Finance Link laajentaa paikallistoimintaansa Savoon ja Pohjois-Suomeen

Report this content

Kuopion ja Oulun seutujen pien- ja mikroyrityksiä palvelemaan omat paikalliset edustajat.

Laskurahoituksen edelläkävijä Finance Link laajentaa alueellista toimintaansa Savoon ja Pohjois-Suomeen. Valtakunnallisesti toimiva rahoitusyhtiö lanseerasi vuoden 2016 alussa uuden, erityisesti pien- ja mikroyritysten rahoitustarpeisiin suunnatun palveluratkaisun, jota tätä nykyä jo yli 200 yritystä käyttää mm. kassavirran nopeuttamisen ja pitkien maksuehtojen sekä kausivaihtelujen aiheuttaman kassavajeen tasaamisen apuvälineenä. Nyt toteutetun laajennuksen myötä myös Itä- ja Pohjois-Suomen pienyritykset voivat maksuvalmiuden parantamiseen ja kassanhallintaan liittyvissä kysymyksissä kääntyä Finance Linkin paikallisten myyntiedustajien puoleen. Pien- ja mikroyritysten ohella Finance Link palvelee maanlaajuisesti myös suurempia yrityksiä, joiden rahoitus- ja myyntireskontranhoitotarpeisiin on tarjolla oma erillinen palvelukokonaisuutensa.

”Meillä on nyt aloittavien uusien myyntialueiden ohella paikallisedustusta Etelä-Suomessa sekä Turun ja Tampereen seuduilla”, kertoo Finance Linkin toimitusjohtaja Robert Malmström. ”Koemme paikallisten edustajiemme ymmärtävän erityisen hyvin oman alueensa yritysten tarpeita sekä toimintaympäristöä ja pystyvän näin ollen palvelemaan niitä räätälöidysti. Pyrimme mottomme mukaisesti tekemään kaiken helpoksi asiakkaillemme. Pienyrittäjillä riittää kiireitä, joten tarjoamme paikallisen edustuksemme avulla nopeaa ja helposti tavoitettavissa olevaa palvelua, joka helpottaa taloushallinnon rutiineja ja vapauttaa aikaresursseja yritysten ydintoimintaan”, hän jatkaa.

Finance Link Oy on myyntisaamisten rahoitukseen erikoistunut rahoitusyhtiö, joka on palvellut suomalaisyrityksiä vuodesta 1999 alkaen. Finance Link tarjoaa yrityksille käyttöpääomarahoitusta laskujen myynnin kautta kantaen luottotappioriskin ostetuista saatavista. Palvelukokonaisuuteen sisältyy myös laskujenkäsittely- ja myyntireskontranhoitopalvelu. Vuonna 2016 Finance Link käsitteli yli 78 000 laskua, joiden kokonaisarvo oli lähes 290 miljoonaa euroa. Lisätietoja osoitteessa: www.financelink.fi.

Lisätietoja: 
Jenni Salomaa                                                          
Marketing Director 
Finance Link Oy 
Sähköposti: jenni.salomaa@financelink.fi
Puhelin: 050 325 6668


                      

Avainsanat:

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Laskurahoitukseen erikoistunut rahoitusyhtiö Finance Link laajentaa paikallistoimintaansa Savoon ja Pohjois-Suomeen.
Tweettaa
Itä- ja Pohjois-Suomen mikro- ja pienyritykset voivat rahoitustarpeisiinsa liittyvissä kysymyksissä kääntyä Finance Linkin paikallisten myyntiedustajien puoleen.
Tweettaa
Suuremmille yrityksille Finance Linkillä on tarjota oma erillinen palvelukokonaisuutensa.
Tweettaa

Lainaukset

Meillä on nyt aloittavien uusien myyntialueiden ohella paikallisedustusta Etelä-Suomessa sekä Turun ja Tampereen seuduilla. Koemme paikallisten edustajiemme ymmärtävän erityisen hyvin oman alueensa yritysten tarpeita sekä toimintaympäristöä ja pystyvän näin ollen palvelemaan niitä räätälöidysti.
Robert Malmström, toimitusjohtaja, Finance Link Oy
Pyrimme mottomme mukaisesti tekemään kaiken helpoksi asiakkaillemme. Pienyrittäjillä riittää kiireitä, joten tarjoamme paikallisen edustuksemme avulla nopeaa ja helposti tavoitettavissa olevaa palvelua, joka helpottaa taloushallinnon rutiineja ja vapauttaa aikaresursseja yritysten ydintoimintaan.
Robert Malmström, toimitusjohtaja, Finance Link Oy