Vesa Korhonen nappasi EY:n yrittäjäkilpailun voiton – edustaa Suomea yrittäjyyden MM-kisoissa Monacossa

Lahtelaisen Nocart Oy:n toimitusjohtaja Vesa Korhonen vei perjantaina 3. marraskuuta Helsingissä valtakunnallisen EY Entrepreneur of the Year 2017 -kilpailun voiton. Korhonen palkittiin näin Suomen parhaaksi yrittäjäksi. Tuomaristo vaikuttui Korhosen bisnesideasta, jonka ytimessä on kestävän kehityksen tukeminen. Voittonsa myötä Korhonen lähtee edustamaan Suomea yrittäjyyden MM-kisoihin Monacoon. Maailman ainoassa kaikilla mantereilla käytävässä kansainvälisessä yrittäjäkilpailussa valitaan maailman paras yrittäjä ensi kesäkuussa.

Voittaja Vesa Korhosen vuonna 2010 perustama yritys Nocart Oy suunnittelee ja toteuttaa uusiutuvaan energiaan ja paikallisiin energialähteisiin pohjautuvia energiaratkaisuja ja voimaloita. Nocart työllistää noin 40 henkilöä globaalisti, joista kotipaikkakunnallaan Lahdessa noin 25 henkeä. Projekteja Korhosen Nocartilla on ympäri maailman. Tällä hetkellä yrityksen liikevaihdosta Afrikan ja Kaakkois-Aasian maista tulee noin 95 %.

-   Nocart tekee uusituvan energian ratkaisuja, joissa hyödynnetään paikallisen energian lähteitä ja niiden saatavuutta. Rakennamme kuin lego-palkoista konsanaan parhaan ratkaisun asiakkaallemme kuhunkin tarpeeseen. Myymme niin komponentteja kuin avaimet käteen -voimaloita. Jatkossa rakennamme myös entistä enemmän omia voimaloita ja myymme niiden kautta sähköä, useimmiten valtiolisille toimijoille, Korhonen kertoo.

Voittajan valinnut tuomaristo inspiroitui nimenomaan Korhosen bisnesideasta, jonka ytimessä on kestävän kehityksen tukeminen. Korhosen mukaan Nocartin edistämä sähköistyminen kehittyvissä maissa auttaa paikallisia asukkaita monin tavoin.

-   Sähkö tuo mukanaan valot ja se tarkoittaa, että myös ilta-aikaan voidaan pyörittää liiketoimintaa. On myös paljon tutkimuksia siitä, että sähköistyminen edistää erityisesti tyttöjen asemaa ja tukee heidän kouluttautumistaan, Korhonen kertoo.

Suomalaisella itsevarmuudella Monacoon

Päätökset Suomen EY Entrepreneur of the Year 2017 -voittajasta teki riippumaton kahdeksan hengen tuomaristo. Sen jäsenet edustavat kukin omien alojensa huippuasiantuntemusta ja kokemusta. Tuomaristo arvioi voittajaa pohtiessaan muun muassa yrittäjähengen, taloudellisten tulosten, strategian, toimintatapojen ja innovatiivisuuden lisäksi yrittäjän ansioita vastuullisemman ja paremman maailman rakentamiseksi. Kilpailun tuomariston puheenjohtaja Marjo Miettinen kommentoi voittajaa palkintopuheessa näin:

-   Vesa Korhonen luotsaa upeaa ja vastuullista globaalia menestystarinaa. Hän on onnistunut pääsemään vaikeille markkinoille suomalaisella osaamisella ja verkostoitumiskyvyllään. Suomalainen yritys, jonka päämarkkina-alue sijaitsee Afrikassa, on varsin harvinainen. Yritys on monikertaistanut liikevaihtonsa vuosittain ja tulevaisuuden näkymät ovat positiiviset ja kannattavasti kasvavat. Tuntuu todella hyvältä palkita kirkkaimmalla mitalilla suomalainen insinööriosaaminen ja menestystarina, jonka ytimessä lepää kestävän kehityksen tukeminen, sanoi tuomariston puheenjohtaja, Enston hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen.

Miettisen lisäksi kahdeksan hengen tuomaristoon kuuluivat mm. Slushin perustajajoukkoon lukeutuva start up -yrittäjä Miki Kuusi ja viime vuonna kilpailun voittanut Ponssen Juha Vidgrén .  

Korhosen perjantai-ilta ja viikonloppu täyttyivät onnitteluista. Mitä voitto maistui, Vesa Korhonen?

-   Tuntuu hyvältä saada kovalle työlle tunnustus. Olemme selvästi tehneet Norcartilla jotakin oikein, Korhonen nauraa, mutta vakavoituu:

-   Olen ollut kisassa todella kovassa seurassa. Moni muukin suomalaisyrittäjä ansaitsisi vastaavan tunnustuksen. Monacon MM-kisoihin mennään tietysti voittamaan, mutta teen sen olemalla oma itseni ja jatkamalla omaa juttuani. Ja jos Nocart onnistuu tulevan puolen vuoden aikana suunnitelluissa hankkeissa, eiköhän se tuo Monacoon oman positiivisen lisänsä, hän vinkkaa.

Nocartin suurimmat hankkeet löytyvät tällä hetkellä Sambiasta ja Keniasta. Ne ovat Korhosen mukaan myös vuoden 2018 fokusalueet. Yrityksen liikevaihto vuonna 2016 oli yli 12 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen oli reilut 200 prosenttia.

Korhonen kilpailee EY World Entrepreneur of the Year -tittelistä Monacossa kesäkuussa 2018 noin 60 muun maavoittajan kanssa.

Useita tunnustuksia suomalaisyrittäjille

Korhosen lisäksi tuomaristo halusi antaa tunnustusta Suomen EY Entrepreneur of the Year 2017 -kilpailun gaalassa myös muille yrittäjille. Se jakoi Vuoden Nuori Yrittäjä 2017 -palkinnon LeaseGreen Group Oy:n Juho Rönnille ja Tomi Mäkipellolle. Yleisöäänestyksen tuloksena Rönni ja Mäkipelto pokkasivat myös Yleisön suosikki -palkinnon. Yousicianin Christoph Thür ja Mikko Kaipainen saivat tuomaristolta puolestaan Born Global Award 2017 -tunnustuksen. Sievin Jalkine Oy:n Juha Jokiselle ojennettiin Suomi 100 -erikoispalkinto. Joensuulainen Broman Group palkittiin Vuoden Perheyrittäjä -tunnuspalkinnolla. Se ojennettiin perustaja Väinö H. Bromanille sekä ja nykysukupolven edustajille Eero ja Harri Bromanille.

Kuvia voittajista: https://akifoto2.1g.fi/kuvat/eygaala2017/

Mikä EY Entrepreneur of the Year –kilpailu ( EoY )?

  • EY Entrepreneur of the Year on arvostettu kansainvälinen tunnustuspalkinto menestyville yrittäjille.
  • Maailman ainoa kansainvälinen yrittäjäkilpailu, joka järjestetään kaikilla mantereilla yli 60 maassa alueellisella, kansallisella ja maailmanlaajuisella tasolla.
  • Monesta muusta yrittäjäkilpailusta poiketen, EoY pohjautuu yrittäjien henkilökohtaisiin haastatteluihin. Laajoissa haastatteluissa tarkastellaan ehdokkaita yrittäjyyden eri osa-alueiden kautta, taloudelliset tunnusluvut on vain yksi osa. EY tutustui kevään 2017 aikana yli 500 kandidaattiyritykseen. Näistä 58 valikoitui haastatteluprosessiin sekä tuomariston arvioitavaksi.
  • Suomessa kilpailua on järjestetty vuodesta 2003 lähtien, maailmalla vuodesta 1986.
  • Päätökset voittajista tekee järjestäjistä riippumaton kahdeksanhenkinen tuomaristo. Katso kaikki kisan tuomarit täältä http://www.ey.com/FI/fi/About-us/Entrepreneurship/Entrepreneur-Of-The-Year/Entrepreneur-of-the-Year-kasvuyrittajakilpailu-tuomaristo
  • 10.10. palkittiin Suomen kilpailun viiden maantieteellisen alueen voittajat ja EoY-kilpailun finalistit: Uusimaa, Itä-Suomi, Länsi-Suomi, Pohjois-Suomi sekä Häme ja Keski-Suomi. Lue lisää: http://www.ey.com/fi/fi/newsroom/news-releases/20171010---tiedote---eoy_2017_aluevoittajat
  • 3.11. Suomen EY Entrepreneur of the Year 2017 -voittajaksi valittiin Vesa Korhonen, Nocart Oy.
  • Kesäkuussa 2018: Vesa Korhonen edustaa Suomea maailmanlaajuisessa EY World Entrepreneur of the Year -kilpailussa Monte Carlossa.
  • Suomen EY Entrepreneur of the Year -kilpailun pääyhteistyökumppaneita ovat Evli Pankki ja työeläkevakuutusyhtiö Elo. 
  • Kilpailusta lisätietoa täällä: http://www.ey.com/FI/fi/About-us/Entrepreneurship/Entrepreneur-Of-The-Year/Entrepreneur-of-the-year-kasvuyrittajakilpailu

Lisätietoja:

Laura Uuttu-Deschryevere, EY Entrepreneur of the Year –päällikkö, laura.uuttu-deschryvere@fi.ey.com , 040 717 6415
Juha Hilmola, EY Entrepreneur of the Year –johtaja,
juha.hilmola@fi.ey.com , 040 540 8963
Katriina Puro, viestintäpäällikkö,
katriina.puro@fi.ey.com , 0400 791 537

EY lyhyesti
EY on globaali tilintarkastuksen, verotuksen, liikejuridiikan ja yritysjärjestelyiden asiantuntija sekä liikkeenjohdon konsultti. Näkemyksemme ja korkealaatuiset palvelumme vahvistavat luottamusta pääomamarkkinoiden ja talouden toimintaan kaikkialla maailmassa. Kasvatamme huippuosaajia, joiden yhteistyöllä lunastamme lupauksemme ja rakennamme parempaa työ- ja liike-elämää sekä toimivampaa maailmaa asiakkaillemme, omalle henkilöstöllemme ja yhteisöille, joissa toimimme. Lisätietoja löydät internetistä www.ey.com/fi . Voit myös seurata meitä Twitterissä: @EY_Suomi.

Avainsanat:

Yrityksestä

EY on globaali tilintarkastuksen, verotuksen ja yritysjärjestelyiden asiantuntija ja liikkeenjohdon konsultti, joka tarjoaa Suomessa lisäksi liikejuridiikan palveluita. Näkemyksemme ja korkealaatuiset palvelumme vahvistavat luottamusta pääomamarkkinoiden ja talouden toimintaan kaikkialla maailmassa. Kasvatamme huippuosaajia, joiden yhteistyöllä lunastamme lupauksemme ja rakennamme parempaa työ- ja liike-elämää sekä toimivampaa maailmaa asiakkaillemme, omalle henkilöstöllemme ja yhteisöille, joissa toimimme. Lisätietoja löydät internetistä www.ey.com/fi. Voit myös seurata meitä Twitterissä: @EY_Suomi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia