Fonecta osti Zedin informaatiopalvelut Suomessa

Fonecta ja Zed ovat tehneet liiketoimintakaupan, jonka myötä kaikki Zedin numerossa 16400 toimivat tekstiviestipalvelut siirtyvät Fonectalle. Näitä palveluita ovat muun muassa ajoneuvorekisteritiedot ja joukkoliikenteen aikataulutiedot pääkaupunkiseudulla. Asiakkailta kauppa ei edellytä toimenpiteitä. Palveluita voi käyttää lähettämällä ko. palvelun hakusanan tekstiviestinä numeroon 16400. Lisätietoa palveluista löytyy osoitteesta www.fonecta.fi. ”Zedin numero 16400 on ollut jo pitkään Finder-palvelumme tärkein jakelukanava matkapuhelinasiakkaille. Viime vuonna 1,5 miljoonaa suomalaista käytti Finder-palvelua, ja siihen tehtiin yli 17 miljoonaa hakua. Se on suosituimpia matkapuhelin-asiakkaille tarjottavia lisäarvopalveluita Suomessa. Kaupan myötä pystymme itsenäisemmin kehittämään ja laajentamaan esimerkiksi mobiilimarkkinoinnin palvelutarjontaamme ja asiakkaidemme tiedonsaantimahdollisuuksia eri palveluidemme kautta”, kertoo toimitusjohtaja Heikki Jämsänen Fonecta Oy:stä. Zediltä Fonectalle siirtyviä palveluita ovat esimerkiksi ajoneuvorekisteritiedot. Palvelun tarkoituksena on edistää liikenneturvallisuutta sekä parantaa tiedonsaantimahdollisuuksia tilanteissa, joissa kansalainen tai yrittäjä haluaa varmistua ajoneuvon omistajasta tai haltijasta. Fonecta on tarjonnut ajoneuvorekisteritietoja kotimaan numeropalvelussa 02 02 02 jo yli kahden vuoden ajan. Muita Fonectalle siirtyviä 16400-palveluita ovat muun muassa uutispalvelut, Veikkauksen pelien tulospalvelut ja paikkakuntakohtaiset sääennusteet. Lisätietoja: Fonecta Oy, toimitusjohtaja Heikki Jämsänen, puhelin 020 442 2100 Fonecta on Suomen suosituin yhteystietoyritys ja alan selkeä markkinajohtaja Suomessa. Se tarjoaa yhteystietopalvelut suomalaisille ajasta, paikasta, käyttötilanteesta ja viestintävälineestä riippumatta. Joka päivä asiakkaat hakevat yhteystietoja Fonectan palveluista yli 1,5 miljoonaa kertaa. Fonectan tunnetuimpia yhteystietopalveluita ovat Puhelinluettelot, Inoa toimiala- ja yrityshakemisto, 02 02 02- ja 118-numeropalvelu, Fonecta Finder, 020202.fi, inoa.fi ja ravintolaopas.net. Suomessa Fonectan palveluksessa on tällä hetkellä yli 800 ihmistä 12 paikkakunnalla. Fonecta-konsernin liikevaihto Suomessa oli noin 130 miljoonaa euroa viime vuonna. www.fonecta.fi FONECTA OY, KOTIPAIKKA: HELSINKI, ELIMÄENKATU 17-19, 00510 HELSINKI, PUH. 020 442 2020, Y-TUNNUS 1755007-6, ALV REK

Yrityksestä

Fonecta on paras tapa löytää ihmiset ja yritykset sekä hankkia myyntiin johtavat asiakaskontaktit. Fonecta on Suomen nopeimmin kasvava mediatalo ja yhteystietoalan selkeä markkinajohtaja. Sen kautta haetaan tietoja päivittäin yli 2 miljoonaa kertaa. Fonectan palveluita ovat mm. internetpalvelut 02.fi ja Fonecta Finder, 16400-mobiilipalvelut, numeropalvelut 02 02 02 ja 118 sekä Puhelinluettelot.

Tilaa

Liitteet & linkit