Finlaysonin Muumi-tekstiilit uudistuvat

Finlayson on valmistanut Muumi-tekstiilejä 1960-luvulta alkaen. Ikisuosikit nähdään syksystä alkaen täysin uudistuneina. Kuoseihin on tuotu Muumien alkuperäiskuvitusta ja mustavalkoisia sarjakuvia.

Finlayson palasi malliston uudistuksessa Muumien alkujuurille ja alkuperäisiin kuvituksiin.

”On suuri kunnia saada tehdä Muumi-tuotteita. Muumit näkevät maailman usein eri kulmasta, joten meidänkin täytyi nähdä heidät uudessa valossa. Teimme ison uudistuksen koko Muumi-mallistoomme: lisäsimme siihen syvyyttä, leveyttä, designia ja laatua. Halusimme tuoda esille Tove Janssonin alkuperäisen ja ainutlaatuisen kädenjäljen ja Muumien vilpittömän avoimen ja anarkistisenkin maailman, arjen kapinan”, kertoo Finlaysonin luova johtaja Petri Pesonen .

Finlaysonin uudistuneessa Muumi-mallistossa nähdään mustavalkoisia sarjakuvakuoseja niin pussilakanoissa, pyyhkeissä kuin keittiötekstiileissäkin.

”Muumit hurmaavat ihmiset ympäri maailman uudestaan ja uudestaan ikään tai sukupuoleen katsomatta. Uudistuneella mallistolla tarjoamme Muumi-faneille laajemman valikoiman”, Pesonen jatkaa.

Uudet Muumi-hahmopyyhkeet

Muutoksen kokevat myös Finlaysonin Muumi-pyyhkeet, joissa on kokonaan uusi värimaailma, materiaali ja hahmojen design. Uusissa hahmopyyhkeissä esiintyvät Muumipeikko, Niiskuneiti, Muumipappa, Muumimamma, Haisuli, Myy, hattivatit ja Nuuskamuikkunen. Pyyhkeissä on nyt raikkaat ja selkeät perusvärit, ja hahmot ovat ensimmäistä kertaa pyyhkeissä valkoisia – poikkeuksena Haisuli, joka poseeraa tyylikkäästi tummanharmaana valkoista taustaa vasten. Pyyhkeitä ryhdittää ja viimeistellyn ilmeen tekevät värikkäät päädyt.

Uudet Muumi-kuosit ja -tuotteet, Finlayson syksy-talvi 2015:

Sarjakuva-muumipappa – design Finlayson

-        metrikangas (palttina)

-        käsipyyhe

-        kylpypyyhe

-        pussilakanasetti (kaksi kokoa, myös tuplapussilakana)

-        tyynyliina

Sarjakuva-muumimamma – design Finlayson

-        metrikangas (palttina ja puolipanama)

-        kauppakassi

-        patalappusetti

-        patakinnas

-        kokoessu

-        tablettisetti

-        käsipyyhe

-        kylpypyyhe

-        pussilakanasetti (kaksi kokoa, myös tuplapussilakana)

-        tyynyliina

Ruusumuumi – design Finlayson

-        metrikangas (palttina)

-        pussilakanasetti (lasten ja aikuisten koot)

Lempimuumi – design Finlayson

-        meikkipussi

-        toilettilaukku

-        kauppakassi

-        käsipyyhe

-        kylpypyyhe

Women – design Finlayson

-        Keittiöpyyhesetti, sisältää 2 kpl pyyhkeitä

Life – design Finlayson

-        Keittiöpyyhesetti, sisältää 2 kpl pyyhkeitä

Muumit Rivieralla – design Finlayson             

-        lasten kylpytakki (kaksi kokoa, 92/104 cm ja 110/122 cm)

-        lasten huppupyyhe (70x125 cm)

Finlaysonin uusi Muumi-mallisto tulee myyntiin heinäkuussa 2015 Finlaysonin verkkokauppaan, Finlayson-myymälöihin ja Finlayson-jälleenmyyjille.

Lisätiedot:

Petri Pesonen, luova johtaja, Finlayson

p. 040 060 3306, petri.pesonen@finlayson.fi

www.finlayson.fi

Finlaysonin Muumi-malliston kuvat ovat ladattavissa osoitteesta:

http://bit.ly/1FqcLJJ

Kuvapankin salasana: f1820y

Kuva- ja tuotenäytepyynnöt sekä hintatiedustelut:

Viestintätoimisto Manifesto, finlayson@manifesto.fi , p. 050 3477744

Finlayson on ollut vuodesta 1820 suomalainen tekstiilialan edelläkävijä, joka suunnittelee ja valmistaa korkealaatuisia sisustustekstiilejä. Finlaysonilla on yhteensä 12 omaa myymälää, tehtaanmyymälää ja shop-in-shopia Suomessa. Lisäksi tuotteita on saatavilla verkkokaupasta sekä hyvin varustelluilta jälleenmyyjiltä kautta maan. Finlaysonin liikevaihto vuonna 2014 oli noin 23 miljoonaa euroa ja yrityksen palveluksessa oli vuoden lopussa noin 90 henkilöä.

Yrityksestä

Finlayson on ollut vuodesta 1820 suomalainen tekstiilialan edelläkävijä, joka suunnittelee ja valmistaa korkealaatuisia sisustustekstiilejä sekä nukkumiseen liittyviä tuotteita Finlayson- ja Familon-brändin alla. Finlaysonilla on yhteensä 22 omaa myymälää, tehtaanmyymälää ja shop-in-shopia Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. Lisäksi tuotteita on saatavilla verkkokaupasta sekä hyvin varustelluilta jälleenmyyjiltä kautta maan. Finlaysonin palveluksessa vuonna 2012 oli noin 280 henkilöä ja konsernin liikevaihto oli noin 46 miljoonaa euroa.