Fazer uudistaa suomalaisen lakritsin

Fazer tuo alkusyksystä kauppoihin uuden tyylikkäiden lakritsien sarjan. Fazer Lakritsi -tuoteperhe on puettu graafisiin mustavalkoisiin pakkauksiin, joiden sisältä paljastuu ihanan tuoreita ja pehmeitä makunautintoja. Lakritsit on kehitetty ja valmistettu Fazerin makeistehtaalla Lappeenrannassa.

Suomalainen lakritsi on yksi vanhimmista lakritseista maailmalla, ja Fazer on ollut mukana suomalaisen lakritsiperinteen suunnannäyttäjänä jo vuodesta 1928. Tällä hetkellä lakritsi on maailmalla ja varsinkin muissa Pohjoismaissa nouseva trendi, joka näkyy niin lakritsiin erikoistuneiden puotien määrässä kuin ravintoloiden ruokalistoilla.

Fazer haluaa tuoda kansainvälisen lakritsitrendin myös Suomeen ja onkin siksi kehittänyt uudenlaisten lakritsien sarjan. Fazer Lakritsi on kehitetty suomalaiseen makuun kuuntelemalla kuluttajien toiveita. Fazerin uudessa lakritsisarjassa maistuvat perinteisen maustamattoman lakritsin lisäksi toffee, vanilja ja salmiakki.

”Olemme halunneet tuoda uusiin lakritseihimme suomalaisia miellyttäviä makuja hieman uudenlaisella tavalla. Suomalaisten mielestä tärkeintä lakritsissa on maku, tuoreus ja pehmeys, ja olemme kiinnittäneet näihin erityistä huomiota tuotekehityksessä. Kaupoista on kuitenkin puuttunut tyylikkäisiin herkkuhetkiin sopiva lakritsi, joten halusimme vastata kuluttajien toiveisiin myös tuomalla hienostuneisuutta lakritsiin”, kertoo Senior Brand Manager Susanna Varsanpää Fazerilta.

Fazer Lakritsin neljä makua yllättävät vivahteillaan

Monille viinin tai suklaan maistelu on jo tuttua, mutta myös lakritsista voi löytää erilaisia vivahteita ulkonäössä, rakenteessa, aromissa ja maussa. Kaikki Fazer Lakritsi -tuoteperheen lakut ovat ihanan pehmeitä, mutta ne erottautuvat omaleimaisilla makuprofiileillaan.

”Lakritsi on ehdottomasti suosikkimakeiseni, sillä sen mausta voi löytää erilaisia vivahteita samaan tapaan kuin viinistä. Harva kuitenkaan on tullut ajatelleeksi tämän kansallismakeisemme monipuolisuutta. Viini- ja suklaatastingien rinnalle tulisi aloittaa lakritsinmaistelun perinne”, maalailee Fazerin kansainvälisestikin tunnettu kondiittorimestari Eero Paulamäki.

Fazer Lakritsi -sarjassa on neljä hienostunutta makua: pehmeä musta lakritsi Soft Original, toffeella maustettu Soft Caramel, vaniljainen Madagascar Vanilla ja salmiakinmakuinen Smooth Salmiak. Soft Originalia ja Soft Caramelia on saatavilla 150 gramman pusseissa, jotka sopivat omaan herkutteluun. 200 gramman lahjapakkauksissa on puolestaan saatavilla Madagascar Vanillaa ja Smooth Salmiakia.

Soft Original (150 g) on hienostunut lakritsi, joka on ihanan pehmeä ja intensiivisen makuinen. Soft Caramel (150 g) puolestaan maistuu lakritsin lisäksi makealta toffeelta.

Raikkaisiin kuoseihin puetuissa lahjapakkauksissa ovat saatavilla maut Smooth Salmiak ja Madagascar Vanilla. Maultaan intensiivinen Smooth Salmiak maistuu voimakkaasti sekä lakritsilta että salmiakilta. Madagascar Vanilla puolestaan houkuttelee makealla vaniljaisuudellaan.

Lakritsi pukeutuu modernin graafiseen kuosiin

Fazer Lakritsi erottuu kaupan makeishyllystä graafisen mustavalkoisen ilmeensä ansiosta. Lakritsisarjalla on yhtenäinen, moderni ilme, vaikka kullakin maulla on oma pakkauskuosinsa.

Raikkaat pakkaukset on suunnitellut designtoimisto Pentagon Design, jonka Senior Designer Pia Thurman kertoo: ”Fazer Lakritsi on tyylikäs suomalainen lakritsi, joka erottuu maullaan kilpailijoista. Halusimme kuvastaa tätä tuotteen henkeä myös pakkauksissa, joten ne saivat ylleen modernin mustavalkoiset asut.”

Lisätietoja:

Susanna Varsanpää, Senior Brand Manager, Fazer Makeiset, p. 040 720 5929

Liisa Eerola, Head of Confectionery Communications & Group Partnerships, Fazer-konserni, p. 044 710 8860

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fazer.com


Painokelpoiset kuvat:
www.fazergroup.com/pictures, ”Media_Press”, ”Fazer Lakritsi”

Fazer-konserni

Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksi- ja viljatuotteita sekä ruokailu- ja kahvilapalveluita. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä yli 40 maahan. Fazerin missio on luoda makuelämyksiä. Yrityksen menestys on sen perustamisesta lähtien vuonna 1891 perustunut parhaaseen tuotteiden ja palvelun laatuun, rakastettuihin brändeihin, osaaviin ihmisiin ja vastuulliseen toimintatapaan. Fazer haluaa, että elämä maistuisi hyvältä joka päivä. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2014 oli yli 1,6 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee yli 15 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja UN Global Compactin periaatteisiin.

Kun haluatte hyvää

Yrityksestä

Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksi- ja viljatuotteita, kasvipohjaisia aterioita, maidottomia tuotteita sekä ruokailu- ja kahvilapalveluita. Meillä on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä noin 40 maahan. Fazerin missio on Ruokaa, jolla on merkitys makuelämyksiä. Fazerin menestys on sen perustamisesta lähtien vuonna 1891 perustunut parhaaseen tuotteiden ja palvelun laatuun, rakastettuihin brändeihin, osaaviin ihmisiin ja vastuulliseen toimintatapaan. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2017 oli 1,6 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee 15 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK Global Compactin periaatteisiin. Kun haluatte hyvää

Yhteyshenkilöt

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit