Juha Forsström nimitetty Blue Service Partnersin toimitusjohtajaksi

Report this content

Fazer Food Servicesin tytäryhtiön Blue Service Partnersin toimitusjohtajaksi on nimitetty Juha Forsström 4.10.2012 alkaen.

Juha Forsström siirtyy tehtävään Fazer Food Servicesin liiketoiminnan kehittämisjohtajan tehtävästä. Hänellä on laaja kokemus kahvila- ja ravintolaliiketoiminnan kehittämisestä ja liiketoiminnan johtamisesta. Ennen Fazerille tuloaan hän on työskennellyt Pohjoismaista vastaavana kehitysjohtajana McDonald´silla muun muassa franchising -toiminnan ja kuluttajamarkkinoinnin parissa. Blue Service Partnersin toimitusjohtajana hän raportoi Blue Service Partnersin hallituksen puheenjohtaja Jaana Korholalle. Tuula Lasander jatkaa yhtiössä operatiivisena johtajana.

”Näemme paljon mahdollisuuksia tällä toimialalla ja panostamme laadukkaaseen palveluun. Olemme kasvaneet nopeasti kuluneen vuoden aikana. Kestävän kasvun edellytys on, että pystymme vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin. Avainasemassa ovat parhaat toimintatavat sekä riittävä ja osaava henkilöstömme. Tähän keskitymme nyt kaikin voimin”, sanoo Juha Forsström.

Blue Service Partnersin henkilökunta saa vahvistusta myös operatiivisella tasolla. Juha Forsström korostaa, että sovittuja toimenpiteitä jatketaan palvelun saattamiseksi kuntoon.

Blue Service Partners on Fazer Food Servicesin sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö. Blue Service Partners tarjoaa kunnille suunnattujen ruokailupalveluiden lisäksi siivouspalveluita. Yritys toimii valtakunnallisesti ja sen liikevaihto vuonna 2011 oli 12 miljoonaa euroa.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Laura Tötterman, tiedottaja, Fazer Food Services p. p. 044 711 9550

Fazer-konserni
Fazer-konserni sai alkunsa vuonna 1891 perustetusta perheyrityksestä, kun Karl Fazer avasi ensimmäisen konditoriansa Helsinkiin. Tänään Fazer-konserni tarjoaa ruokailupalveluja sekä leipomo- ja makeistuotteita. Toimintaa on kahdeksassa maassa. Asiakaslähtöisyys, laadukkuus ja yhteistyö ovat Fazerin toiminnan perusta. Konserniin kuuluu kaksi liiketoiminta-aluetta, Fazer Food Services ja Fazer Leipomot & Makeiset, jotka luovat makuelämyksiä omilla aloillaan.

Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2011 oli vajaat 1,6 miljardia euroa. Henkilöstön määrä vuonna 2011 oli noin 15 200.

Fazer Food Services on Pohjoismaiden johtava ruokailupalveluyritys, joka tarjoaa hyvää ruokaa ja asiakaskohtaisia palveluratkaisuja. Fazer Food Servicesillä on lähes 1 100 ravintolaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Fazer Leipomot & Makeiset
Fazer on Suomen johtava leipomoyritys ja yksi johtavista Itämeren alueella ja Venäjällä. Leipiä ja leivonnaisia valmistetaan Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Venäjällä, jossa Fazer toimii nimellä Hlebnyi Dom. Makeistoimialalla Fazer on Suomen johtava yritys sekä vahva toimija Itämeren alueella. Makeistehtaat sijaitsevat Suomessa: Vantaalla (suklaat), Lappeenrannassa (sokerimakeiset) ja Karkkilassa (purukumit).

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit