Fazer suunnittelee leipomoverkoston tehostamista Suomessa

Fazer on arvioinut leipomoverkostonsa toiminnan tehostamista turvatakseen kilpailukykynsä muuttuvassa toimintaympäristössä. Fazer harkitsee toimenpiteitä leipomotuotteiden valmistuksen keskittämiseksi ja sen seurauksena Hyvinkään ja Ulvilan leipomoiden toiminnan mahdollista lopettamista. Fazer aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat yhteensä 146 henkilöä. Fazer tukee niitä, joita mahdollinen työsuhteen päättyminen tulisi koskemaan.

”Markkinatilanne on haastava ja kuluttajakäyttäytyminen on muuttunut merkittävästi. Meidän on kehitettävä oman toimintamme tehokkuutta tulevaisuuden kilpailukykymme turvaamiseksi”, sanoo Fazer Leipomot Suomen toimitusjohtaja Markus Hellström .

Leivän kulutus on laskussa Suomessa. Myymälöissä paistetun leivän osuus kulutuksesta kasvaa ja pakatun leivän osuus pienenee. Toiminnan tehostamista on jatkettava myös siksi, että palkka- ja energiakustannukset ovat jatkaneet nousuaan, eikä kustannusvaikutuksia ole mahdollista siirtää hintoihin täysimääräisesti.

Fazer on arvioinut erilaisia vaihtoehtoja leipomoverkoston toiminnan tehostamiseksi ja päätynyt harkitsemaan leipomotuotteiden valmistuksen keskittämistä. Tämän seurauksena toiminta Hyvinkään ja Ulvilan leipomoissa saatetaan lopettaa. Fazer aloittaa yt-neuvottelut, jotka koskevat Hyvinkään ja Ulvilan leipomoiden koko henkilöstöä: yhteensä 146 työntekijää, joista 73 henkilöä Hyvinkäällä ja 73 henkilöä Ulvilassa.

Fazer tukee henkilöstöään muutoksessa

Fazer tulee tukemaan niitä, joita mahdollinen irtisanominen tulisi koskemaan. ”Haluamme edesauttaa työntekijöiden mahdollisuuksia työllistyä uudelleen ja tulemme tekemään yhteistyötä alueiden työvoimahallinnon kanssa sekä uutta henkilöstöä tarvitsevien yritysten kanssa”, sanoo Markus Hellström.

Fazerin leipomot sijaitsevat Vantaalla, Hyvinkäällä, Lahdessa, Ulvilassa, Lappeenrannassa ja Oulussa. Lisäksi Fazerilla on 47 myymälöiden tiloissa sijaitsevaa lähileipomoa, joissa leipurit leipovat joka päivä. Fazerin leipomotuotteiden kotimaisuusaste on yli 95 %.

Median yhteydenotot:
viestintäjohtaja Leena Majamäki, Fazer-konserni, puh. 040 585 1585

Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi(at)fazer.com

Fazer-konserni

Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksituotteita sekä ruokailu- ja kahvilapalveluita. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä yli 40 maahan. Fazerin missio on luoda makuelämyksiä. Yrityksen menestys on sen perustamisesta lähtien vuonna 1891 perustunut parhaaseen tuotteiden ja palvelun laatuun, rakastettuihin brändeihin, osaaviin ihmisiin ja vastuulliseen toimintatapaan. Fazer haluaa, että elämä maistuisi hyvältä joka päivä. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli lähes 1,7 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee yli 15 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja UN Global Compactin periaatteisiin.

Yrityksestä

Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksi- ja viljatuotteita sekä ruokailu- ja kahvilapalveluita. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä noin 40 maahan. Fazerin missio on Ruokaa, jolla on merkitys. Fazerin menestys on sen perustamisesta lähtien vuonna 1891 perustunut parhaaseen tuotteiden ja palvelun laatuun, rakastettuihin brändeihin, osaaviin ihmisiin ja vastuulliseen toimintatapaan.. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2016 oli 1,6 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee lähes 15 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK Global Compactin periaatteisiin. Kun haluatte hyvää

Yhteyshenkilöt

Tilaa

Liitteet & linkit