Älä ruoki roskista -kampanja sai koululaiset vähentämään ruokahävikkiä 19 prosenttia

Fazer haastoi koululaiset eri puolilla Suomea vähentämään ruokahävikkiä kahden viikon ajan lokakuussa. Noin puolessa Amican peruskoulujen ja lukioiden kouluravintoloissa toteutettiin Älä ruoki roskista -lautashävikkikampanja. Kampanjan aikana ruokahävikki väheni kouluissa yhteensä 170 kiloa eli 19 prosenttia.

Älä ruoki roskista -kampanjan tavoitteena oli vähentää lautaselta biojäteastiaan heitetyn ruuan määrää kouluissa, ja kannustaa oppilaita ottamaan lautaselle vain sen verran, kuin jaksaa syödä.

Koulujen ravintolahenkilökunta punnitsi ennen kampanjan alkua ruokahävikin määrää viikon ajan, jotta kampanjalle saatiin vertailulukemat. Kampanjaviikkojen ajan pois heitetyn ruuan määrä punnittiin päivittäin ja tuloksia verrattiin ennen kampanjaa saatuihin lukuihin. Eniten ruokahävikkiä vähentämään onnistunut koulu suoriutui voittajaksi.

Voittajakouluksi kampanjassa selviytyi Björneborgs svenska samskola Porista, jonka oppilaat ja henkilökunta onnistuivat vähentämään ruokahävikkiä 49,42 prosentilla kahden viikon aikana. Toiseksi paras oli Jokivarren koulu Vantaalta ja kolmantena Munkkiniemen yhteiskoulu. Kolme eniten ruokahävikkiä vähentänyttä koulua palkittiin maukkaasti, ja palkitut koulut luovuttavat Fazerin lahjoittaman 1 500 euroa SOS-lapsikylien toimintaan.

”Kestävä kehitys ja ympäristöarvot ohjaavat SOS-lapsikylien toimintaa. On hienoa, että koululaisia opastetaan välttämään ruuan tuhlausta ja kierrättämään. Kampanjan tuloksena SOS-lapsikylissä laitetaan ympäristöasioita kuntoon muun muassa hankkimalla kompostit Tapiolan SOS-lapsikylälle ja järjestämällä ympäristökoulutusta Lapin kylän koko porukalle”, kertoo Kei Heikkilä, SOS-Lapsikylä ry:n varainhankintapäällikkö.

Miksi ruokahävikillä on merkitystä?

Kolmasosa kotitalouksien ympäristövaikutuksista aiheutuu ruuasta. Poisheitetyn ruuan ongelma ei niinkään ole syntyvä biojäte tai ruuan päätyminen sekajätteen joukkoon, vaan kyse on ruuantuotannosta aiheutuneista ympäristörasituksista.

Älä ruoki roskista -kampanja toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa Suomessa yhteistyössä koulujen ja Amican kouluravintoloiden kanssa. Ruotsissa vastaava ”Mata inte sopmonstret” -kampanja on toteutettu menestyksellä jo kolmena vuotena peräkkäin.

Älä ruoki roskista -kampanja ja sen avulla saavutettu ruokahävikin vähentäminen on yksi osa Itämeri-sitoumustamme. Jos tuhlaamme ruokaa, kaikki sen tuotannosta aiheutuneet ympäristörasitukset ovat syntyneet turhaan. Siksi koemme tärkeäksi muistuttaa ruokahävikin vaikutuksista myös kouluissa. Tavoitteenamme on ottaa vastaavanlainen kampanja osaksi vuotuista toimintaamme”, kertoo Ulla Hakulinen, laadusta ja ympäristöasioista vastaava päällikkö Fazer Food Servicesistä.

Katso kaikkien mukana olleiden koulujen Älä ruoki roskista -kampanjan tulokset osoitteessa www.amica.fi/Ravintolat/Teemat-ja-kampanjat/Ala-ruoki-roskista/

Tietopaketti:

  • Suomessa heitetään ruokaa vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa eli 20–30 kiloa henkeä kohti.
  • Ruokahävikistä aiheutuvat ympäristövaikutukset ovat selvästi suuremmat kuin mitä esimerkiksi pakkausten valmistuksesta ja jätehuollosta aiheutuu.
  • Ruokahävikin vähentäminen on ympäristöteko. Kun syömäkelpoista ruokaa menee roskiin, sen valmistukseen käytetyt raaka-aineet, työpanos ja energia menevät hukkaan, ja myös ruoantuotannossa syntyneet kasvihuonepäästöt ja vesiä rehevöittävät päästöt ovat syntyneet turhaan.
  • Maailman luonnonvaroja voitaisiin säästää huomattavasti ruokahävikkiä pienentämällä, sillä hukkaan heitetyn ruuan väheneminen vaikuttaa suorien ympäristövaikutusten lisäksi myös ruuan tuotannosta aiheutuviin päästöihin.

Vinkkejä ruokahävikin pienentämiseen henkilöstöravintolassa

  • Helpoin tapa vähentää ruokahävikkiä on aloittaa omalta lautaselta – ota lautaselle vain oikea määrä ruokaa ja syö lautanen tyhjäksi.
  • Kun syöt ravitsevan lounaan, et ole liian nälkäinen työpäivän jälkeen kauppaan mennessäsi – silloin et osta liikaa ruokaa myöskään kotiin.
  • Anna palautetta henkilöstöravintolan henkilökunnalle – näin he osaavat suunnitella ruokalistaa lounasasiakkaiden toiveiden mukaisesti!
  • Jos kokoustarjoiluista jää ylimääräisiä annoksia, ilahduta niillä työtovereitasi.

Lähde: www.saasyoda.fi ja Fazer Food Services

Lisätietoja:

Laura Tötterman, tiedottaja, Fazer Food Services, p. 044 711 9550, laura.totterman@fazer.com

Fazer-konserni

Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksituotteita sekä ruokailu-, ravintola- ja kahvilapalveluita. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä yli 40 maahan. Yrityksen menestys on sen perustamisesta lähtien vuonna 1891 perustunut parhaaseen tuotteiden ja palvelun laatuun, rakastettuihin brändeihin ja osaaviin ihmisiin. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja UN Global Compactin periaatteisiin. Fazer-konserni toimii kahdella liiketoiminta-alueella. Fazer Brands on tunnettu maukkaista leipomotuotteista ja makeisista. Fazer Food Services tarjoaa hyvää ruokaa ja asiakaskohtaisia palveluita sopimusruokailussa. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2012 oli lähes 1,7 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee yli 15 000 henkeä.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit