Euroopan sisäinen lentomatkustus kasvussa

Suomalaiset matkustivat kesäkaudella useimmiten Eurooppaan. Eniten lentomatkoja tehdään kestosuosikkeihin Tukholmaan, Lontooseen ja Kööpenhaminaan. Espanjan aurinkorannikko on myös nostanut suosiotaan kesäkohteena jo toista vuotta peräkkäin. Nousevia suosikkikohteita ovat myös Zurich ja Istanbul, kun näihin avattiin uudet reitit. Matkustajatilastoissa näkyykin selkeästi uusien reittien ja lopetettujen reittien vaikutus kohteiden suosioon.

Lentoliikenteen kasvu syntyy kansainvälisessä liikenteessä

Finavian lentoasemien matkustajamäärät ovat jatkaneet kasvussa vuoden 2015 tammi−syyskuun aikana ja lentoasemilla oli yhteensä 15 miljoonaa matkustajaa.

Kolmannella vuosineljänneksellä matkustajamäärien kasvu kiihtyi ja nousi 3,0 % edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Nousu on ollut erityisesti kansainvälisen liikenteen kasvun ansiosta. Yhteensä matkustajamäärät ovat Finavian lentoasemilla lisääntyneet 1,1 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Lentomatkustajista suurin osa oli kansainvälisiä matkustajia, joista 85 % matkusti EU:n ja Euroopan alueelle. Finavian kaikkien lentoasemien kansainvälisen lentoliikenteen matkustajamäärä sisältäen reitti- ja tilausliikenteen kasvoi tammi−syyskuussa 1,0 % ja oli 11,2 miljoonaa. Reittiliikenne kasvoi 5,4 %.

Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamäärä kasvoi tammi−syyskuussa 2,2 % ja matkustajia oli 12,4 miljoonaa.

Aasian merkittävistä kohteista tammi-syyskuun aikana on matkustus kasvanut voimakkaasti Etelä-Koreaan (matkustajamäärä +8,9 %) Intiaan (+11,7 %) sekä Thaimaahan (+13,9 %). Euroopan merkittävistä kohteista vahvimmin kasvoivat Irlanti, Kreikka ja Kypros. Nousussa on myös Pohjois-Amerikkaan suuntautuva matkustus (6,5 %).

Vaihtomatkustus jatkaa kasvuaan ennusteiden mukaisesti

Kansainvälisen vaihtomatkustuksen matkustajamäärän kasvu vauhdittui myös vuoden kolmannella neljänneksellä. Vaihtomatkustus kasvoi 3,8 % edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

- Kansainvälinen vaihtomatkustus on kehittynyt erittäin voimakkaasti usean vuoden ajan. Alkuvuodesta kasvu hieman hidastui, mutta ennusteidemme mukaisesti kasvu on nyt vauhdittumassa. Tässä auttavat muun muassa uudet mannertenväliseen liikenteeseen tarkoitetut koneet, jotka aloittavat operoinnin Helsinki-Vantaalta Aasian-reiteillä. Positiivista on, että vaihtomatkustus kansainvälisiltä reiteiltä kotimaan reiteille on kolmannella vuosineljänneksellä kasvanut 12 %, mikä kertoo Suomen kiinnostuvuuden paranemisesta matkailukohteena, sanoo johtaja Joni Sundelin.

Kotimaan lentomatkustamisessa piristymistä

Matkustajien määrä kotimaan lennoilla nousi tammi−syyskuussa 1,5 % verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Kotimaassa matkustajia oli tarkastelujaksolla yhteensä 3,8 miljoonaa. Maakuntalentoasemilla kotimaan matkustajia oli 2,6 miljoonaa.

Kolmannella vuosineljänneksellä matkustajien määrä kotimassa kasvoi voimakkaasti ja oli 6,3 % edelliseen vuoden ajanjaksoon verrattuna. Nousua selittää kotimaan lentoliikenteen kysynnän piristyminen sekä kesälomakauden ajoittuminen tarkastelujaksolle.

Maakuntalentoasemilla matkustajamäärä ei ole kasvanut kuitenkaan tasaisesti. Osilla kentistä kehitys on ollut myönteistä, mutta toiset kentät menettävät matkustajia muun muassa muille liikennemuodoille sekä kärsivät väestörakenteen muutoksesta.

Eniten lentomatkustus on kasvanut tammi-syyskuussa Rovaniemellä (5,0 %) ja Oulussa (2,1 %) joissa matkustajamäärät ovat selvästi muita maakuntalentoasemia suurempia. Vaasassa matkustajamäärät laskivat 15,1 % johtuen kesän kiitotieremontista. Myös Kittilässä toteutettiin kesällä kiitotieremontti, joka laski matkustusmääriä.  

Liikenneilmailun laskeutumiset vähenivät tammi−syyskuussa 2,5 %. Laskeutumiset ovat vähentyneet viime vuosina trendinomaisesti konekoon kasvaessa, kun lentokoneet pystyvät kuljettamaan suuremman määrän matkustajia.

Tavaraliikenne on vähentynyt tammi-syyskuun aikana -14,3 %. Kotimaassa lentorahtia kuljetetaan 2670 tonnia ja kansainvälisessä liikenteessä 122 859 tonnia. Erityisesti kotimaan rahdinkuljetus on vähentynyt (-29,1 %).

Finavia julkaisee kuukausittain liikennetilastot nettisivuillaan.

Tässä tiedotteessa esitetyt muutosprosentit kuvastavat kehitystä vuoden 2015 tammi−syyskuussa verrattuna vuoden 2014 vastaavaan ajanjaksoon. Vastaavasti vuoden 2015 kolmannen neljänneksen kehitystä on verrattu vuoden 2014 kolmanteen neljännekseen.

Finavia
Viestintä

Lisätietoja: Finavian Media Desk p. 020 708 2002, comms@finavia.fi

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasema- ja lennonvarmistuspalveluja, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 24 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2014 liikevaihto oli 350 miljoonaa euroa ja konsernin henkilöstömäärä 2200.

Finavia verkossa:
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finaviaoyj

Yrityksestä

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasema- ja lennonvarmistuspalveluja, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 24 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2013 liikevaihto oli 353 miljoonaa euroa ja konsernin henkilöstömäärä 2800.

Tilaa