoitajassa, ja hänen on ilmoitettava arvo-osuustilinsä numero merkintätoimeksiannossaan. Henkilötunnus, arvo-osuustilinumero ja muut merkintätoimeksiannon kannalta tarpeelliset henkilötiedot voidaan luovuttaa myös muille toimeksiannon tai Osakeantiin liittyvien tehtävien toteuttamiseen osallistuville tahoille.

Osakeannissa Ensisijaisen Merkintäoikeuden perusteella merkityt Tarjottavat osakkeet kirjataan Merkitsijän arvo-osuustilille merkinnän rekisteröimisen jälkeen väliaikaisina osakkeina (ISIN-tunnus FI4000206800), jotka vastaavat Tarjottavia osakkeita. Väliaikaiset osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena arviolta 1.6.2016 lähtien. Väliaikaiset osakkeet yhdistetään Yhtiön Olemassa oleviin osakkeisiin (ISIN-tunnus FI0009008650) arviolta 9.6.2016. Toissijaisessa Merkinnässä merkityt ja hyväksytyt Tarjottavat osakkeet kirjataan Merkitsijöiden arvo-osuustileille sen jälkeen, kun Tarjottavat osakkeet on merkitty kaupparekisteriin, arviolta 9.6.2016.

Osakkeenomistajien oikeudet

Tarjottavat osakkeet oikeuttavat Yhtiön mahdollisesti jakamaan täyteen osinkoon ja muuhun varojenjakoon sekä tuottavat muut osakkeenomistajan oikeudet Yhtiössä siitä lähtien, kun Tarjottavat osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin ja merkitty Yhtiön osakasluetteloon, arviolta 9.6.2016. Yhtiön 5.4.2016 pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa päätettiin, että Yhtiö maksaa 31.12.2015 päättyneeltä tilikaudelta osinkoa 0,15 euroa osakkeelta. Tilikaudelta 2015 jaettavien osinkojen täsmäytyspäivä oli 7.4.2016, ja osinko maksettiin 14.4.2016. Näin ollen Osakeannissa merkittävät Tarjottavat osakkeet eivät oikeuta Yhtiön 5.4.2016 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen päättämään osinkoon tilikaudelta 2015.

Maksut ja kulut

Tarjottavien osakkeiden merkinnästä ei peritä varainsiirtoveroa tai palvelumaksuja. Tilinhoitajat, omaisuudenhoitajat ja arvopaperivälittäjät saattavat periä välityspalkkion kaupankäynnistä Merkintäoikeuksilla omien hinnastojensa mukaisesti. Tilinhoitajat ja omaisuudenhoitajat perivät myös hinnastonsa mukaisen maksun arvo-osuustilin ylläpitämisestä ja osakkeiden säilyttämisestä.

Informaatio

Osakeyhtiölain 5 luvun 21 §:ssä tarkoitetut asiakirjat ovat nähtävillä Merkintäajan alkamisesta lähtien Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.etteplan.com.

Sovellettava laki ja erimielisyyksien ratkaiseminen

Osakeantiin ja Tarjottaviin osakkeisiin sovelletaan Suomen lakia. Osakeannista mahdollisesti aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa.

Mikäli näiden ehtojen alkuperäisen suomenkielisen version ja englanninkielisen käännöksen välillä on eroavaisuuksia, suomenkielinen versio on ratkaiseva.

Muut seikat

Yhtiön hallitus päättää Osakeantiin liittyvistä muista seikoista ja niistä aiheutuvista käytännön toimenpiteistä.

Yrityksestä

Etteplan Oyj:n palvelut kattavat teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun, sulautettujen järjestelmien ja IoT:n (esineiden internet) sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Asiakkaitamme ovat maailman johtavat valmistavan teollisuuden yritykset. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa. Vuonna 2017 Etteplanin liikevaihto oli noin 215 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on yli 3 000 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com

Tilaa