EXEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. ? 30.6.2

EXEL OYJ          PÖRSSITIEDOTE     22.7.2004 klo 11.00        1 (7)

EXEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. – 30.6.2004

Yhteenveto:

  - Ennätysmyynti myös toisella vuosineljänneksellä, 23,2 miljoonaa
  euroa (13,7), kasvua 69 %
  - Alkuvuoden myynti 43,7 (26,0) miljoonaa euroa, kasvua 68 %;
  molemmat liiketoimintaryhmät, Teollisuus ja Sport, kasvattivat
  myyntiään voimakkaasti
  - Liikevoitto kasvoi alkuvuonna 6,8 (2,0) miljoonaan euroon, kasvua
  243 %
  - Loppuvuoden myynti- ja tuloskehitys näyttää edelleen vahvalta

Toimintaympäristö

Päämarkkinoillamme Keski-Euroopassa on erikoistuotteiden, varsinkin
hiilikuitupohjaisten profiilien ja Nordic Fitness SportsTM (NFS)
–konseptiimme kuuluvien tuotteiden kysyntä ollut voimakasta samalla
kun aiempien kehitysprojektien tuotteita on voimakkaasti
kaupallistettu. Oletamme trendin jatkuvan lähitulevaisuudessa.
Kilpailijakentässä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, ja
voimakkaan kasvun ansiosta olemme vahvistaneet markkinaosuuksiamme
pultruusiomarkkinassa edelleen.

Eräät merkittävät asiakkaamme ovat siirtämässä valmistustaan
lähemmäksi päämarkkinoita, esim. Pohjois-Amerikkaan ja Kaukoitään,
mikä on huomioitava myös Exelin tulevaisuuden kapasiteetin ja
investointien suunnittelussa.

Raaka-ainemarkkinoilla on kasvavia paineita siirtää kustannuskertymää
tuotteiden myyntihintoihin. Erityisesti hiilikuidussa on näkynyt
voimakkaita paineita hinnankorotuksiin, osin kasvaneesta kysynnästä
johtuen. Hinnankorotuspaineiden odotetaan voimistuvan loppuvuoden
aikana.

Teollisuus-liiketoiminta

Teollisuus-liiketoiminnan liikevaihto kasvoi alkuvuonna 91 % ja oli
25,1 (13,2) miljoonaa euroa. Teollisuuden myynnin kasvu tuli uuden
Belgian tehtaan liittämisestä konserniin (noin 4,4 miljoonaa euroa)
sekä vahvasta kasvusta erikoisprofiilimarkkinoilla, lähinnä
uusasiakassovelluksista. Myös kannattavuus säilyi edelleen hyvällä
tasolla liikevoiton kasvaessa 3,6 (1,5) miljoonaan euroon johtuen
kasvaneesta myyntivolyymista, parantuneesta tehokkuudesta tuotannossa
sekä hyvästä kapasiteetin käyttöasteesta. Markkinoilla vallitsee
kuitenkin edelleen tiukka hintakilpailu.

Profiilituoteryhmän tuotekehitysprojektit jatkuvat edelleen lähinnä
autoteollisuudessa, infrastruktuurirakentamisessa ja tuulienergiassa.

Antennisuojaprofiilimarkkina on säilynyt vahvana koko alkuvuoden
johtuen GSM- ja 3G-verkkorakentamisen elpymisestä, varsinkin Euroopan

                                                               2 (7)

ulkopuolisilla alueilla. Verkkorakentamisen vauhdin ennakoidaan
tasaantuvan loppuvuoden aikana.

Paperikoneprofiilien myynti on kasvanut tarkastelukaudella. Varsinkin
uudet profiilituotteet koneiden käyntiasteiden parantamiseksi,
ajettavuuden helpottamiseksi sekä rakenteiden keventämiseksi ja/tai
jäykistämiseksi tarjoavat kasvupotentiaalia.

Ristikkomastojen myynti on edelleen ollut ennätyksellisen hyvää
katsauskauden aikana. Kysynnän oletetaan edelleen säilyvän korkealla
tasolla ennakoiden Kansainvälisen Ilmailuliiton ICAOn vuonna 2005
voimaan astuvia säännöksiä, joiden mukaan lentokenttien
valojärjestelmien tukirakenteena käytettävien ristikkomastojen tulee
murtua törmäystapauksessa.

Tammikuussa 2004 hankitun Bekaertin pultruusioliiketoiminnan
integrointi etenee sekä Belgiassa että Espanjassa. Toiminnan
tehostaminen prosessin eri osa-alueilla etenee suunnitellusti, ja
kannattavuuden oletetaan paranevan vuoden loppuun mennessä.

Sport-liiketoiminta

Sport-liiketoiminnan liikevaihto katsauskaudella oli 18,6 (12,8)
miljoonaa euroa eli 45 % korkeampi kuin edellisvuonna. NFSTM-konsepti
valtaa markkinoita ja herättää voimakasta mielenkiintoa muuten
hidaskasvuisessa urheiluvälinemarkkinassa. Kannattavuus parani
huomattavasti liikevoiton kasvaessa 3,2 (0,5) miljoonaan euroon.

NFSTM ja varsinkin sauvakävelymarkkina saksankielisessä Keski-
Euroopassa kasvaa edelleen voimakkaasti. Exelin markkinaosuus lajissa
on pysynyt erittäin vahvana. Uusi, vuoden 2005/2006 mallisto on otettu
erittäin hyvin vastaan asiakaskunnan keskuudessa. Sauvakävelyä
levitetään parhaillaan uusiin kohdemaihin. Ennakkomyynti muissa
sauvatuotteissa on edellisvuoden tasolla.

Salibandyssa päämarkkina-alueilla eli Suomessa, Ruotsissa ja
Sveitsissä myynti on samoin edellisvuoden tasolla. Exel panostaa tällä
hetkellä markkinoiden luomiseen uusissa maissa.

Laminaattimyynti on säilynyt edellisvuoden tasolla, joskin Exel GmbH:n
Plastics-tuotteiden myynti on lievästi kasvanut aiempaan vuoteen
verrattuna. Uusia laminaattisovelluksia on tuotu markkinoille.
Vesiurheilussa Exelin surfmastojen kysyntätilanne on vakaa, mutta
kokonaismarkkina maailmassa pienenee edelleen. Myynnin ennakoidaan sen
johdosta jäävän edellisvuotta pienemmäksi.

Liikevaihto ja kannattavuus

Konsernin liikevaihto kasvoi katsauskaudella 68 % edellisvuoteen
verrattuna. Liikevaihdon kehitys liiketoiminta-alueittain on oheisen
taulukon mukainen:


                                                               3 (7)

Liikevaihto
(milj. euroa)     1-6/2004          1-6/2003          Muutos
Teollisuus        25,1              13,2              90,7 %
Sport             18,6              12,8              44,7 %
Yhteensä          43,7              26,0              68,0 %

Konsernin liikevoitto oli 6,8 (2,0) miljoonaa euroa. Liikevoiton
kehitys edellisvuotiseen on seuraava:

Liikevoitto
(milj. euroa)     1-6/2004          1-6/2003          Muutos
Teollisuus        3,6                1,5              137 %
Sport             3,2                0,5              603 %
Yhteensä          6,8                2,0              243 %

Kannattavuusparannus johtui pääasiassa kasvaneista myyntivolyymeistä,
hyvästä kapasiteetin käyttöasteesta sekä parantuneesta tuotannon
tehokkuudesta molemmissa liiketoiminnoissa.

Nettorahoituskulut

Nettorahoituskulut olivat 202 (252) tuhatta euroa. Käyttöpääoman
kasvusta ja Bekaertin liiketoiminnan hankinnasta huolimatta
nettorahoituskuluja pystyttiin pienentämään vuoden 2003 voimakkaan
lainanlyhennysohjelman ja vahvan operatiivisen kassavirran ansiosta.

Tase, rahoitus ja vastuut

Taseen loppusumma oli 47,5 (34,6) miljoonaa euroa 30.6.2004. Bekaertin
pultruusioliiketoiminnan hankinta kasvatti tasetta noin 7,2
miljoonalla eurolla, loppukasvu johtui voimakkaan liikevaihdon kasvun
aiheuttamasta käyttöpääomatarpeesta. Korolliset nettovelat kasvoivat
akvisitiosta johtuen 11,3 (9,6) miljoonaan euroon. Vastuiden määrä
pysyi lähes ennallaan.

Investoinnit

Konsernin käyttöomaisuusinvestoinnit olivat yhteensä 4,3 (1,0) milj.
euroa. Bekaertin pultruusioliiketoiminnan hankinnan osuus
käyttöomaisuusinvestoinneista oli 2,6 miljoonaa euroa
(kokonaishankintahinta noin 7,2 milj. euroa). Investoinnit
kapasiteetin laajentamiseksi Sportissa (Nordic Walking –tuotteet) sekä
tuotannon automatisoimiseksi on aloitettu. Kiihtelysvaaran tehtaalle
valmistui alkuvuonna yksi uusi tuotantolinja ja toisen tuotantolinjan
investointipäätös on tehty. Yhteensä kyseisiin
kapasiteetinnostoinvestointeihin arvioidaan kuluvan vuoden 2004 aikana
noin 3,0 miljoonaa euroa.

Henkilöstö

Henkilöstömäärä per 30.6.2004 oli 467 (359). Kasvu tuli Bekaertin
pultruusioliiketoiminnan integroinnista konserniin (noin 40 henkilöä)

                                                               4 (7)

sekä kasvaneen tuotantovolyymin aiheuttamasta lisätyövoiman tarpeesta
Suomen tehtailla (noin 65 henkilöä).

Osakkeet ja omistus

Exel Oyj:n osakepääoma on 1.884.120 euroa jakaantuen 5.383.200
osakkeeseen, jokainen nimellisarvoltaan 0,35 euroa. Hallituksen
jäsenten ja toimitusjohtajan omistuksessa oli 98.100 osaketta eli 1,8
%.

Osakkeiden vaihto Helsingin Pörssissä oli katsauskauden aikana 33,2 %
kaikista osakkeista. Osakkeiden korkein kurssi ajanjaksolla oli 16,25
euroa ja alin kurssi 11,75 euroa. Katsauskauden päätöskurssi oli 16,11
euroa. Osakekannan markkina-arvo oli 30.6.2004 86,7 miljoonaa euroa.

Liputusilmoitukset

Exel Oyj sai 9.6.2004 ilmoituksen, jonka mukaan Metso Capital Oy:n
osuus Exelin osakepääomasta ja äänimäärästä alitti yhden kymmenesosan.
Kaupan kohteena oli 550.000 osaketta. Osakemyynnin jälkeen Metso
Capital Oy ei omista yhtään Exel Oyj:n osaketta.

Corporate governance eli hallinnointikäytäntö

Exelin konsernihallinnoinnissa noudatetaan osakeyhtiölakia,
arvopaperimarkkinalainsäädäntöä sekä muita julkisen osakeyhtiön
hallinnointiin liittyviä viranomaismääräyksiä. Lisäksi Exel noudattaa
HEX Oyj:n, Keskuskauppakamarin ja Teollisuuden ja Työantajain
Keskusliiton antamia suosituksia pörssiyhtiöiden hallinnoinnista.
Lisätietoja Exelin hallinnointikäytännöstä saa Exelin verkkopalvelusta
osoitteesta www.exel.net.

Loppuvuoden näkymät

Nordic Walking –markkinan ja erikoisprofiilien kysynnän oletetaan
säilyvän aktiivisina läpi vuoden. Antennisuojamarkkinan kasvun
ennakoidaan tasaantuvan loppuvuonna. Belgian liiketoimintojen
integrointi konserniin etenee suunnitellusti ja vaatii edelleen
resursseja. Raaka-aineiden hinnoissa on nousupaineita. Hiilikuidun
hintojen oletetaan nousevan. Viime vuoteen verrattuna liikevaihdon
odotetaan kasvavan kuluvana vuonna selvästi Belgian akvisition ja
voimakkaan orgaanisen kasvun kautta. Liikevaihdon oletetaan kasvavan
voimakkaasti myös loppuvuoden aikana, vaikkakaan ei yhtä nopeasti kuin
kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Tuloksen ennen veroja ja
rahoituskuluja odotetaan paranevan kuluvana vuonna merkittävästi
edellisvuoteen verrattuna voimakkaan liikevaihdon kasvun ja toiminnan
tehostumisen myötä.

Mäntyharju, 22.7.2004


Exel Oyj                   Ari Jokelainen
hallitus                   toimitusjohtaja
                                                               5 (7)


EXEL-KONSERNI

TULOSLASKELMA

1000 euroa                          1-6/04   1-6/03   muutos-% 1-12/03


LIIKEVAIHTO                         43 695   26 006   68       57 281
Valmiiden ja keskeneräisten
tuotteiden varastojen lisäys (+)
tai vähennys (-)                    2 580    977      164      834
Valmistus omaan käyttöön            133      93       44       323
Liiketoiminnan muut tuotot          120      191      -37      342

Materiaalit ja palvelut             -17 908  -9 859   82       -21 716

Henkilöstökulut                     -9 480   -6 939   37       -14 329

Poistot                             -1 689   -1 627   4        -3 184

Liiketoiminnan muut kulut           -10 642  -6 856   55       -14 205

LIIKEVOITTO                         6 810    1 986    243      5 345
Rahoitustuotot ja -kulut (netto)    -202     -252     -20      -436


VOITTO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ       6 608    1 734    281      4 910
Satunnaiset erät


TULOS ENNEN VEROJA                  6 608    1 734    281      4 910
Verot                               -2 138   -600     256      -1 537

TILIKAUDEN VOITTO                   4 469    1 134    294      3 373

Veroina on otettu huomioon katsauskauden tulosta vastaava vero.


TASE

1000 euroa                          30.6.04  30.6.03  muutos% 31.12.03

VASTAAVAA
Pysyvät vastaavat
  Aineettomat hyödykkeet            3 411    3 179    7        3 126
  Konserniliikearvo                 294      366      -20      330
  Aineelliset hyödykkeet            12 689   10 389   22       10 470
  Sijoitukset                       95       127      -25      95
Vaihtuvat vastaavat
  Vaihto-omaisuus                   12 218   9 258    32       8 747
  Saamiset                          13 316   8 756    52       8 626
                                                               6 (7)

Rahat ja pankkisaamiset             5 504    2 531    117      2 753
Yhteensä                            47 527   34 607   37       34 147


VASTATTAVAA
Oma pääoma
  Osakepääoma                       1 884    1 855    2        1 870
  Muu oma pääoma                    15 814   13 164   20       15 666
Vieras pääoma
  Laskennallinen verovelka          15       106      -86      14
  Pitkäaikainen                     7 768    5 157    51       4 077
  Lyhytaikainen                     22 046   14 325   54       12 521
Yhteensä                            47 527   34 607   37       34 147


RAHOITUSLASKELMA

1000 EUROA                          1-6/04   1-6/03   muutos-% 1-12/03

Liiketoiminnan rahavirta            6 919    748      825      6 409
Hankitut liiketoiminnat             -7 181
Investoinnit aineellisiin ja
aineettomiin hyödykkeisiin          -1 588   -1 005   58       -2 599
Aineellisten ja aineettomien
hyödykkeiden luovutustulot                                     79
Maksullinen osakeanti                                          282
Pitkäaikaisten lainojen nostot      5 000    30       16 567   53
Pitkäaikaisten lainojen takaisin-
maksut                              -1 060   -1 078   -2       -2 192
Lyhytaikaisten lainojen nostot/
takaisinmaksut                      4 970    2 367    110      -747
Maksetut osingot                    -4 307   -1 060   306      -1 060
Muut                                -2       4        -150     4
Rahavarojen muutos                  2 751    6        45 750   229


                                    30.6.04  30.6.03  muutos% 31.12.03

Tunnusluvut (1000 euroa)
Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen4 257    1 005    324      2 519
% liikevaihdosta                    10 %     4 %               4 %
Tutkimus- ja kehitysmenot           997      806      24       1 707
% liikevaihdosta                    2 %      3 %               3 %
Henkilöstö keskimäärin              437      356      23       355
Henkilöstö kauden lopussa           467      359      30       355
Tilauskanta                         13 986   10 945   28       11 449
Omavaraisuusaste, %                 37 %     44 %              52 %
Sijoitetun pääoman tuotto, %        46 %     15 %              21 %
Oman pääoman tuotto, %              51 %     15 %              21 %
Nettovelkaantumisaste, %            64 %     64 %              29 %
Tulos/osake, euroa                  0,83     0,21     294      0,64
Oma pääoma/osake, euroa             3,29     2,79     18       3,26

                                                               7 (7)

Sarakkeet 1-6/04 ja 1-6/03 ovat tilintarkastamattomia.

Johdannaissopimukset

Johdannaissopimuksia käytetään suojaustarkoituksessa.

Korkoriski

Yhtiön pitkäaikaiset lainat ovat alttiita korkoriskille, minkä vuoksi
yhtiö on sitonut osan lainoistaan kiinteään korkoon
koronvaihtosopimuksilla, jotka päättyvät vuosina 2007-2009.

Valuuttariski

Yhtiön USD-valuutan määräiset raaka-aineostot on suojattu osittain
valuuttakurssiriskiltä tekemällä termiinisopimuksia 8 kuukaudeksi
eteenpäin.

Korkojohdannaiset                   nimellisarvo      käypä arvo
(nettonykyarvo)
         Koronvaihtosopimukset      3 081             -10

Valuuttajohdannaiset
         Termiinisopimukset           672              20


Konsernin vastuusitoumukset 30.6.2004
Yrityskiinnitykset                  12 500   12 500   12 500
Kiinnitykset maa-alueisiin ja
rakennuksiin                        2 954    2 954    2 954
Muut vastuut                        2 522    2 536    2 390










Yrityksestä

Exel Composites (www.exelcomposites.com) on johtava komposiittiteknologiayhtiö, joka suunnittelee, valmistaa ja markkinoi komposiittituotteita ja -ratkaisuja vaativiin sovelluksiin. Exel Composites tarjoaa ylivertaisen asiakaskokemuksen jatkuvan innovaation, maailmanluokan operaatioiden sekä pitkäaikaisten kumppanuuksien avulla. Liiketoiminnan perustana on itse kehitetty komposiittiteknologia, siihen perustuva tuotteisto ja valittujen markkinasegmenttien hallinta vahvalla laatu- ja tuotemerkki-imagolla. Jatkuva uusien sovelluskohteiden etsiminen ja tuotekehitys yhteistyössä asiakkaiden kanssa mahdollistavat yrityksen kasvun. Henkilöstön osaaminen ja korkea teknologian taso ovat avainasemassa Exel Compositesin toiminnassa. Yhtiön osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n listalla.

Tilaa