Lounais-Suomen puhelinluettelo on ilmestynyt

Lounais-Suomen puhelinluettelo 2007 on ilmestynyt, ja sen jakelu alkaa virallisesti maanantaina 7.5. Luettelon painosmäärä on yli 257 000 kappaletta. Fonecta ja alueen puhelinyhtiöt julkaisevat Lounais-Suomen puhelinluettelon tiiviissä yhteistyössä Suomen Keltaiset Sivut Oy:n kanssa.

Kun Alexander Graham Bell patentoi puhelimen vuonna 1876, perusti merikapteeni Frans Nordfors
Suomen ensimmäisen puhelinyhtiön Turkuun jo maaliskuussa 1882. Samana vuonna julkaistiin myös
alueen ensimmäinen puhelinluettelo. Siinä oli 20 sivua, mikä on lähes 800 sivua vähemmän kuin
tämänvuotisessa puhelinluettelossa. Vuosikymmenien saatossa puhelinluettelo on lihonut nykyisiin
mittoihinsa, ja siitä on kehittynyt kaikkien tuntema hakemisto. Vuodesta 1986 lähtien luettelon nimi on ollut Lounais-Suomen puhelinluettelo. Lounais-Suomen puhelinluettelo on alueensa selkeästi käytetyin painettu hakuteos. Sillä on 75 000 viikkokäyttäjää. (lähde: TNS Gallup, Puhelinluettelo - Atlas 2006).

Lounais-Suomen puhelinluettelon jakelu alkaa virallisesti ensi maanantaina ja jatkuu kesäkuun alkuun asti. Saaristossa jakelu jatkuu heinäkuun puoliväliin saakka. Lisätietoa jakelusta löytyy osoitteesta www.puhelinluettelo.fi.


Yhteistyössä Turun kaupungin kanssa

Viime vuonna Turun kaupunki ja Fonecta aloittivat pitkäaikaisen yhteistyön. Sen avulla kunnostetaan niitä Turun puisto- ja viheralueita, jotka taloudellisista syistä jäisivät muuten kunnostamatta. Fonecta lahjoitti Samppalinnan puistoon 23 uutta puistonpenkkiä, joista jokaiseen on kiinnitetty metallilaatta. Laatoissa kerrotaan asioista, jotka ovat ensimmäisenä tapahtuneet Turussa. Turun kaupunki ja Fonecta ovat tehneet puistonpenkeistä viiden vuoden sopimuksen. Tänä vuonna yhteistyö laajenee niin, että Fonecta on ryhtynyt Samppalinnan puiston kummiksi. Lounais-Suomen puhelinluettelon välistä löytyy kysely, jossa tiedustellaan, mitä turkulaiset kaipaavat puiston viihtyisyyttä lisäämään. Mielipiteensä voi kertoa esimerkiksi osoitteessa www.puhelinluettelo.fi/turku.


Netissä nyt myös yritysten yhteystietoja valkoisilta sivuilta

Lounais-Suomen puhelinluettelon valkoisten sivujen yrityshakemistoon ilmoitetut yritystiedot sekä
julkishallinnon yhteystiedot löytyvät nyt myös osoitteesta www.puhelinluettelo.fi. Palvelussa on kaikkien Fonectan, Finnet-ryhmän ja paikallisten puhelinyhtiöiden julkaisemaan valtakunnalliseen
puhelinluettelosarjaan kuuluvien valkoisten sivujen yritystietoja. Keltaisten sivujen ilmoitukset löytyvät totuttuun tapaan osoitteesta www.keltaisetsivut.fi.

Lounais-Suomen puhelinluetteloon ilmoitetut yhteystiedot löytyvät myös valtakunnallisista
numeropalveluista, joita ovat muun muassa Fonectan 02 02 02- ja 118-numeropalvelut. Suomessa
soitettiin viime vuonna lähes 50 miljoonaa kotimaan numeropalvelupuhelua, joista Fonectan ja Finnet-ryhmän osuus oli noin 75 prosenttia.


Virtaset pitivät pintansa

Yleisin sukunimi Lounais-Suomen puhelinluettelossa on edelleen Virtanen, yhteensä heitä on 1515.
Seuraavaksi yleisimpiä ovat Laineet (1268) ja Lehtoset (1187). Varsin tasaiseen kärkikymmenikköön
mahtuvat myös Laaksoset (941), Heinoset (918), Saariset (912), Suomiset (904), Lehtiset (839),
Tuomiset (839) ja Salmiset (824). Ammattinimikkeiden kärkikolmikon muodostavat maanviljelijät
(3521), rouvat (1568) ja autonkuljettajat (847).

Puhelinluettelo on ympäristöystävällinen ja kierrätyskelpoinen painotuote. Vanhat luettelot voi jättää tavallisiin paperinkeräysastioihin.

Lisätietoja: www.puhelinluettelo.fi
Fonecta Oy, liiketoimintapäällikkö Ari Hallikas, puh. 020 442 2620

Yrityksestä

Fonecta on paras tapa löytää ihmiset ja yritykset sekä hankkia myyntiin johtavat asiakaskontaktit. Fonecta on Suomen nopeimmin kasvava mediatalo ja yhteystietoalan selkeä markkinajohtaja. Sen kautta haetaan tietoja päivittäin yli 2 miljoonaa kertaa. Fonectan palveluita ovat mm. internetpalvelut 02.fi ja Fonecta Finder, 16400-mobiilipalvelut, numeropalvelut 02 02 02 ja 118 sekä Puhelinluettelot.

Tilaa

Liitteet & linkit