Joulukalentereista alkaa joulun odotus

Teresita Fazer, Sven Fazerin vaimo, toi joulukalenteri-idean Ruotsista Suomeen vuonna 1947. Hän oli nähnyt Ruotsissa adventtikalentereita ja kertoi näkemästään Suomalaisen Partiotyttöliiton hallitukselle. Suomen ensimmäisen adventtikalenterin suunnitteli idean pohjalta Sven Fazerin siskon tytär Ulla von Wendt. Kalenterissa oli kuvituksena ruskea piparkakkutalo.

Suklaa tuli kalentereihin vasta myöhemmin. Yksi ensimmäisistä kotimaisista joulukalentereista, ellei peräti ensimmäinen, oli 1980-luvulla Kluuvikadun Fazerilla myynnissä ollut pyöreä, makeisilla täytetty talo, jossa oli luukkuja. Kauppojen hyllyille Fazer toi kotimaisen vaihtoehdon ulkomaisten suklaakalentereiden rinnalle 2000-luvun puolella.

Suklaa kuuluu hyvin kiinteästi suomalaisten jouluun. Ystäviä on helppo ilahduttaa kauniilla ja herkullisilla makeisilla, viedä niitä tuliaisiksi, antaa ystävälle hemmotteluun tai koristaa pöydän kattausta kauniilla konvehdeilla. Suklaalahjan lähettäminen on nyt helpompaa kuin koskaan. Fazer avasi Suomen maistuvimman lahjakaupan osoitteessa http://www.fazergifts.com/

Fazerin kaikki makeistehtaat sijaitsevat Suomessa. Suklaaosaamisen sydän sijaitsee Vantaalla, jossa valmistetaan suklaan lisäksi myös keksit. Lappeenrannassa valmistetaan sokerimakeiset ja Karkkilassa puolestaan ksylitolipurukumit ja -pastillit. Fazerin kotimaassa myytävistä makeis- ja leipomotuotteista yli 95 % valmistetaan Suomessa. 

Hedelmämakeisten ystäville uusi joulukalenteri

Uusi Fazer Angry Birds –joulukalenteri tuo vaihtelua perinteisten suklaakalenterien rinnalle. Kalenterissa on viittä erilaista Angry Birds –hahmoa ja –makua. Lisäksi luukussa on karkin alla painettu yllätyskuva. Tämä kalenteri sopii myös hyvin niille joille suklaakalenterit eivät joko allergian takia tai ruokavalion vuoksi sovi.

Makeiset eivät sisällä gelatiinia.

Uusi sesonkimaku Karl Fazer -suklaalevyihin

Suomen suosituin suklaalevysarja täydentyy uudella kausimaulla, jossa on Fazerin Sininen –maitosuklaata, paahdettua mantelia, karpaloa sekä ripaus jouluisia mausteita.

Tämä kausimaku sopii oivasti vaikka pikkujoululahjaksi.

Kauniit uudet lahjarasiat, mansikka ja mustikka

Karl Fazer 170 g:n konvehtirasiaperhe täydentyy kahdella herkullisella uutuusmaulla: mansikka crisp ja mustikka crisp.

Karl Fazer suklaarasia on pidetty lahja tilanteessa kuin tilanteessa ja sopii laitettavaksi esille omassa rasiassaan, sillä se toimii kätevänä tarjoiluastiana.

Present, uudistunut konvehtivalikoima

Present konvehtirasia on saanut uuden ulkoasun. Konvehtivalikoima on myös uudistunut ja rasiassa on makuja joita ei muista Fazerin konvehtirasioista löydy. Uudet maut: Sitruunapiirakka, Caramel fudge, Mantelitryffeli, Marmeladi.

Jouluinen Dumle

Dumle Gingerbread on perinteinen Dumle herkku, jossa maistuu joulu. Pehmeän toffeen ja herkullisen suklaan lisäksi on lisätty ripaus inkivääriä ja kanelia.

Avec ja Amerikan pastilleja lahjapakettiin

Avec ja Amerikan pastillien iloisen värikkäät rasiat sopivat hyvin myös lahjaksi. Näitä rasioita, joissa on Desing Edition –kuosi, on saatavilla rajoitetun ajan.

Fazerin konvehtirasiaperheeseen kaksi uutuutta

Suosittu konvehtirasiavalikoima täydentyy raikkaalla Karl Fazer Vadelmajogurttikonvehtirasialla sekä jo 80 vuotta, sukupolvelta toiselle maistuvalla Fazerin Parhain -rasialla.

Lisätietoja

Karl Fazer suklaalevyt ja -patukat : Senior Brand Manager Jonna Pelvo, Fazer Makeiset, puh. 046 851 5911
Karl Fazer konvehdit, joulu : Senior Brand Manager Helen Ojamäe, Fazer Makeiset, puh. 040 6787 179
Kismet, Suffeli, Susu, Pätkis, DaCapo, Jim, Fami, American, Avec: Senior Brand Manager Annukka Storm, Fazer Makeiset, puh. 040 532 5771
Dumle: Senior Brand Manager Kirsi Nordberg, Fazer Makeiset, puh. 040 558 0526
Marianne, Omar, Pihlaja, Parhain, Marmeladi, Eucalyptus, Lontoon, Angry Birds, Moomin: Senior Brand Manager Susanna Brummer, Fazer Makeiset, puh. 040 742 9495
Director, Confectionery Communications & Group Partnerships Liisa Eerola, Fazer-konserni, puh. 044 710 8860
etunimi.sukunimi@fazer.com

Painokelpoiset tuotekuvat

www.fazergroup.com/pictures , ”Media_Press”, ”Fazer Christmas 2015”
viestintäkoordinaattori Minnamari Mattila, p. 046 851 3552

Fazer-konserni

Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksi- ja viljatuotteita sekä ruokailu- ja kahvilapalveluita. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä yli 40 maahan. Fazerin missio on luoda makuelämyksiä. Yrityksen menestys on sen perustamisesta lähtien vuonna 1891 perustunut parhaaseen tuotteiden ja palvelun laatuun, rakastettuihin brändeihin, osaaviin ihmisiin ja vastuulliseen toimintatapaan. Fazer haluaa, että elämä maistuisi hyvältä joka päivä. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2014 oli yli 1,6 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee yli 15 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK Global Compactin periaatteisiin.


Kun haluatte hyvää

Yrityksestä

Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksi- ja viljatuotteita sekä ruokailu- ja kahvilapalveluita. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä noin 40 maahan. Fazerin missio on Ruokaa, jolla on merkitys. Fazerin menestys on sen perustamisesta lähtien vuonna 1891 perustunut parhaaseen tuotteiden ja palvelun laatuun, rakastettuihin brändeihin, osaaviin ihmisiin ja vastuulliseen toimintatapaan.. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2016 oli 1,6 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee lähes 15 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK Global Compactin periaatteisiin. Kun haluatte hyvää

Yhteyshenkilöt

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit