Finavian palvelu-uudistus kruunasi lentoasemainvestoinnit Oulussa

Report this content

Finavia Oyj:n Oulun lentoaseman uudistustyöt huipentuivat tänä syksynä toteutettuun palvelu-uudistukseen, joka nostaa matkustuskokemuksen kokonaan uudelle tasolle. Lentomatkustajan palveluissa ja uudessa ilmeessä esiin nousee erityisesti oululaisuus.

Oulun lentoaseman uudistuksissa keskityttiin kolmeen kokonaisuuteen: lentomatkustajien palveluihin terminaalissa, pysäköintialueiden toimivuuteen ja terminaalin viihtyisyyteen. Terminaalin ilme on raikastunut aulatiloista porttialueelle, kahvila- ja ravintolapalvelut ovat saaneet täydellisen muodonmuutoksen ja pysäköintialueille on noussut sähköautoille Pohjois-Euroopan laajin kestävän latauksen alue.

– Palvelu-uudistus kruunaa toimivan lentoasemakokonaisuuden. Uudistumista on toivottu matkustajienkin suunnalta ja olemme totta kai iloisia, että voimme vastata palautteeseen näin konkreettisesti. Olemme omalta osaltamme kantamassa kortemme kekoon, että lentoasemamme palvelee mahdollisimman kilpailukykyisesti alueen lentoliikennettä, sanoo Finavian verkostolentoasemista vastaava johtaja Joni Sundelin.

Oulun lentoasemaan on investoitu viimeisen neljän vuoden aikana yhteensä 25 miljoonaa euroa. Lentoasemaa laajennettiin vuonna 2011 ja lähtöaulassa tehtiin isot muutostyöt vuonna 2013.

Paikallisuus on vahvasti esillä

Oulun lentoaseman molemmat kahvilat – porttialueella ja aulatiloissa – kulkevat nyt nimellä Oulu Cafe. Porttialueella sijaitsevan kahvilan tarjonta elää kellonajan mukaan: aamupuuro aloittaa päivän ja lounasaikaan on tarjolla keittoa ja salaatteja. Leipomotuotteita tulee oululaiselta leipurilta. Aulakahvilassa on arkisin lounastarjoilu.

Porttialueelle on noussut myös paikallishistoriaan nojaava Oluthuone Toppila. Nimi pohjautuu Oulun Toppilassa aikoinaan sijainneeseen panimoon. Mallasjuomien lisäksi oluthuoneessa on tarjolla lämmintä ruokaa, kuten hampurilaisia ja oululaisten suosimia legendaarisia kärkkäri-makkaroita. Tuliaisostoksia voi tehdä kahvilakäynnin lomassa molemmissa kahviloissa.

Uusittuja kahvila- ja ravintolapalveluita operoi Oulun lentoasemalla SSP Finland.

Viihtyisyyteen on haettu inspiraatiota seudun ominaispiirteistä. Ympäröivä luonto, meri ja erityisesti Hailuoto näkyvät lentoasemalla. Porttialueelle Finavia toi 300 neliömetrin kokoisen, kaikille matkustajille avoinna olevan Hailuoto-loungen, jossa voi viettää aikaa leväten tai työskennellen. Terminaaliin hankittiin myös lisää keinutuoleja ja tilojen verhoilumateriaalina on käytetty mm. räsymattokangasta.

Finavia sujuvoittaa matkantekoa modernilla teknologialla

Lähtöaulassa sujuvuuteen on panostettu tuomalla lentomatkustajien käyttöön matkatavara-automaatteja, jotka helpottavat lentoaseman ruuhkaisimpia hetkiä. Bag drop -automaatilla matkustaja voi itse jättää matkatavarat ruumassa kuljetettaviksi, kun lähtöselvitys on tehty lähtöselvitysautomaatilla tai internetissä.

Pysäköintialueille P1 ja P3 on asennettu etäohjattavia lämpötolppia, jotka toimivat samalla sähköautojen latauspisteinä. Etäohjauksen myötä tolpan voi ajastaa käynnistymään vaikka lomakohteesta käsin vähän ennen paluulentoa. Parkkialue on samalla Pohjois-Euroopan suurin kestävän latauksen alue, jossa on lähes 300 latauspaikkaa.

Loppuvuonna Finavia asentaa vielä energiatehokkaan led-valaistuksen lentoaseman pysäköintialueille. Samalla valaistukseen kytketään liiketunnistimet, jotka vähentävät energiankulutusta entisestään.

Finavian kehitysohjelma verkostolentoasemilla

Finavia käynnisti verkostolentoasemien kehitysohjelman vuoden 2014 alussa. Investointiohjelman suurimmat hankkeet ovat käynnissä Turussa, Ivalossa ja Tampereella, mutta uudistuksia toteutetaan myös muilla verkostolentoasemilla. Yhteensä verkostolentoasemilla on investoitu noin 35 miljoonaa euroa vuonna 2014.

Oulun lentoasemalta on päivittäin 14 lentoa Helsinkiin (Finnair, Norwegian) ja yksi Tukholmaan (SAS). Lisäksi lentoasemalta on charter-lentoja useisiin lomakohteisiin. Vuonna 2013 Oulun lentoaseman kautta kulki 877 000 matkustajaa.

Kuvia lehdistön käyttöön: http://finavia.materialbank.net/NiboWEB/finavia/showCartPublicContent.do?uuid=6745534&random=187193&lang=fi

Finavia
Viestintä

Lisätietoja: Finavian Media Desk p. 020 708 2002, comms@finavia.fi

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasema- ja lennonvarmistuspalveluja, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 25 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2013 liikevaihto oli 353 miljoonaa euroa ja konsernin henkilöstömäärä 2800.

Finavia verkossa:
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finaviaoyj