Fazer aloittaa keksivalmistuksen Suomessa

Report this content

Fazer-konserni ostaa Kraft Foodsilta sen Suomen-keksituotannon. Kauppaan sisältyvät muun muassa Jyväshyvä- ja Carneval-tuotemerkit. Fazer näkee erinomaisia mahdollisuuksia koko kotimaisen keksimarkkinan kehittämisessä sekä makeisbrändien hyödyntämisessä keksikategoriassa. Tavoitteena on yli 25 prosentin osuus Suomen keksimarkkinasta. Keksituotteiden valmistus säilyy jatkossakin Suomessa. Kaupan myötä Fazerin palvelukseen siirtyy 87 henkilöä Kraft Foodsilta.

”Keksit sopivat hyvin Fazerin toimintaan ja kasvustrategiaamme. Rakenamme samalla kansainvälistymisstrategiaamme ja mahdollistamme yrityksemme liiketoiminnan laajentumisen Suomessa. Olemme myös iloisia siitä, että keksivalmistus ja sen myötä työpaikat voidaan säilyttää Suomessa”, Fazerin konsernijohtaja Karsten Slotte sanoo.

Aloittamalla keksituotteiden valmistuksen Fazer laajentaa toimintaansa uusiin kategorioihin. Tavoitteena on yli 25 prosentin osuus Suomen keksimarkkinasta. Kotimaisena toimijana ja suomalaisen maun tuntijana Fazer aikoo panostaa koko keksimarkkinan kehittämiseen. Jäätelökategoriassa Geisha, Marianne, Fazerina ja Salmiakki ovat jo menestyksekkäästi valloittaneet suomalaisten sydämiä.

”Keksit ja makeiset tukevat hyvin toisiaan. Näemme erinomaisia mahdollisuuksia makeisbrändien hyödyntämisessä keksikategoriassa sekä ennen kaikkea koko tämän hetkisen keksitarjooman kehittämisessä ja monipuolistamisessa suomalaisille kuluttajille”, Fazer Leipomoiden & Makeisten toimitusjohtaja Pekka Rantala kertoo. Makeisten myyntiorganisaatio toimii keksien kanssa samassa kategoriassa, joten myös tässä on luonnollisia synergiaetuja. Keksit tulevat sijoittumaan osaksi Fazer Makeiset -liiketoimintaa.

Fazer ostaa kaupassa muun muassa Jyväshyvä-, Carneval-, Suklaalehti-, Muro- ja Hangon-tuotemerkit. Kauppa astuu voimaan loka-marraskuun taitteessa, jonka jälkeen henkilöstö siirtyy Fazerin palvelukseen, Fazer vastaa tuotteiden myynnistä ja Vantaan keksitehtaan koneet ja laitteet siirtyvät Fazerille. ”On todella hienoa, että voimme tarjota kaikille työtä ja jatkossakin hyödyntää suomalaista osaamista”, Pekka Rantala iloitsee. Fazerilla on pitkä kokemus keksiliiketoiminnasta: Fazer on valmistanut keksituotteita vuosina 1929 – 95.

Lisätietoja:
Pekka Rantala, toimitusjohtaja, Fazer Leipomot & Makeiset liiketoiminta-alue, puh 040 505 1970
Leena Majamäki, viestintäjohtaja, Fazer Leipomot & Makeiset Suomi, puh 040 585 1585

Fazer-konserni
Fazer-konserni sai alkunsa vuonna 1891 perustetusta perheyrityksestä, kun Karl Fazer avasi ensimmäisen konditoriansa Helsinkiin. Tänään Fazer-konserni tarjoaa ruokailupalveluja sekä leipomo- ja makeistuotteita. Toimintaa on kahdeksassa maassa. Asiakaslähtöisyys, laadukkuus ja yhteistyö ovat Fazerin toiminnan perusta. Konserniin kuuluu kaksi liiketoiminta-aluetta, Fazer Food Services ja Fazer Leipomot & Makeiset, jotka luovat makuelämyksiä omilla aloillaan. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2011 oli vajaat 1,6 miljardia euroa. Henkilöstön määrä vuonna 2011 oli noin 15 200.

Fazer Food Services on Pohjoismaiden johtava ruokailupalveluyritys, joka tarjoaa hyvää ruokaa ja asiakaskohtaisia palveluratkaisuja. Fazer Food Servicesillä on yli 1 100 ravintolaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Fazer Leipomot & Makeiset Fazer on Suomen ja Venäjän johtava leipomoyritys, Ruotsin toiseksi suurin ja yksi johtavista Itämeren alueella. Leipiä ja leivonnaisia valmistetaan Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Venäjällä. Makeistoimialalla Fazer on Suomen johtava yritys sekä vahva toimija Itämeren alueella. Makeistehtaat sijaitsevat Suomessa: Vantaalla (suklaat), Lappeenrannassa (sokerimakeiset) ja Karkkilassa (purukumit).

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit