Laitilan Puhelimen luetteloliiketoiminta Fonectalle

Fonecta Oy ja Finnet-ryhmään kuuluva Laitilan Puhelin Osk ovat tehneet liiketoimintakaupan, jossa Laitilan Puhelin myi painettujen puhelinluetteloiden liiketoimintansa Fonectalle. Kaupan kohteena oli Laitilan Puhelimen osuus Lounais-Suomen puhelinluettelosta. Samalla Fonecta hankki myös Laitilan Puhelimen 118-numeropalveluliiketoiminnan. Aiemmin Fonecta on ostanut vastaavat liiketoiminnat Salon Seudun Puhelimelta viime toukokuussa ja Aurialta vuonna 2002. ”Puhelinluetteloiden julkaiseminen on keskittynyt Fonectalle melko nopeasti. Kun aiempina vuosina olemme hankkineet yhteensä seitsemän yhtiön painettujen puhelinluetteloiden liiketoiminnan, niin tänä vuonna meille on siirtynyt jo yhdentoista eri alueellisen puhelinyhtiön luetteloiden julkaiseminen. Menestyminen luetteloliiketoiminnassa edellyttää muun muassa sisällöntuotannon ja mediamyynnin erityisosaamista”, sanoo toimitusjohtaja Heikki Jämsänen Fonecta Oy:stä. Asiakkailta kauppa ei edellytä mitään toimenpiteitä. Fonecta julkaisee toukokuussa ilmestyvän Lounais-Suomen puhelinluettelon 2006 tiiviissä yhteistyössä alueen puhelinyhtiöiden ja Suomen Keltaiset Sivut Oy:n kanssa. ”Halusimme varmistaa tämän kaikille tutun ja turvallisen, perinteisen puhelinluettelon kehittymisen myös jatkossa. Katsoimme, että Fonecta Oy:llä on tässä tilanteessa parhaat edellytykset ja riittävät resurssit alaan erikoistuneena toimijana ottaa se vastuulleen sekä turvata paikallisten ilmoittajien näkyvyys myös Laitilan alueen osalta. Kaupalla ei sinänsä ole vaikutusta luetteloasioiden asiakaspalveluun taikka luettelon joka kotiin jakeluun, ne hoidetaan edelleenkin paikallisesti meillä Laitilassa. Ja 118 –numeropalvelun tarjoamisessa me olemme jo käyttäneetkin Fonecta Oy:n palvelukeskusta”, sanoo toimitusjohtaja Jouni Parkkonen Laitilan Puhelin Osk:sta. Lounais-Suomen puhelinluettelo kuuluu Fonectan ja Finnet-ryhmän vuosittain julkaisemaan kuudentoista alueellisen puhelinluettelon sarjaan. Se on alueen suosituin painettu hakuteos. Lounais-Suomen puhelinluetteloa käyttää kotonaan 91 prosenttia alueen ihmisistä. (Lähde: TNS Gallup, Puhelinluetteloiden bränditutkimus 4/2005). Lounais-Suomen puhelinluetteloon ilmoitetut yhteystiedot löytyvät myös valtakunnallisista numeropalveluista, joita ovat muun muassa 02 02 02- ja 118-numeropalvelut. Fonecta tarjoaa 118-numeropalvelun muun muassa Soneran ja Saunalahden matka- ja lankapuhelinasiakkaille. Suomessa soitetaan tänä vuonna lähes 50 miljoonaa kotimaan numeropalvelupuhelua, joista Fonectan ja Finnet-ryhmän osuus on noin 75 prosenttia. Lisätietoja: Fonecta Oy, toimitusjohtaja Heikki Jämsänen, puhelin 020 442 2100 Laitilan Puhelin Osk, toimitusjohtaja Jouni Parkkonen, puhelin (02) 858 0200

Yrityksestä

Fonecta on paras tapa löytää ihmiset ja yritykset sekä hankkia myyntiin johtavat asiakaskontaktit. Fonecta on Suomen nopeimmin kasvava mediatalo ja yhteystietoalan selkeä markkinajohtaja. Sen kautta haetaan tietoja päivittäin yli 2 miljoonaa kertaa. Fonectan palveluita ovat mm. internetpalvelut 02.fi ja Fonecta Finder, 16400-mobiilipalvelut, numeropalvelut 02 02 02 ja 118 sekä Puhelinluettelot.

Tilaa

Liitteet & linkit