Suomen meriteollisuus menestyy kansainvälisesti – yritysten vienti-into kasvaa

Report this content

Suomalaisten meriteollisuusyritysten osaaminen käy kaupaksi ulkomailla ja into kansainvälistyä kasvaa, samaan aikaan kun maailman risteilyaluksia ja jäänmurtajia rakentavien telakoiden tilauskannat pullistelevat. Meriteollisuuden buumin vanavedessä Finpron meriteollisuuden kasvuohjelma on järjestänyt viimeisen kahden vuoden aikana yli 2000 kansainvälistä ostajatapaamista suomalaisyrityksille.

Nyt on otollinen aika suomalaisille meriteollisuuden yrityksille kansainvälistyä ja kasvaa. Kansainvälistyminen näkyy kiinnostuksena Finpron meriteollisuuden kasvuohjelmaan. Ohjelmassa on mukana lähes 350 yritystä. Nykyinen kokoonpano kattaa lähes kaikki alan vientiyritykset, sekä PK- että suuryritykset, telakoiden alihankkijat, Suomen johtavat telakat, järjestelmätoimittajat ja konepajat.

– Tarve suomalaiselle meriteollisuuden osaamiselle kansainvälisillä telakoilla ja varustamoissa on suuri. Olemme vastanneet tarpeeseen järjestämällä vuosina 2015 - 2017 suomalaisille meriteollisuusyrityksille yli 2000 tapaamista kansainvälisten ostajien kanssa, sanoo kasvuohjelman johtaja Ulla Lainio.

Kansainvälisillä markkinoilla on suuri rooli toimialalla, jonka liikevaihdosta viennin osuus on noin 90 prosenttia. Vientiponnistuksille tuskin voi olla parempaa hetkeä, sillä uusia loistoristelijöitä rakennetaan maailmalla ennätystahtia, ja suomalaisyritysten hallitsemalla jäänmurtajamarkkinalla on avautumassa useita mielenkiintoisia hankkeita. Suomen ja ulkomaisten telakoiden tilauskirjoissa loistoristeilijätilauksia on ennätykselliset 85 kappaletta (sisältää aiesopimukset).

Meriteollisuuden buumi on lisännyt kysyntää myös suomalaisille innovatiivisille ratkaisuille. Kasvuohjelman jäsenyrityksistä muun muassa mekaanisia purjeita valmistavan Norsepowerin teknologiaa ollaan asentamassa varustamojätti Maerskin tankkeriin. Norsepowerin ratkaisun mukanaan tuomat polttoainesäästöt kiinnostavat merenkulkualan suuria pelureita ja nimekkäät referenssit vauhdittavat suomalaisyrityksen kansainvälistä kasvua entisestään.

Jäänmurtajapuolella vauhtia on haettu muun muassa Yhdysvalloista, jonne suomalainen yritysdelegaatio teki Team Finland -vierailun maalis–huhtikuun vaihteessa 2017. Vierailun taustalta löytyy Yhdysvaltain rannikkovartioston tulevat jäänmurtajahankinnat, joihin alan suomalaistarjonta osuu erinomaisesti.

– Vastaavaa mahdollisuutta ei yksittäinen yritys voi saada aikaiseksi, vaan Finpron, työ- ja elinkeinoministeriön, ulkoministeriön sekä suurlähetystön tukea tarvitaan, jotta päästään keskustelemaan oikeiden tahojen kanssa. Järjestettyjen neuvottelujen taso Yhdysvalloissa oli korkea ja pääsimme neuvottelemaan suurimpien telakoiden, suunnittelutoimistojen, rannikkovartioston sekä merivoimien edustajien kanssa, toteaa Rauma Marine Constructionsin myyntijohtaja Håkan Enlund.

 

Lisätietoja:

Ulla Lainio, johtaja, Finland Maritime and Offshore -kasvuohjelma, Finpro, +358 40 3433 357, ulla.lainio(a)finpro.fi

Hetta Huittinen, viestintäpäällikkö, Finpro, +358 40 033 9597, hetta.huittinen(a)finpro.fi

Finpro auttaa suomalaisia pk-yrityksiä kansainvälistymään, hankkii Suomeen lisää ulkomaisia investointeja ja kasvattaa ulkomaisten matkailijoiden virtaa Suomeen. Finpron muodostavat Export Finland, Visit Finland ja Invest in Finland. Finpro on julkinen toimija, jonka 240 asiantuntijaa toimii 37 toimipisteessä 31 maassa ja 6 toimistossa Suomessa. Finpro on osa Team Finland -verkostoa. www.finpro.fi Finpro – kasvua Suomeen

 

Tilaa