Finavia on avannut autoilijoille uuden verkkopalvelun

Lentokenttäyhtiö Finavia kehittää matkustajille suunnattuja verkkopalveluitaan. Nyt omalla autolla lentoasemalle saapuvat voivat tarkistaa Helsinki-Vantaan parkkipaikkatilanteen etukäteen sekä pöytäkoneeltaan että mobiililaitteeltaan.

Helsinki-Vantaalla on aivan terminaalien läheisyydessä runsaasti pysäköintitilaa, paikkoja on yhteensä noin 10 000. Vapaa paikka löytyy aina, ja jatkossa autoilijat voivat jo kotona valita sopivan paikan paitsi hinnan niin nyt myös paikkatilanteen perusteella.

Finavian lentoasemajohtaja Ville Haapasaari Helsinki-Vantaalta uskoo, että tilannetiedon näyttäminen palvelee parkkiasiakkaita varsinkin lomasesonkien aikana. Hän kuitenkin muistuttaa, että kyseessä on aina tietyn hetken tilanne, joka voi esimerkiksi aamun ja iltapäivän ruuhkatuntien aikana muuttua nopeastikin.

– Viime hetken paikkatilanteen voi tarkistaa mobiililaitteella ennen lentoasemalle tuloa tai lentoaseman sisäänajotien näytöistä, joissa kerrotaan tarkkaan vapaiden paikkojen lukumäärä.

Myös parkkeerausmaksut selviävät helposti internetsivuilta. Finavialla on jo muutaman vuoden ajan ollut käytössä hintalaskuri, joka näyttää autoilijalle pysäköintimaksut joko hintajärjestyksessä tai sen mukaan, miten lähelle terminaalia hän haluaa pysäköidä autonsa.

Vapaiden parkkipaikkojen tilanne esitetään netissä taulukkomuodossa. Käyttäjät näkevät, onko parkkihallissa tai -alueella tilaa vai onko se täyttymässä.

Pysäköintijärjestelmässä vapaiden autopaikkojen lukumäärän laskeminen tapahtuu pysäköintitalojen sisään- ja ulosajopuomeilta saatavien ilmaisintietojen sekä eri kerrosten välisille rampeille asennettujen silmukkailmaisimien avulla.

Vapaiden parkkipaikkojen esittäminen lisää Finavian verkkosivujen interaktiivista tarjontaa. Tänä vuonna on avattu esimerkiksi koko Suomen kattava lentoyhteyksien hakupalvelu ja Helsinki-Vantaan turvatarkastuksen jonotusaikaa näyttävä palvelu.

Tiedotteessa mainitut palvelut löytyvät osoitteista

Helsinki-Vantaan parkkipaikkatilanne ja hintalaskuri: http://www.helsinki-vantaa.fi/kulkuyhteydet/pysakointi , mobiililaitteille: http://m.helsinki-vantaa.fi/

Helsinki-Vantaan turvatarkastuksen jonotusaika: http://www.helsinki-vantaa.fi/matkustaminen/matkalle-lahto/turvatarkastus , mobiililaitteille: http://m.helsinki-vantaa.fi/mobiili-etusivu/mobiili-turvatarkastus

Lentoyhteyksien hakupalvelu: http://www.finavia.fi/lentomatkustajille/lentoyhteydet/haku-1

FINAVIA OYJ
Viestintä

Lisätiedot:
lentoasemajohtaja Ville Haapasaari

Finavia huolehtii Suomessa 25 lentoasemasta sekä koko maan kattavasta lennonvarmistusjärjestelmästä. Lentoliikenteelle tarjoamiensa palveluiden avulla Finavia luo edellytykset sujuville ja kustannustehokkaille lentoyhteyksille. Vuonna 2011 liikevaihtomme oli 364 miljoonaa euroa ja palveluksessamme työskentelee 3000 henkilöä.

Finavian Media Desk p. 020 708 2002

Finavia verkossa:
www.finavia.fi
www.helsinki-vantaa.fi
www.facebook.com/lentoasema
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finaviaoyj

Finavian Helsinki-Vantaan lentoasema on World Design Capital Helsinki 2012 pääyhteistyökumppani.

Avainsanat:

Yrityksestä

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasemapalveluita, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 21 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2016 liikevaihto oli 381 miljoonaa euroa. Konserni työllistää 1900 henkilöä.

Tilaa

Liitteet & linkit