Finavia mukaan rahoittamaan Suomen ensimmäisen sähkölentokoneen testausta ja kehitystyötä

Report this content

Finavia ja Helsingin Sähkölentokoneyhdistys ovat tehneet yhteistyösopimuksen. Tavoitteena on saada saa tietoa sähkölentämisestä lentoasemien kehitys- ja suunnittelutyötä varten.

– Sähköisestä ilmailusta saatava tieto auttaa Finaviaa varautumaan tulevaisuuden kehitykseen esimerkiksi akkujen latausinfrastruktuurin osalta. Uusiutuvien polttoaineiden kehityksen lisäksi sähkölentokoneet voi merkitä suurta edistysaskelta taistelussa ilmastonmuutosta vastaan, sanoo Finavian toimitusjohtaja Kimmo Mäki.

Yhteistyö Sähkölentokoneyhdistyksen kanssa on osa Finavian yritysvastuutyötä. Se liittyy kiinteästi yhtiön ilmasto-ohjelmaan, jonka tavoitteena on nopeasti vähentää lentoasematoiminnasta syntyviä päästöjä.

– Helsinki-Vantaa on viime vuonna saanut painettua päästönsä nollaan. Loput Finavian lentoasemista saadaan hiilineutraaleiksi vuonna 2020. Käytännössä hiilineutraalius tarkoittaa, että päästöt eivät kasva, vaikka matkustajamäärät kasvavat.

Mäki sanoo, että Finaviassa ollaan tyytyväisiä tähän mennessä saavutettuihin tuloksiin. Harva suomalainenkaan yhtiö voi sanoa olevansa hiilineutraali.

– Finavialla on selkeä visio siitä, että suomalaisilla ja Suomen elinkeinoelämällä tulisi jatkossakin olla nopeat ja hyvät yhteydet ympäri maailmaa, ja että suomalaiset voisivat lentää vielä sadan vuoden kuluttuakin. Otamme ilmastonmuutoksen ja ihmisten huolet vakavasti ja teemme sisukkaasti töitä ympäristövaikutusten pienentämiseksi.

Vaikka Finavialla ei ole omia lentokoneita, yhtiö suhtautuu myönteisesti sähkölentokonehankkeeseen ja tukee samalla koko lentoliikennealan kehitystyötä.  Ilmastonmuutoksen torjunnassa kuten koko Finavian liiketoiminnassa on tärkeää tehdä sekä isoja että pieniä asioita ja vaikuttaa miljooniin lentoliikenteen turvallisuuteen ja sujuvuuteen vaikuttaviin yksityiskohtiin. Yksityiskohdista syntyy hyvien asioiden ketju ja vastuullinen kokonaisuus.

Suomen ensimmäinen sähkölentokone saapui Malmin lentoasemalle 17. kesäkuuta. Turvallisuus- ja muiden valmistelujen jälkeen virallisen ensilennon odotetaan toteutuvan heinäkuussa 2018.

Lisätiedot:

19.6.2018

Finavia
Viestintä

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasemapalveluja, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 21 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2017 liikevaihto oli 374 miljoonaa euroa ja konsernin henkilöstömäärä on 2700.

Finavia verkossa:
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia