Finnairin toimitusjohtajaksi Topi Manner

Report this content

Finnair on nimittänyt yhtiön toimitusjohtajaksi KTM Topi Mannerin, 44. Hän aloittaa tehtävässään 1.1.2019. Manner on tehnyt pitkän uran Pohjois-Euroopan suurimman finanssipalvelukonsernin Nordean johtotehtävissä, ja vuodesta 2016 hän on ollut Nordean johtoryhmän jäsen sekä henkilöasiakkaista vastaavan Personal Banking -liiketoiminta-alueen johtaja.

”Topi Mannerilla on vankka kokemus yksityis- ja yritysasiakkaita koskevasta liiketoiminnasta. Sen lisäksi hän on osallistunut vahvasti pankkinsa digitaaliseen transformaatioon ja asiakaspalvelun kehittämiseen, toteaa Finnairin hallituksen puheenjohtaja Jouko Karvinen. – Uskomme Topin ihmislähtöisen johtamisen sopivan hyvin Finnairin kaltaiseen palveluyritykseen, jonka keskiössä ovat ihmiset, niin henkilöstö kuin asiakkaat. Olemme viime vuosina uudistuneet nopeasti ja jatkamme edelleen sekä asiakaskokemuksemme kehittämistä että digimuutostamme.

”Finnair on ikoninen, uudistuva, suomalainen yritys, jolla on merkittävä kansallinen rooli. Yhtiössä on viime vuodet tehty upeaa työtä. Olen ylpeä, että minut on valittu Finnairin osaavaan tiimiin rakentamaan yhtiön tulevaisuutta ja kehittämään yhdessä muiden finnairilaisten kanssa sitä elämyksellisyyttä, joka lentämiseen ja matkailuun liittyy, sanoo Topi Manner. – Tiedän finnairilaisten sitoutuneen vahvasti yhtiöönsä ja se antaa meille hyvän pohjan jatkaa työtä yhdessä yhtiön strategian mukaisesti.

Finnairin nykyinen toimitusjohtaja Pekka Vauramo, joka siirtyy Metson toimitusjohtajaksi, päättää nyt työnsä yhtiössä. Toimitusjohtajan sijaisena toimii 4.9.- 31.12. 2018 Finnairin talousjohtaja Pekka Vähähyyppä.

Lisätiedot:
Finnair Media Desk, p. 09 818 4020, comms(a)finnair.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Päämediat

Tilaa

Multimedia

Multimedia