Finnair lisää syöttöliikennelaivastonsa istuinkapasiteettia

Report this content

Finnair Oyj          Pörssitiedote        18.12.2015 klo 9.00

Kasvavan syöttöliikennetarpeen vuoksi Finnair on päättänyt tehostaa lähinnä Euroopassa liikennöivien Airbus-kapearunkokoneidensa tilankäyttöä. Suunnitelmien mukaan yhtiö lisää koneisiin istuimia niin, että pääsääntöisesti matkustajan käytettävissä oleva jalkatila ei muutu, jotta matkustusmukavuus säilyisi ennallaan. Sen sijaan tilankäyttöä parannettaisiin muuttamalla säilytys- ja teknisiä tiloja koneiden etu- ja takaosassa.

Investoinnin arvo on yhteensä noin 40 miljoonaa euroa, ja se koskee 22 Airbus-kapearunkokonetta Finnairin laivastossa. Muutos ei koske viittä A321ER-konetta, joiden matkustamot ovat jo suunnitelman mukaiset ja joissa on 209 istuinta. Matkustamomuutosten arvioidaan kestävän noin kaksi viikkoa konetta kohti vuoden 2017 aikana. Uudistuksella lisätään konetyypistä riippuen 6–13 istuinpaikkaa, jolloin Finnairin Airbus-kapearunkolaivaston matkustajakapasiteetti tarjotuilla henkilökilometreillä mitattuna kasvaa lähes 4 prosenttia.

Finnair on aiemmin kertonut tarvitsevansa lisää Euroopan syöttöliikenteen kapasiteettia kaukoliikennekapasiteettinsa kasvun vuoksi. Lisäkapasiteetti hankitaan pääasiassa kasvattamalla keskimääräistä kapearunkokoneen kokoa lähivuosien aikana

Finnair Oyj
Viestintä

Lisätiedot:
Finnair Media Desk, p. 09 818 4020, comms(a)finnair.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Päämediat

Finnair on Aasian ja Euroopan väliseen matkustaja- ja rahtiliikenteeseen erikoistunut verkostolentoyhtiö. Helsingin maantieteellinen sijainti antaa Finnairille kilpailuedun, sillä nopeimmat yhteydet useiden Euroopan kohteiden ja Aasian megakaupunkien välillä kulkevat Suomen yli. Finnairin visiona on tarjota matkustajille ainutlaatuinen pohjoismainen kokemus ja missiona on tarjota Helsingin kautta pohjoisen pallonpuoliskon sujuvimmat ja nopeimmat lentoyhteydet sekä kotimarkkinoidensa paras lentoverkosto maailmalle. Finnair on ainoa pohjoismainen 4 tähden lentoyhtiö Skytrax-luokituksessa ja oneworld-allianssin jäsen. Vuonna 2014 Finnairin liikevaihto oli 2 400 milj. euroa ja sen palveluksessa oli vuoden lopussa lähes 4 500 henkilöä. Finnair Oyj:n osakkeet on noteerattu Nasdaq Helsingissä.

Tilaa