Helsinki-Vantaan kiitotieremontti valmistui aikataulussa

Kiitotie 1:n peruskorjaus on valmistunut ja kiitotie otetaan jälleen lentoliikenteen käyttöön. Finavia juhli kiitotien avajaisia sunnuntaina 2.8.2015.

Noin kolme kuukautta kestänyt remontti valmistui suunnitellusti sunnuntaina 2.8.

- Kiitotieremontti valmistui hienosti aikataulussa ja suunnitelmien mukaan. Aikataulu oli tiukka ja haastava, mutta urakoitsijamme suoriutuivat työstä erittäin hyvin, Helsinki-Vantaan apulaisjohtaja Heini Noronen-Juhola Finaviasta kiittelee.

Toukokuussa käynnistynyt peruskorjaus toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäiseksi uusittiin kiitoteiden 1 ja 2 risteyskohta, jolloin myös kiitotie 2 oli käytössä rajoitetusti. Heinäkuun alussa remontin toisen vaiheen käynnistyttyä kiitotie 2:ta voitiin jo käyttää täydellä kapasiteetilla.

- Vaikka lentoliikenne saatiinkin sujumaan kesän aikana remontista huolimatta hyvin, on hienoa, että pääsemme nyt jatkamaan toimintaa täydellä kiitotiekapasiteetilla, Noronen-Juhola sanoo.

35 hehtaaria, 135 000 tonnia asfalttia ja 55 km kaapelia

Kiitotieremontin työmaa kattoi lentoasemalla lähes 35 hehtaarin kokoisen alueen. Töiden aikana kiitotieltä jyrsittiin lähes 100 000 tonnia päällystettä. Uutta asfalttia valettiin reilut 135 000 tonnia. Kaiken kaikkiaan remontin aikana asennettiin 55 km kaapelia ja lähes 2000 valaisinta.

- Noin 18 miljoonan euron investointi toteutettiin ennen kaikkea ensiluokkaisen turvallisen lentoliikenteen takaamiseksi. Tehtävänämme on tukea Suomen lentoliikenteen kasvua tarjoamalla lentoliikenteelle turvalliset, toimivat ja edistykselliset puitteet, Noronen-Juhola kertoo.

Kiitotie 1 otetaan uudelleen lentoliikenteen käyttöön sunnuntaina 2.8. iltapäivällä. Sunnuntaiaamuna Finavia juhlisti remontin valmistumista avajaistilaisuudella, missä lentoaseman naapurialueiden asukkaat, Finavian sosiaalisen median kanavien seuraajat sekä muiden sidosryhmien edustajat pääsivät tutustumaan vastauusittuun kiitotiehen lähietäisyydeltä.

Katse vuodessa 2020

Kiitotieremontti tukee Finavian käynnissä olevaa Helsinki-Vantaan kehitysohjelmaa. Noin 900 miljoonan euron kehitysohjelma kasvattaa Helsinki-Vantaan kansainvälisen lentoliikenteen kapasiteettia ja valmistaa lentoasemaa palvelemaan 20 miljoonaa vuosittaista matkustajaa vuonna 2020.

Samaan aikaan Finavia on uudistanut Helsinki-Vantaan kaupallista valikoimaa. Lähes 70 uutta tai uudistettua myymälää ja ravintolaa on avattu lentoasemalle viimeisen vuoden aikana.

Finavia
Viestintä

Lisätietoja: Finavian Media Desk p. 020 708 2002, comms@finavia.fi

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasema- ja lennonvarmistuspalveluja, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 24 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2014 liikevaihto oli 350 miljoonaa euroa ja konsernin henkilöstömäärä 2200.

Finavia verkossa:
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finaviaoyj

Yrityksestä

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasemapalveluita, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 21 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2017 liikevaihto oli 374 miljoonaa euroa. Konserni työllistää 2 700 henkilöä.

Tilaa