Finnair ottaa lentojen ateriapalvelut takaisin itselleen, kehittää pohjoismaista asiakaskokemusta

Finnair ottaa lentojensa aterioiden valmistuksen ja kehittämisen takaisin osaksi omaa toimintaansa. Finnair ja sen ateriapalvelutoimittaja LSG Sky Chefs ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka myötä Helsinki-Vantaan lentoasemalla toimiva catering-yhtiö LSG Sky Chefs Finland Oy tulee siirtymään Finnairin hallintaan. Finnair ja LSG ovat neuvotelleet uudesta yhteistyömuodosta marraskuusta 2016 lähtien, jolloin LSG Group päätti olla käyttämättä osto-optiotaan catering-yhtiöstä. Muutos vaatii vielä Kilpailuviranomaisen hyväksynnän, jonka jälkeen hallinnan siirtymispäivämäärä tarkentuu.

Catering-yhtiön nimi tulee olemaan jatkossa Finnair Kitchen Oy, ja se tulee osaksi Finnairin Customer Experience -yksikköä, joka vastaa Finnairin asiakaskokemuksen kokonaisvaltaisesta kehittämisestä. Finnair Kitchen Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Mikko Tainio, joka on aiemmin vastannut Finnairin maapalveluista.

- On hienoa, että Finnair Kitchen tulee osaksi Finnairia ja tiiviiksi osaksi asiakaskokemuksemme kehittämistä. Finnair on vahvassa kasvussa ja pohjoismaisen asiakaskokemuksen tarjoaminen on strategiamme kulmakiviä. Lennonaikaisella tarjoilulla on keskeinen rooli asiakkaan matkustuskokemuksessa, ja pystymme jatkossa kehittämään tarjoilua entistä paremmin pohjoismaisen visiomme mukaisesti. Jatkamme myös hyvässä vauhdissa olevaa toiminnan uudistamista ja tehostamista, sanoo Finnair Kitchen Oy:n toimitusjohtaja Mikko Tainio. 

“Olemme viime vuosina saaneet aikaan hyviä tuloksia tehostamalla tuotantoa kokonaisvaltaisesti Lean-toimintamallin avulla ja takaamalla korkean laatutason.  Tulemme luovuttamaan eteenpäin hyvin toimivan yksikön, ja olemme iloisia siitä, että kumppanuus Finnairin kanssa jatkuu, sillä Finnair on LSG Groupille tärkeä asiakas monissa cateringiin liittyvissä toiminnoissa edelleen ” sanoo LSG Sky Chefs Finland Oy:n väistyvä toimitusjohtaja Dirk Kühnemund.

LSG Sky Chefs Finland Oy on toiminut LSG:n hallinnassa vuodesta 2012. Muutoksella ei ole merkittävää vaikutusta Finnairin operatiiviseen tulokseen tai taloudelliseen asemaan. LSG Sky Finlandin henkilöstö (noin 500 henkeä) tulee siirtymään Finnair Kitchenin palvelukseen hallinnan siirtyessä. 

Lisätietoja:
Finnairin media desk, +358 9 818 4020, sähköposti comms(a)finnair.com
www.finnair.fi , www.finnairgroup.com
www.twitter.com/Finnair , www.twitter.com/FinnairSuomi
www.facebook.com/finnairsuomi

www.instagram.com/feelfinnair
www.youtube.com/finnair
Kuvapankki: gallery.finnair.com
Blogi: blogit.finnair.fi

Yrityksestä

Finnair on erikoistunut Helsingin kautta kulkevaan Euroopan ja Aasian väliseen lentoliikenteeseen. Finnairin strategia perustuu Aasian kasvaviin markkinoihin, nopeimpiin yhteyksiin Aasian ja Euroopan välillä, korkeatasoiseen palveluun sekä kustannustehokkaaseen ja täsmälliseen operointiin. Vuonna 1923 perustettu Finnair on maailman pisimpään toimineita lentoyhtiöitä. Finnair kuuluu oneworld-allianssiin, joka on yksi maailman johtavista lentoyhtiöalliansseista.

Tilaa