Finnair antaa Slushille siivet

Report this content

Slush ja Finnair ovat sopineet yhteistyöstä kasvuyritys- ja sijoittajatapahtuma Slushin ympärillä. Finnair lennättää startup-yrityksiä eri puolilta maailmaa Helsingissä marraskuun 18.-19. päivänä järjestettävään tapahtumaan ja osallistuu Slushin maailmankiertueelle useassa Finnairin Aasian kohteessa. Finnair on yksi Slushin pääyhteistyökumppaneista ja on näkyvästi esillä Helsingin Messukeskuksessa järjestettävässä tapahtumassa.

Finnairin ja Slushin yhteinen kiinnostuksen kohde on Euroopan ja Aasian välinen yhteys. Finnair pyrkii jatkuvasti kasvattamaan asiakasmääräänsä Euroopan ja Aasian välillä, ja myös Slush nojautuu tänä vuonna entistä vahvemmin kohti Aasiaa. "Finnair on jo vuosien ajan kuljettanut suomalaista osaamista ja yrittäjyyttä maailmalle. Slush on liikkeellä samanlaisella positiivisella haastajan asenteella, mitä haluamme itsekin ylläpitää", kertoo Finnairin operatiivinen johtaja Ville Iho.

Slush on yksi maailman johtavista kasvuyritys- ja teknologiatapahtumista, joka kokoaa yhteen Euraasian nuoria teknologiayrityksiä tapaamaan sijoittajia, asiakkaita ja mediaa. Mukana on myös nimekkäitä yritysjohtajia ja kansainvälisen sijoittajakentän kirkkainta kärkeä. Jo julkaistuihin aasialaisiin vieraisiin kuuluvat muun muassa maailman kuudenneksi suurimman internet-yrityksen Rakutenin perustaja, toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Hiroshi Mikitani, sekä maailman suurimpiin pelialan yrityksiin kuuluvan GungHon perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Taizo Son.

”Järjestämme tänä vuonna yli 100 Slushin paikallistapahtumaa maailman kasvuyrityskeskittymissä ja vierailemme kymmenissä kansainvälisissä teknologiakonferensseissa. Finnairin avulla tämä kaikki on mahdollista. Mikä parasta, lennätämme useista kaupungeista lupaavimmat kasvuyritykset Slushiin”, sanoo Slushin pääjärjestäjä Miki Kuusi.

Kaksipäiväinen Slush järjestetään tänä vuonna seitsemännen kerran. Messukeskuksessa marraskuussa järjestettävään tapahtumaan odotetaan yli 10 000 osallistujaa yli 70 maasta.

www.slush.org

Lisätietoja: Slush Media, Tiina Liukkonen, 0440 32 33 22, media@slush.org

Finnairin media desk, +358 9 818 4020, sähköposti comms(a)finnair.com
Finnair: http://www.finnair.com
Finnair Gallery: http://gallery.finnair.com
Finnair Twitterissä: www.twitter.com/FinnairSuomi  
Finnair-blogit: http://blogit.finnair.fi
Finnair Facebookissa: www.facebook.com/finnairsuomi
Finnair-konsernin kotisivu: www.finnairgroup.com

Tilaa