Suomalaisuus säilyy Helsinki-Vantaan uudistuvassa kaupallisessa tarjonnassa

Finavia uudistaa Helsinki-Vantaan palveluvalikoimaa voimakkaasti. Lentoaseman uusimpia kaupallisia avauksia ovat sääelämyksiä tarjoava Arctic Bar, uudistunut viinibaari Wine & View sekä pohjoismaisia makuja kentälle keväällä tuova Nordic Kitchen. Finavian tavoitteena on säilyttää suomalaisuus vahvana osana lentoaseman kasvavaa ja kansainvälistyvää kaupallista tarjontaa. Näin yhtiö vahvistaa kotimaisten tuotteiden myyntiä myös lentoasemalla toimivien kansainvälisten yritysten kautta ja mahdollistaa tuotteiden pääsyn globaaleille lentoasemamarkkinoille.

- Kaupallisen toimintamme lähtökohtana on, että kansainvälistyvästä tarjonnasta huolimatta suomalaisuus säilyy vahvasti osana kokonaisuutta. Suomalaisuuden ja suomalaisten tuotteiden avulla pystymme erottautumaan kilpailijoista. Samalla kotimaisten tuotteiden myyntiä saadaan kasvatettua myös ulkomaisten toimijoiden kautta. Tilanne on suotuisa myös siinä mielessä, että osana kansainvälisten toimijoiden tarjontaa kotimaisille tuotteille avautuu ovi myös kansainvälisille lentoasemamarkkinoille, Helsinki-Vantaan kaupallisesta liiketoiminnasta vastaava apulaisjohtaja Jukka Isomäki kertoo.

Sääelämyksiä katottomalla ulkoterassilla

Yksi Helsinki-Vantaan uusimmista ravintola-avauksista on arktisen tyylikäs Arctic Bar. Portilla 29 sijaitsevan baarin erikoisuus on katoton ulkoterassi, jossa lennolle lähtevä tai konetta vaihtava matkustaja pääsee haukkaamaan happea ja tuntemaan Suomen sään aidoimmillaan – tuli taivaalta sitten lunta, räntää, sadetta tai auringonpaistetta.

- Idea lähti siitä, että halusimme tarjota Helsinki-Vantaan kautta lentäville vaihtomatkustajille pienen palan aitoa Suomea. Pehmeän lumisateen tunteminen iholla saattaa innostaa matkustajaa varaamaan seuraavan lomamatkan vaikkapa Lappiin. Esittelimme idean arktisesta baarista ja ulkoterassista ravintolaoperaattorillemme HMSHostille. Yhteistyön tuloksena syntyi Suomi-kuvaa luotsaava baari, jollaista ei muualta löydy, Isomäki sanoo.

Arctic Barissa voi nauttia esimerkiksi Arctic Cocktails -drinkkejä, kuten Tunturi Tonicia tai Kuura Julepia. Pieneen nälkään on tarjolla Arctic Bites -salaatteja ja -leipiä sekä sormisyötävää.

Viinimaistiaisia ja tapaksia suomalaiseen tapaan

Samaan aikaan Helsinki-Vantaan klassinen Wine & View on kokenut täyden muodonmuutoksen. Matkustajia odottaa portilla 26 nyt entistä tyylikkäämpi ja tilavampi viinibaari.

- Olemme uudistaneet Wine & View’ssa puitteiden lisäksi juoma- ja ruokavalikoimaamme. Asiakkaat voivat nyt tutustua kellarivalikoimamme viinimaailman aatelisiin maistiaisannoksilla. Nälkäisille asiakkaille henkilökuntamme kokoaa Suomi-vaikutteisia tapas-lautasia heidän toiveidensa pohjalta, SSP Finlandin markkinointi- ja kehitysjohtaja Jussi Laakso kertoo.

Viinibaarin uutuusvalikoimaan kuuluvat myös muun muassa eri vuodenaikoihin sopivat Alet, valikoidut mikropanimoiden pullotteet, normandialainen siideri sekä laatutisleet. 

Pohjoismaisia makuja Non-Schengen-alueelle: Nordic Kitchen ja World of Delights

Helsinki-Vantaan Non-Schengen-alueen ravintolavalikoima kasvaa toukokuun aikana Nordic Kitchen -ravintolamaailmalla. Pohjoisten makujen ruokalistalta löytyy skandinaavisia klassikoita, kuten Toast Skagen sekä herkullisia liha- ja kala-annoksia.

Toukokuussa lentoasemalla aloittaa toimintansa myös uusi hollantilainen operaattori World of Delights, jonka deli-tuotteita ja matkamuistoja sisältävässä tuotevalikoimassa on myös suomalaisia ja pohjoismaisia tuotteita, kuten kala-, liha- ja konditoriatuotteita. World of Delights avaa kesän aikana kaksi myymälää lentoaseman Schengen-alueelle sekä syksyllä yhden myymälän Non-Schengen-alueelle.

Kevään aikana Non-Schengen-alueelle saapuu lisää myös suomalaista muotia, kun Marimekko avaa toisen ja kello- ja koruliike Finngold kolmannen myymälänsä lentoasemalle huhtikuussa.

Pier Zero viimeistelee porttialueen uudistuksen

Syksyllä 2015 porttialue kokee kenties näkyvimmän muodonmuutoksensa, kun Arctic Bar saa vierelleen upean kaksikerroksisen Pier Zeron. Kahvila-ravintola tarjoaa kiireettömän herkkuhetken lentoaseman vilinässä sekä upean esteettömän näkymän lentoliikennealueelle.

- Arctic Barin ja Pier Zeron tuominen Helsinki-Vantaalle ovat meille suuri kunnia. Finavia uudistaa lentoasemaa ja sen palveluvalikoimaa nyt voimakkaasti, ja on hienoa olla uudistuksessa näin näkyvästi mukana. Toivomme, että matkustajat kokevat ravintoloissamme uusia elämyksiä, kiireettömiä hetkiä ja nautinnollisia makuja ennen lentoaan tai niiden välissä, HMSHostin operatiivinen päällikkö Juha Räsänen sanoo.

Kohti entistä parempaa matkustajakokemusta

Finavia on käynnistänyt Helsinki-Vantaalla laajan 900 miljoonan euron kehitysohjelman, jonka tavoitteena on kasvattaa lentoaseman vaihtoliikennekapasiteettia ja vuosittaista matkustajamäärää 20 miljoonaan vuonna 2020. Samaan aikaan käynnissä on mittava palvelu-uudistus, jonka myötä lentoasemalla avataan lähes 70 uutta tai uudistunutta myymälää ja ravintolaa.

Palvelu-uudistus tukee osaltaan koko Suomen taloutta. Tällä hetkellä Helsinki-Vantaan kaupalliset toimijat ovat investoineet lentoasemaan yli 40 miljoonaa euroa. Helsinki-Vantaan vetovoima on näin houkutellut maahan merkittävästi myös kansainvälistä pääomaa. Uusien toimijoiden arvioidaan synnyttävän Suomeen yli 200 uutta työpaikkaa.

Kuvia lehdistön käyttöön: http://bit.ly/1H3x54b

Finavia
Viestintä

Lisätietoja: Finavian Media Desk p. 020 708 2002, comms@finavia.fi

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasema- ja lennonvarmistuspalveluja, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 24 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2014 liikevaihto oli 350 miljoonaa euroa ja konsernin henkilöstömäärä 2200.

Finavia verkossa:
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finaviaoyj

Yrityksestä

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasemapalveluita, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 21 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2017 liikevaihto oli 374 miljoonaa euroa. Konserni työllistää 2 700 henkilöä.

Tilaa