Uudenmaan puhelinluettelo on ilmestynyt

Uudenmaan alueellinen puhelinluettelo on ilmestynyt, ja sen jakelu on alkanut. Painosmäärä nousi 138 500 kappaleeseen, koska puhelinluettelon jakelu on nyt järjestetty niin, että kaikki, jotka puhelinluettelon haluavat, myös saavat sen. Uudenmaan puhelinluettelossa on tänä vuonna yli 1 000 sivua, joilta löytyy lähes 125 000 puhelinnumeroa. Fonecta julkaisee Uudenmaan puhelinluettelon yhteistyössä alueen puhelinyhtiöiden kanssa. Puhelinluettelolla on Uudellamaalla pitkät perinteet. Hangossa, Tammisaaressa ja Karjaalla ensimmäinen puhelinluettelo julkaistiin vuonna 1894, Loviisassa 1897, Porvoossa 1911, Riihimäellä 1915 ja Lohjalla vuonna 1921. Vuodesta 1977 lähtien alueiden puhelintilaajatiedot ovat olleet Uudenmaan puhelinluettelossa. Entistä vapaampi jakelu Uudenmaan puhelinluettelon painosmäärä kasvoi lähes 10 prosenttia viime vuodesta, koska aiemmista vuosista poiketen jokainen kotitalous voi ottaa puhelinluettelon mukaan jakelupaikoista ilman noutokorttia heinäkuun toisen viikon loppuun mennessä. Jakelupaikoista on tiedotettu asiakkaille etukäteen, ja ne löytyvät myös osoitteesta www.puhelinluettelo.fi. Jakelualue on totuttuun tapaan koko 019-suuntanumeroalue. Fonectan maksuton asiakaspalvelunumero 0800 14 14 88 (arkisin kello 8-16) auttaa kaikissa puhelinluetteloihin liittyvissä asioissa. Lähes 20 000 matkapuhelinnumeroa Uudenmaan puhelinluettelossa on jo lähes 20 000 matkapuhelinnumeroa. Niiden yleistyminen puhelinluetteloissa johtuu osittain siitä, että sama matkapuhelinnumero on jo melkein kahden vuoden ajan kulkenut asiakkaan mukana, jos hän on vaihtanut operaattoria. Tällä hetkellä Fonectan ja Finnet-ryhmän julkaisemissa kuudessatoista alueellisessa puhelinluettelossa on yhteensä yli puoli miljoonaa matkapuhelinnumeroa. Uudenmaan puhelinluettelo kuuluu Fonectan ja Finnet-ryhmän vuosittain julkaisemaan kuudentoista alueellisen puhelinluettelon sarjaan. Puhelinluettelo on kullakin alueella käytetyin ja luetuin painettu luettelo. Sitä käyttää noin 90 prosenttia ihmisistä kotona ja noin 93 prosenttia työpaikalla (Lähde: TNS Gallup, puhelinluetteloiden bränditutkimus 3/2004). Uudenmaan puhelinluetteloon ilmoitetut yhteystiedot löytyvät myös valtakunnallisista numeropalveluista, joita ovat muun muassa 02 02 02- ja 118-numeropalvelut. Suomessa soitetaan tänä vuonna lähes 50 miljoonaa kotimaan numeropalvelupuhelua, joista Fonectan ja Finnet-ryhmän osuus on noin 75 prosenttia. Lindholmit pitivät pintansa Yleisin sukunimi Uudenmaan puhelinluettelossa on edelleen Lindholm, heitä on 488. Seuraavaksi yleisimpiä ovat Virtaset (428) ja Johanssonit (384). Varsin tasaiseen kärkikymmenikköön mahtuivat myös Anderssonit (348), Laineet (347), Koskiset (341), Niemiset (314), Karlssonit (292), Järviset (280) ja Saloset (275). Ammattinimikkeiden kärkikolmikon muodostavat maanviljelijät (2050), rouvat (810) ja autonkuljettajat (509). Puhelinluettelo on ympäristöystävällinen ja kierrätyskelpoinen painotuote. Vanhat luettelot voi jättää tavallisiin paperinkeräysastioihin. Lisätietoja: Fonecta Oy, aluepäällikkö Tuire Suvanto, puhelin 020 442 2420 Kuva Uudenmaan puhelinluettelosta 2005 tiedotusvälineiden käyttöön osoitteessa www.fonecta.fi/media Fonecta Oy on Suomen suosituin yhteystietoyritys ja alan markkinajohtaja Suomessa. Se tarjoaa yhteystietopalvelut suomalaisille ajasta, paikasta, käyttötilanteesta ja viestintävälineestä riippumatta. Joka päivä asiakkaat hakevat yhteystietoja Fonectan palveluista yli 1,5 miljoonaa kertaa. Fonectan tunnetuimpia yhteystietopalveluita ovat Puhelinluettelot, Inoa toimiala- ja yrityshakemisto, 02 02 02- ja 118-numeropalvelu, Fonecta Finder, 020202.fi, inoa.fi ja ravintolaopas.net. Viime vuonna Fonectan liikevaihto oli 112 meur, josta Suomen osuus oli 93 meur. Tänä vuona Fonectan Suomen liikevaihto nousee 130 miljoonaan euroon. Suomessa Fonectan palveluksessa on tällä hetkellä noin 800 ihmistä 11 paikkakunnalla. Fonecta-konsernilla on liiketoimintaa myös Ranskassa. www.fonecta.fi FONECTA OY, KOTIPAIKKA: HELSINKI, ELIMÄENKATU 17-19, 00510 HELSINKI, PUH. 020 442 2020, Y-TUNNUS 1755007-6, ALV REK

Yrityksestä

Fonecta on paras tapa löytää ihmiset ja yritykset sekä hankkia myyntiin johtavat asiakaskontaktit. Fonecta on Suomen nopeimmin kasvava mediatalo ja yhteystietoalan selkeä markkinajohtaja. Sen kautta haetaan tietoja päivittäin yli 2 miljoonaa kertaa. Fonectan palveluita ovat mm. internetpalvelut 02.fi ja Fonecta Finder, 16400-mobiilipalvelut, numeropalvelut 02 02 02 ja 118 sekä Puhelinluettelot.

Tilaa

Liitteet & linkit