FINNDOMON UUDEKSI TOIMITUSJOHTAJAKSI TAPIO PITKÄNEN

 

Pientalovalmistaja Finndomo on edennyt alkuvuonna tarkentamansa strategian toteuttamisessa.Viimeisimpänä askeleena uuden strategian toteuttamisessa Finndomo on kutsunut toimitusjohtajakseen1.9.2011 alkaen diplomi-insinööri Tapio Pitkäsen, 50. Pitkänen siirtyy Finndomoon Lujatalo Oy:ntoimitusjohtajan paikalta.-Tartun innolla uuteen tehtävään. On hienoa päästä tekemään töitä laadukkaiden tuotteiden ja osaavanhenkilöstön parissa, kommentoi Pitkänen.

Samassa yhteydessä Finndomon varatoimitusjohtajaksi on nimitetty yhtiön myynti-ja markkinointijohtajanatoimiva Peter Nordgren.

Finndomo keskittyy uuden strategiansa mukaisesti liiketoimintaansa Suomessa ja kasvun hakemiseenBaltiasta ja Venäjältä. Strategian tarkennuksen yhteydessä yhtiön hallitus päätti myös luopuakannattamattomista sekä ydintoimintaan kuulumattomista liiketoiminnoista ja keskittyä jatkossataloliiketoimintaan sekä kasvavaan projektirakentamiseen.

Finndomo-konsernin toimintaedellytykset ovat kohentuneet merkittävästi viimeaikaisten saneeraustoimien,taseen vahvistumisen sekä Ruotsin toiminnan uudelleenjärjestelyn myötä. Strategiatyön yhteydessäFinndomo sopi alkuvuonna rahoittajiensa kanssa rahoitusjärjestelystä, joka saatettiin loppuun kesäkuussa.Samalla pääomistajat Neo Industrial Oyj ja Erkyte Oy tekivät kumpikin yhtiöön lisäsijoituksen. Onnistuneetrahoitusjärjestelyt vahvistavat Finndomon tasetta ja tukevat yhtiön pitkän aikavälin strategian toteuttamista.

Finndomon kannattavuutta pitkään rasittaneet Ruotsin toiminnot haettiin keväällä yrityssaneeraukseen.Finndomon hallitus on päättänyt luopua Finndomo AB:sta. Ruotsissa sijaitsevista talotehtaista on nyt myytyyksi ja kaksi sulautetaan yhteen, minkä seurauksena tehdashenkilökuntaa on toistaiseksi vähennetty 60henkeä.

Finndomo-konserniin kuuluvat Ruotsin toimintoja lukuun ottamatta emoyhtiö Finndomo Oy (Sonkajärven jaHartolan talotehtaat) sekä tytäryhtiöt Finndomo Rakennus Oy (projektirakentaminen), Finndomo Ikkunat Oy(Haukiputaan ikkunatehdas), Lagerholm Finnsauna Oy (sisäsauna-ja puutarhamökkitehdasRuotsinpyhtäällä), Finndomo Invest Oy ja OOO Finndomo Rus (myyntikonttori Pietarissa) sekä SuomenKotiasunnot Oy.

Finndomo OyHALLITUS

LISÄTIETOJA:Ilkka Brotherus, hallituksen puheenjohtaja, Finndomo Oy, puh. 0400-480 674

Finndomo Oy Rutakontie 50 FI-74300 Sonkajärvi tel +358 (0) 207 550 300 www.finndomo.fi

 

 

Tilaa

Liitteet & linkit