Länsi-Uudenmaan puhelinluettelo 2007 on ilmestynyt

Fonectan tiiviissä yhteistyössä Lohjan Puhelimen ja Suomen Keltaiset Sivut Oy:n kanssa julkaisema Länsi-Uudenmaan puhelinluettelo 2007 on ilmestynyt, ja sen jakelu on alkanut. Luettelon painosmäärä on 51 500 kappaletta. Posti jakaa Länsi-Uudenmaan puhelinluettelon kaikkiin kotitalouksiin ja yrityksiin Lohjalla, Karjalohjalla, Sammatissa, Nummi-Pusulassa, Vihdissä, Karkkilassa, Inkoossa ja Siuntiossa joulukuun puoliväliin mennessä.

Puhelinluettelolla on Länsi-Uudellamaalla pitkät perinteet. Ensimmäinen puhelinluettelo julkaistiin Lohjalla vuonna 1921. Siinä oli 64 sivua. Vuoden 2007 luettelossa on 320 sivua, joilta löytyy yli 37 000 puhelinnumeroa.


Vuosittain uudistuva hakuteos

Länsi-Uudenmaan puhelinluettelo on paikallinen hakuteos, joka palvelee alueen asukkaita sekä siellä työskenteleviä ja vierailevia ihmisiä. Luettelosta löytyvät kattavat kuntasivut ja kartat sekä valkoiset ja keltaiset sivut. Aiemmin omana hakemistonaan olleet Inkoo-Siuntion tiedot ovat nyt Lohjan hakemistossa. Karttasivujen alussa on uutuutena Suomen maantiekartta, josta selviää esimerkiksi välimatkat Lohjalta Suomen suurimpiin kaupunkeihin. Luettelon lopusta löytyy alueen yhdistysten ja seurojen yhteystietoja sekä bussiaikatauluja ja etukuponkeja.


Lähes 7000 matkapuhelinnumeroa

Matkapuhelinnumeroiden määrä Länsi-Uudenmaan puhelinluettelossa nousi lähes 7 000 kappaleeseen. Niiden yleistyminen puhelinluetteloissa johtuu osittain siitä, että vuoden 2004 heinäkuun lopusta lähtien matkapuhelinnumero on kulkenut asiakkaan mukana, jos hän on vaihtanut operaattoria. Tällä hetkellä Fonectan ja Finnet -ryhmän julkaisemissa kuudessatoista alueellisessa puhelinluettelossa on jo yli puoli miljoonaa matkapuhelinnumeroa.


Virtaset pitivät pintansa

Yleisin sukunimi Länsi-Uudenmaan puhelinluettelossa on edelleen Virtanen, yhteensä heitä on 136. Toiselle sijalle nousivat Laineet (127), perässään Laaksot (118). Varsin tasaiseen kärkikymmenikköön mahtuivat myös Lehtoset (106), Nurmet (106), Lindholmit (73), Nymanit (69), Tuomiset (63), Järviset (59) ja Salot (59). Ammattinimikkeiden kärkikolmikon muodostavat maanviljelijät (443), rouvat (142) ja insinöörit (94).

Puhelinluettelo on ympäristöystävällinen ja kierrätyskelpoinen painotuote. Vanhan luettelon voi jättää tavalliseen paperinkeräysastiaan.

Lisätietoja:
Fonecta Oy, liiketoimintapäällikkö Tuire Suvanto, puhelin 020 442 2420

Yrityksestä

Fonecta on paras tapa löytää ihmiset ja yritykset sekä hankkia myyntiin johtavat asiakaskontaktit. Fonecta on Suomen nopeimmin kasvava mediatalo ja yhteystietoalan selkeä markkinajohtaja. Sen kautta haetaan tietoja päivittäin yli 2 miljoonaa kertaa. Fonectan palveluita ovat mm. internetpalvelut 02.fi ja Fonecta Finder, 16400-mobiilipalvelut, numeropalvelut 02 02 02 ja 118 sekä Puhelinluettelot.

Liitteet & linkit