Lähes kaikki kotitaloudet ottivat vastaan Fonectan Helsingin Seudun Puhelinluettelon - Luettelo vastaanotettiin 97 prosenttisesti

Fonectan Helsingin Seudun Puhelinluettelot 2008 on nyt jaettu asiakkaille. Viime vuoden tapaan Puhelinluettelot jaettiin suoraan jokaiseen alueen kotitalouteen, yritykseen, laitokseen ja virastoon. Vain 0,7 prosenttia kotijakelun asiakkaista ei halunnut ottaa luettelopakettia vastaan. Luetteloiden jakelusta vastasi Itella.

”Pääkaupunkiseudun kotitaloudet ovat suhtautuneet uusiin luetteloihin myönteisesti, ja asiakkailta saamamme palaute on ollut varsin positiivista. Erityisen hyvänä asiana on pidetty Keltaisten Sivujen rivi-ilmoituksista löytyviä karttakoodinaatteja sekä yritys- ja yksityishakemistojen yhdistämistä yhteen kirjaan. Alle prosentti kotijakelun asiakkaista ei halunnut vastaanottaa luetteloita – paljon useammin meiltä kyseltiin, että milloin minun luetteloni tulevat, kun tuttavatkin saivat jo omansa”, toteaa tuotehallintajohtaja Ari Hallikas Fonecta Oy:stä.

Valtaosa suomalaisista käyttää Puhelinluetteloa

Puhelinluettelo on edelleen Suomen käytetyin hakemistopalvelu. Vuoden aikana painetuilla Puhelinluetteloilla on Suomessa noin 3,4 miljoonaa erillistä käyttäjää, mikä on 74 prosenttia kaikista suomalaisista (lähde: TNS Atlas 1-12/2007).

TNS Gallupin toteuttaman, eri luettelokirjojen käyttöä selvittäneen tutkimuksen mukaan Fonectan Helsingin Seudun Puhelinluettelot ovat pääkaupunkiseudun selvästi käytetyin painettu hakemisto. Niillä on joka viikko 136 000 erillistä käyttäjää. (TNS Gallup Oy, Puhelinluettelo-Atlas, 15.1.2007. Luvut sisältävät sekä Valkoisten että Keltaisten Sivujen käyttäjät.)

Ympäristöystävällinen ja kierrätyskelpoinen painotuote

Puhelinluettelo on ympäristöystävällinen ja kierrätyskelpoinen painotuote. Fonectan Puhelinluetteloita varten ei kaadeta yhtäkään puuta, sillä luettelopaperi tehdään 40-prosenttisesti kierrätyskuidusta ja 60-prosenttisesti sahoilta tulevasta jätehakkeesta, joka muuten joutuisi kaatopaikalle. Vanhat luettelot voi jättää tavallisiin paperinkeräysastioihin, ja kaikki luettelon raaka-aineet voidaan käyttää uudelleen paperin tekemiseen.

Kuten muillakin Fonectan alueellisilla Puhelinluetteloilla on Helsingin Seudun Puhelinluettelolla Joutsenmerkki, mikä kertoo niiden olevan ympäristön kannalta parhaiden tuotteiden joukossa. Joutsenmerkityn tuotteet kuluttavat ympäristöä vähemmän kuin muut vastaavat tuotteet. Merkki myönnetään tuotteille ja palveluille, jotka täyttävät ympäristöasiantuntijoiden asettamat kriteerit. Kriteerien laadinnassa tuotteen ympäristövaikutuksia tarkastellaan koko elinkaaren ajalta: materiaalivalinnoista, valmistuksesta ja käytöstä aina hävittämiseen saakka.

Mikäli Helsingin Seudun Puhelinluettelon jakelualueeseen kuuluva kotitalous on jäänyt ilman Puhelinluetteloita, luettelopaketin ehtii vielä saada soittamalla Itellan palvelunumeroon 0200 71000.

Lisätietoja:
Fonecta Oy, tuotehallintajohtaja Ari Hallikas, puh. 020 442 2620, ari.hallikas@fonecta.com
www.puhelinluettelo.fi

Yrityksestä

Fonecta on paras tapa löytää ihmiset ja yritykset sekä hankkia myyntiin johtavat asiakaskontaktit. Fonecta on Suomen nopeimmin kasvava mediatalo ja yhteystietoalan selkeä markkinajohtaja. Sen kautta haetaan tietoja päivittäin yli 2 miljoonaa kertaa. Fonectan palveluita ovat mm. internetpalvelut 02.fi ja Fonecta Finder, 16400-mobiilipalvelut, numeropalvelut 02 02 02 ja 118 sekä Puhelinluettelot.

Tilaa

Liitteet & linkit