Uudistunut Päijät-Hämeen Puhelinluettelo on ilmestynyt

Fonectan julkaisema Päijät-Hämeen Puhelinluettelo vuodelle 2008 on ilmestynyt, ja sen jakelu on alkanut. Luettelo sisältää Artjärven, Asikkalan, Hartolan, Heinolan, Hollolan, Hämeenkosken, Kuhmoisten, Kärkölän, Lahden, Nastolan, Orimattilan, Padasjoen ja Sysmän sekä Iitin kunnasta Säyhteen ja Vuolenkosken ja Mäntsälän kunnasta Levannon puhelinnumerot. Lisäksi luetteloissa on paljon arjessa tarpeellista hyötytietoa. Puhelinluettelot jaetaan suoraan perille kaikkiin alueen kotitalouksiin ja yrityksiin 11.6. mennessä.

Puhelinluettelolla on Päijät-Hämeessä pitkät perinteet. Lahdessa ensimmäinen Puhelinluettelo julkaistiin jo vuonna 1907. Siinä oli 28 sivua. Nykyisin Puhelinluettelo on Suomen käytetyin hakemistopalvelu. Vuoden aikana painetuilla Puhelinluetteloilla on Suomessa noin 3,4 miljoonaa erillistä käyttäjää, mikä on noin 75 prosenttia suomalaisista (TNS Atlas 1-12/2007).

Fonecta Oy on DNA:n ja Soneran liittymäasiakkaiden Puhelinluettelon virallinen julkaisija.

Luetteloa on uudistettu käyttäjiä kuunnellen

Päijät-Hämeen Puhelinluettelon ilmettä ja ulkoasua on uudistettu käyttäjien toiveiden mukaisesti. Lahden hakemisto on jaettu erillisiksi koti- ja yrityshakemistoiksi, mikä helpottaa tietojen etsimistä. Yrityshakemisto on myös ensimmäistä kertaa nelivärinen. Ulkoasultaan uusi luettelo on valkoinen.

Lahden koti- ja yrityshakemiston Valkoisten Sivujen sekä Keltaisten Sivujen reunaan on lisätty tietojen löytämistä helpottamaan aakkoskirjaimen mukaan kulkeva reunapalkki. Lisäksi Keltaisille Sivuille on esimerkiksi Autokorjaamoja-, Hammaslääkäreitä-, Parturi-Kampaamoja- ja Sähköasennusliikkeitä-otsikoiden alkuun tuotu opassivuja, joilta löytyy yleishyödyllistä tietoa.

Yritykset ja kotinumerot ovat totutusti Valkoisilla Sivuilla aakkosjärjestyksessä. Keltaisilta Sivuilta löytyy alueen palveluntarjoajien ilmoituksia tuotteista ja palveluista.

Alueen yritysten, kuntien ja muiden yhteisöjen Valkoisille Sivuille ilmoittamat tiedot sekä Keltaisten Sivujen ilmoitukset löytyvät nyt myös internetistä osoitteesta www.02.fi. Keltaisten Sivujen ilmoitukset ovat myös osoitteessa www.keltaisetsivut.fi. Lisäksi Päijät-Hämeen Puhelinluetteloon ilmoitetut yhteystiedot löytyvät Fonectan valtakunnallisista 02 02 02 ja 118 Numeropalveluista.

Virtaset yhä ykköspaikalla

Yleisin sukunimi Päijät-Hämeen Puhelinluettelossa on edelleen Virtanen, heitä on luettelossa yhteensä 511. Muut mitalisijat menevät Lehtisille ja Niemisille. Järviset jäivät neljänsiksi niukimmalla mahdollisella erolla. Tasaisen kärkikymmenikön täydentävät Saariset, Mäkelät, Rantaset, Mäkiset, Heinoset ja Laineet. Ammattinimikkeiden kolmen kärjen muodostavat viime vuoden tapaan maanviljelijät, rouvat ja insinöörit.

Puhelinluettelo on ympäristöystävällinen ja kierrätyskelpoinen painotuote. Fonectan Päijät-Hämeen Puhelinluettelo on painettu kokonaan UPM:n valmistamalle luettelopaperille. Paperi tehdään 40-prosenttisesti kierrätyskuidusta ja 60-prosenttisesti sahoilta tulevasta jätehakkeesta, joka muuten joutuisi kaatopaikalle. Vanhat luettelot voi jättää tavallisiin paperinkeräysastioihin, jolloin ne voidaan käyttää uudelleen paperin tekemisen raaka-aineena.

Päijät-Hämeen Puhelinluettelo 2008 numeroina

Sivumäärä 656
Painosmäärä 140 000
Puhelinnumeroita 83 322
Matkapuhelinnumeroita 22 297

Yleisimmät sukunimet:

Virtanen 511
Lehtinen 417
Nieminen 416
Järvinen 415
Saarinen 326
Mäkelä 313
Rantanen 296
Mäkinen 282
Heinonen 276
Laine 267

Yleisimmät ammattinimikkeet:

maanviljelijä 1323
rouva 313
insinööri 237

Muuta mielenkiintoista vuoden 2008 Päijät-Hämeen Puhelinluettelosta

Internet-osoitteessa www.puhelinluettelo.fi/palaute on asiakastyytyväisyyskysely, jossa voi käydä antamassa palautetta Puhelinluettelosta. Palautteen perusteella luetteloa kehitetään palvelemaan käyttäjiään entistäkin paremmin. Kaikkien palautetta antaneiden kesken arvotaan 200 euron lahjakortti voittajan valitsemaan Keltaisilta Sivuilta löytyvään yritykseen. Kyselyyn voi vastata 31.8.2008 asti. Arvonta suoritetaan viikolla 37.

Keltaisille Sivuille on Apteekkeja-, Autokorjaamoja-, Eläinlääkäreitä-, Fysikaalisia hoitolaitoksia-, Hammaslääkäreitä-, Parturi-kampaamoja-, Sähköasennusliikkeitä- ja Öljylämmitystä-otsikoiden alkuun tuotu opassivuja, joilta löytyy yleishyödyllistä tietoa.

Luettelosta löytyy etuseteleitä, joita käyttämällä saa rahanarvoisia etuja.

Yrityksestä

Fonecta on paras tapa löytää ihmiset ja yritykset sekä hankkia myyntiin johtavat asiakaskontaktit. Fonecta on Suomen nopeimmin kasvava mediatalo ja yhteystietoalan selkeä markkinajohtaja. Sen kautta haetaan tietoja päivittäin yli 2 miljoonaa kertaa. Fonectan palveluita ovat mm. internetpalvelut 02.fi ja Fonecta Finder, 16400-mobiilipalvelut, numeropalvelut 02 02 02 ja 118 sekä Puhelinluettelot.

Tilaa

Liitteet & linkit