Novasano hakee voimaa Suomen tietoturvaosaamisesta

Report this content

Tuore amerikkalaistaustainen yritys Novasano hakee Suomesta huippuluokan tietoturvaosaamista ja innovatiivista kehitysympäristöä. Tätä työtä on nyt toteutettu Finpron Invest in Finlandin avulla. Novasano palkkaakin asiantuntijoita Tampereella ja Oulussa. ICT- ja Terveys-toimialaa läpileikkaava toimija kääntää asioiden internetin (Internet of Things) haasteet mahdollisuuksiksi.

Novasanon tuotteita kehitetään Suomessa ja Suomi on tärkeä uusien konseptien pilotointimaa. Tuotteiden päämarkkinoiksi tavoitellaan USA:ta ja Eurooppaa. Yritystoiminta käynnistyi Suomessa alkuvuodesta, ja tuotekehitystiimiin haetaan parhaillaan lisää huippuosaajia sekä Tampereelle että Ouluun.

Internetin tietoturva ja siihen liittyvät ratkaisut ovat olleet Novasanon toimitusjohtajan David Chartierin työpöydällä yli 20 vuotta monissa eri kasvuyrityksissä. Chartier toimi aiemmin oululaisen, kansainvälisestikin merkittävää tunnustusta saaneen tietoturvayrityksen Codenomiconin toimitusjohtajana.

- Novasano valitsi Suomen tuotekehitysympäristökseen, koska suomalainen osaaminen on maailman huippuluokkaa mm. datan yksityisyyden hallinnan, tietoturvauhkien estämisen ja luotettavan infrastruktuurin sekä identiteetin hallinnan osalta. Asioiden internet on tuonut kuluttajille ja yhteiskunnalle paljon etuja ja hyötyjä, mutta samalla se on myös avannut uusia rajapintoja tietoturvahyökkäyksille, Chartier sanoo.

Novasano perustettiin auttamaan näiden haasteiden ratkaisemisessa, olipa sitten kyse kuluttajien henkilökohtaisista laitteista (esim. kuuloa avustavat implantit, sydämen tahdistimet) tai sairaaloidenteho-osastoilla käytettävistä potilasmonitorointilaitteista (esim. infuusiopumput, EKG-monitorit). Novasano tuottaa terveydenhuollon toimijoille tietoa, jonka avulla he voivat hallita tietoturvariskejä tehokkaammin ja kehittää digitaalisia palveluja entistä turvallisemmaksi ja luotettavammaksi.

 

Viestintäviraston johtavan asiantuntijan Jussi Erosen mukaan Suomen hyvä tietoturvan taso näyttäytyy muun muassa maailmanlaajuisesti vertailtuna matalissa tietoturvaloukkausten määrissä. Monissa suomalaisissa yrityksissä ja organisaatioissa tiedostetaankin hyvän tietoturvan merkitys.

- Hienoa, että Novasano panostaa tähän hyvin ajankohtaiseen terveydenhoidon tietoturvatarpeeseen nimenomaan Suomessa.  Äskeinen kyberhyökkäys Britannian sairaalajärjestelmiin oli ikävä muistutus potilasturvallisuuden elintärkeästä merkityksestä –  esimerkiksi kun 48 sairaalassa ei ollut pääsyä potilastietoihin, sanoo Invest in Finlandin terveys- ja hyvinvointisektorin toimialajohtaja Nora Kaarela.

Vuonna 2013 FDA valitsi Codenomicon testit juuri perustettuunsa kyberturvallisuuslaboratorioon, joka kertoo paljon suomalaisten vankasta osaamisesta tällä alalla.

Käytännön yhteistyö Invest in Finlandin kanssa nopeutti sijoittumisprosessia

Finpron Invest in Finland -yksikkö hankkii ulkomaisia yrityksiä ja sijoittajia Suomeen, ja on auttanut Novasanoa käynnistämään toimintansa Suomessa. Invest in Finlandilla Novasanon asiakkuudesta on vastannut Kirsi Kokko. Hän kertoo, että asiakkaan kanssa on tehty yhteistyötä viime vuodesta lähtien. Kokon tehtävistä tärkein on ollut ulkomaisen toimijan verkottaminen suomalaiseen ekosysteemiin ja apu ICT-alan osaajien ja partnereiden löytämisessä.

- Terveyspuolen kontaktiverkoston rakentaminen Suomeen ja ekosysteemin esittely on ollut meille arvokkainta. Tätä emme olisi saaneet aikaan näin nopeasti ilman Invest in Finlandin palveluita, kiittelee David Chartier.

- Järjestimme Tampereella yhdessä BioMediTechin kanssa tutustumiskierroksen uusissa kliinisen puolen opetuslaboratorioissa Tampereen yliopistollisen sairaalan vieressä olevassa Taitokeskuksessa. Myös FinnMedin apu paikallisten ja kansallistenkin yhteistyökumppanien kohtaamisten mahdollistamiseksi on ollut kokonaisuudelle merkittävää, Kokko kuvaa.

Novasano järjestää EMBEC’17-tapahtuman (11.-15.6.2017) yhteydessä Tampereella kansainvälisen lääketieteellisten laitteiden tietoturvaan liittyvän seminaarin sekä hackathonin lääkintälaitteiden haavoittuvuuksien testaamiseksi. Seminaarin luennoitsijat ja panelistit ovat kyberturvallisuuden asiantuntijoita USA:sta ja Suomesta.

Lisätietoja:

Kirsi Kokko, Senior Advisor, Invest in Finland / Finpro, sähköposti: kirsi.kokko@finpro.fi, puhelin: +358 50 550 2023

Virpi Koivumaa, CFO, Novasano, sähköposti: virpi.koivumaa@novasano.com, +358 20 730 1120

Finpro, Invest in Finland

Finpron osana toimiva Invest in Finland auttaa ulkomaisia yrityksiä löytämään liiketoimintamahdollisuuksia Suomesta, tuottaa tietoa Suomesta investointikohteena sekä kehittää ja koordinoi kansallista investointien hankintatyötä verkottuen aktiivisesti alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Lisäksi Invest in Finland kerää ja ylläpitää tietoa ulkomaalaisomisteisista yrityksistä Suomessa. www.investinfinland.fi

Finpro auttaa suomalaisia pk-yrityksiä kansainvälistymään, edistää ulkomaisia investointeja Suomeen ja kasvattaa ulkomaisten matkailijoiden virtaa Suomeen. Finpron muodostavat Export Finland, Invest in Finland ja Visit Finland. Finpro on julkinen toimija, jonka 240 asiantuntijaa toimii 37 toimipisteessä 31 maassa ja 6 aluetoimistossa Suomessa. Finpro on osa Team Finland -verkostoa. www.finpro.fi Finpro – kasvua Suomeen

Katso Suomen terveysalan investoritietoa myös www.finlandhealth.fi

Novasano

Novasano tuottaa ohjelmistotuotteita ja palveluita digitaalisen terveydenhuollon laitteiden ja järjestelmien laadunvarmistukseen. Tuotteilla optimoidaan hoidon laatua ja hoitotulosta sekä potilaan että liiketoiminnan näkökulmasta. Novasanon järjestelmien suunnittelussa lähtökohtana on ollut potilaskeskeisyys. Järjestelmät tuottavat hyötyä kaikille terveydenhuollon sidosryhmille mukaan lukien potilaat, hoitohenkilökunta sekä muut terveydenhuollon järjestelmä- ja laitevalmistajat. Novasanon toiminnan keskeisiä painopisteitä ovat tuotekehityksen ohella terveydenhuollon tietoturva ja integroitavuus muihin terveydenhuollon järjestelmiin. www.novasano.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia