Ylijäämäkasviksista syntyy herkkuja kansanedustajille

Torstaina 10. syyskuuta Fazer Food Services tarjoaa kansanedustajille kauppojen ja tuottajien ylijäämäkasviksista valmistettua lounasruokaa. Tapahtuma on osa Motivan Saa syödä! -tempausta ja hävikkiviikkoa. 

Lounasruokailijoille Pikkuparlamentin Amica-ravintolassa tarjottava kasviskeitto krutongeilla ja banaanismoothie valmistetaan kauppojen ja tuottajien ylijäämäkasviksista. Kasviksia ja hedelmiä jää yli mikäli tuotanto ja kulutus eivät kohtaa toisiaan tai kasvikset eivät täytä ulkomuotovaatimuksia. Fazer on mukana Motivan Saa syödä! -tempauksessa kampanjoimassa ruokahävikin vähentämiseksi.

”Halusimme tempauksella kiinnittää huomiota ruokahävikkiin ja siihen, että meillä kaikilla on tässä parannettavaa”, sanoo Fazer Food Servicesin toimitusjohtaja Jaana Korhola. ”On harmillista että syömäkelpoista ruokaa menee hukkaan ja sen myötä hukataan raaka-aineiden viljelyn ja ruuan valmistuksen vaatimat resurssit ja aiheutetaan turhia ympäristövaikutuksia”, Korhola jatkaa.

Yli 600 Fazerin ravintolaa mukana pohjoismaisessa ruokajätekampanjassa

Fazer Food Servicesillä on käynnissä pohjoismainen ruokajätekampanja. ”Tavoitteena on saada mukaan kaikki Fazerin ravintolat Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa kuluvan vuoden loppuun mennessä”, sanoo Miika Kostilainen, Senior Manager, Operations Development and Support. ”Tärkeintä on ehkäistä hävikin syntymistä ja sitten vasta pohtia mitä syntyneelle jätteelle tehdään. Tulemme kutsumaan talkoisiin myös ravintolavieraamme”, kertoo Kostilainen. 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Satu Ikäheimo, viestintäjohtaja, Fazer-konserni, p. 050 380 4996

www.fazergroup.com/fi/havikkiviikko2015
www.saasyoda.fi

Fazer-konserni
Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis-, ja keksituotteita sekä ruokailu- ja kahvilapalveluja. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä yli 40 maahan. Fazerin missio on luoda makuelämyksiä. Yrityksen menestys on sen perustamisesta lähtien vuonna 1891 perustunut parhaaseen tuotteiden ja palvelun laatuun, rakastettuihin brändeihin, osaaviin ihmisiin ja vastuulliseen toimintatapaan. Fazer haluaa, että elämä maistuu hyvältä joka päivä. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli lähes 1,7 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee yli 15 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK:n Global Compactin periaatteisiin.

Kun haluatte hyvää

Yrityksestä

Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksi- ja viljatuotteita sekä ruokailu- ja kahvilapalveluita. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä noin 40 maahan. Fazerin missio on Ruokaa, jolla on merkitys. Fazerin menestys on sen perustamisesta lähtien vuonna 1891 perustunut parhaaseen tuotteiden ja palvelun laatuun, rakastettuihin brändeihin, osaaviin ihmisiin ja vastuulliseen toimintatapaan.. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2016 oli 1,6 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee lähes 15 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK Global Compactin periaatteisiin. Kun haluatte hyvää

Yhteyshenkilöt

Tilaa

Liitteet & linkit