EXELIN SPORT-DIVISIONAAN UUDELLEENJÄRJESTELYT JATKUVAT

EXEL OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.8.2006 klo 9.45 1 (2) EXELIN SPORT-DIVISIOONAN UUDELLEENJÄRJESTELYT JATKUVAT Aiemman ilmoituksen mukaisesti Sport-divisioonan kuluttajatuotteiden kysyntä Saksassa on heikentynyt. Uudet markkinat eivät kykene kompensoimaan kyseistä kysyntätilannetta. Tämän seurauksena toteutetaan välittömästi uusia kustannusten leikkauksia. Myynti-, jakelu- ja markkinointikustannusten sopeutetaan vallitsevaa markkinatilannetta vastaavaksi. Kuluttajatuotteiden myynnissä keskitytään ydintuoteryhmiin eli sauvoihin ja salibandyyn sekä niiden oheistuotteisiin. Tämän seurauksena kyseiset toiminnot tullaan uudelleenorganisoimaan, mikä merkitsee noin 20 henkilön työpanoksen vähennystarvetta. Merkittävä osa vähennystarpeesta kohdistuu Sportin ulkomailla toimiviin myyntiyhtiöihin. Neuvottelut henkilökunnan kanssa aloitetaan välittömästi. Uudelleenjärjestelyt aiheuttavat merkittävästi kertaluonteisia kustannuksia arviolta 3-3,5 miljoonaa euroa. Teollisuus-divisioonan myynti, noin 75 % konsernin kokonaismyynnistä, on edennyt suunnitellusti, mutta hiilikuitupula vallitsee edelleen raaka-ainemarkkinoilla. Belgian tehtaan toiminnan uudelleenjärjestelyt heikentävät vielä loppuvuonna Teollisuus-divisioonan operatiivista kannattavuutta. Alkuvuoden 2006 tulokseen on kirjattu Sportin tuotannon uudelleenjärjestelyistä, Pacific Composites Pty. Ltd:n hankintaan liittyvistä IFRS-arvostuseristä sekä Englannin tehtaiden konsolidaatiosta kertaluonteisia eriä 3,6 miljoonaa euroa. Näin ollen kertaluonteisten erien osuus vuoden 2006 tuloksesta on yhteensä noin 6,5-7 miljoonaa euroa, joista noin 1 miljoonalla eurolla on kassavirtavaikutusta. Yllämainittujen seikkojen vuoksi konsernin tuloksen ennen veroja kertaluonteisten erien jälkeen arvioidaan olevan negatiivinen kuluvana vuonna. Mäntyharjussa 24.8.06 Exel Oyj Hallitus Lisätietoja: Toimitusjohtaja Ari Jokelainen, puh. 050 590 6750

Yrityksestä

Exel Composites is a leading technology company which designs, manufactures and markets composite profiles and tubes for various industrial applications. We utilize continuous manufacturing techniques in our production: pultrusion, pullwinding and continuous lamination.

Tilaa