Kalapurot kuntoon yhdessä – Finavia tukee Vantaan purotalkkaritoimintaa

Finavia panostaa Vantaan purojen kunnostustöihin tukemalla kaupungin purotalkkaritoimintaa. Purotalkkarit jatkavat jo edellisenä vuonna aloitettuja purojenkunnostustöitä eri puolilla kaupunkia.

Lentoasemalla tarkkaillaan säännöllisesti toiminnan vaikutuksia pinta- ja pohjavesiin. Finavia on panostanut viime vuosina paljon lentoasemalta tulevien vesien kuormituksen vähentämiseksi. Mittavia investointeja on tehty keskitettyihin jäänpoistoalueisiin ja asematasovesien kokoamiseen sekä johtamiseen jätevedenpuhdistamolle.

Toimenpiteiden ansiosta lentokoneiden jäänpoistossa käytettävistä glykolivesistä on saatu nykyisin kerättyä talteen yli 80 prosenttia. Purovesien laadun seurannassa on nähty, että toteutetut toimenpiteet hulevesien aiheuttaman kuormituksen hallitsemiseksi ovat tuottaneet hyvää tulosta.

- Haluamme olla mukana myös purojen alajuoksulla tehtävässä kunnostustyössä, jotta kalojen kutumahdollisuudet puroissa kohenevat. Kaupungilla on Kylmäojan puhdistumisesta ja kalakunnostustöistä jo hyviä kokemuksia, taimen on taas noussut sinne kutemaan. Tukemalla Vantaan purotalkkaritoimintaa olemme mukana vahvistamassa lentoasemakaupungin purojen elinvoimaisuutta ja samalla tuemme kaupungin viihtyisyyttä, sanoo kestävän kehityksen johtaja Mikko Viinikainen Finaviasta.

- Vantaalla on kahtena edellisen vuotena kiinnitetty erityistä huomiota virtavesiin, kun olemme viettäneet purojen ja jokien teemavuosia. Huhtikuussa valmistuneet virtavesien kehittämisperiaatteet sisältävät noin 60 jatkotoimenpidettä, joiden avulla jatketaan teemavuosien aikana virtavesien hyväksi tehtyä työtä. On hienoa, että myös Finavia tulee mukaan tukemaan kaupungin tavoitetta lisätä Vantaan purojen ja jokien tunnettuutta, arvostusta, elinvoimaa ja monimuotoisuutta, toteaa Vantaan kaupungin puistosuunnittelupäällikkö Hanna Keskinen.

Kaupungin purotalkkarit aloittivat työnsä toukokuun lopulla. He toimivat puroilla ympäri Vantaata. Talkkareiden työlistalla on muun muassa virtavesien kunnostamista, virtausesteiden poistamista, talkoiden järjestämistä sekä roskien siivoamista ja haitallisen vieraslajin jättipalsamin poistamista. Suunnitelmissa on myös järjestää lentoaseman henkilöstön kanssa yhteiset purokunnostustalkoot kesäkuun aikana.

Lisätiedot:
Vantaan kaupungin puistosuunnittelupäällikkö Hanna Keskinen p. 050 303 8718, hanna.keskinen@vantaa.fi

Finavian Media Desk p. 020 708 2002, comms@finavia.fi

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasemapalveluja, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 21 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2016 liikevaihto oli 381 miljoonaa euroa ja konsernin henkilöstömäärä on 1900.

Finavia verkossa:
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia

Yrityksestä

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasemapalveluita, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 21 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2017 liikevaihto oli 374 miljoonaa euroa. Konserni työllistää 2 700 henkilöä.

Tilaa