Uudistunut Pohjois-Karjalan puhelinluettelo on ilmestynyt

Fonecta Oy:n julkaisema Pohjois-Karjalan puhelinluettelo vuodelle 2008 on ilmestynyt, ja sen jakelu on alkanut. Puhelinluettelo jaetaan tänäkin vuonna suoraan perille kaikkiin alueen kotitalouksiin 5.12. mennessä.

Puhelinluettelolla on Pohjois-Karjalassa pitkät perinteet. Ensimmäinen luettelo julkaistiin Joensuussa vuonna 1922. Tämänvuotisen luettelon Fonecta julkaisee tiiviissä yhteistyössä Elisan, Soneran, Telekarelian ja Suomen Keltaiset Sivut Oy:n kanssa.

Puhelinluettelo on edelleen käytetyin hakemistopalvelu. Vuoden aikana painetuilla puhelinluetteloilla on Suomessa noin 3,5 miljoonaa erillistä käyttäjää, mikä lähes 80 prosenttia suomalaisista (TNS Atlas 1-12/2006). Fonectan julkaisemaa vuoden 2007 Pohjois-Karjalan puhelinluetteloa käyttää viikoittain noin 36 000 ihmistä, mikä on noin 28 000 viikkokäyttäjää enemmän kuin kilpailevalla saman alueen luettelolla (TNS Puhelinluettelo Atlas 01/2007).


Ulkoasua uudistettiin käyttäjiä kuunnellen

Pohjois-Karjalan puhelinluettelon ilmettä ja ulkoasua on uudistettu käyttäjien toiveiden mukaisesti. Esimerkiksi luettelon johdantosivuille on lisätty väripalkit helpottamaan tietojen löytymistä. Joensuun Valkoisten Sivujen hakemistoon sekä Keltaisille Sivuille on lisätty myös aakkoskirjaimen mukaan juokseva palkki.

Keltaisilta Sivuilta löytyy alueen palveluntarjoajien ilmoituksia tuotteista ja palveluista. Yritykset ja kotinumerot ovat perinteiseen tapaan Valkoisilla Sivuilla aakkosjärjestyksessä.


Kattavat tiedot Joensuun kaupungista ja ympäristökunnista

Joensuun kaupungin ja sen ympäristökuntien täydelliset yhteystiedot löytyvät vuonna 2008 Fonectan Pohjois-Karjalan puhelinluettelosta.

Alueen yritysten, kuntien ja muiden yhteisöjen Valkoisille Sivuille ilmoittamat tiedot löytyvät nyt myös internetistä osoitteesta www.puhelinluettelo.fi. Keltaisten Sivujen ilmoitukset puolestaan ovat tuttuun tapaan myös osoitteessa www.keltaisetsivut.fi. Lisäksi Fonectan Pohjois-Karjalan puhelinluetteloon ilmoitetut yhteystiedot löytyvät Fonectan valtakunnallisista 02 02 02 ja 118 -numeropalveluista.


Turuset pitivät pintansa

Yleisin sukunimi Pohjois-Karjalan puhelinluettelossa on edelleen Turunen, heitä on yhteensä 687. Toisella sijalla jatkavat Hirvoset ja kolmantena Nevalaiset. Kärkikymmenikköön mahtuvat myös Korhoset, Kettuset, Ikoset, Kinnuset, Mustoset, Räsäset sekä Hiltuset, jotka tiputtivat Tanskaset pois kymmenen yleisimmän sukunimen listalta. Ammattinimikkeiden kärkikolmikon muodostavat maanviljelijät, eläkeläiset ja kirvesmiehet.

Puhelinluettelo on ympäristöystävällinen ja kierrätyskelpoinen painotuote. Vanhat luettelot voi jättää tavallisiin paperinkeräysastioihin.

Lisätietoja:
Fonecta Oy, liiketoimintapäällikkö Ari Hallikas, puh. 020 442 2620







Pohjois-Karjalan puhelinluettelo numeroina

Painosmäärä 112 0000
Puhelinnumeroita 62 415
Matkapuhelinnumeroita 22 024

Yleisimmät sukunimet:

Turunen 687
Hirvonen 440
Nevalainen 351
Korhonen 298
Kettunen 293
Ikonen 261
Kinnunen 258
Mustonen 250
Räsänen 230
Hiltunen 230

Yleisimmät ammattinimikkeet:

maanviljelijä 1 728
eläkeläinen 435
kirvesmies 268


Muuta mielenkiintoista vuoden 2008 Pohjois-Karjalan puhelinluettelosta

Internet-osoitteessa www.puhelinluettelo.fi/palaute voi käydä antamassa palautetta puhelinluettelosta. Palautteen perusteella luetteloa kehitetään palvelemaan käyttäjiään entistäkin paremmin. Palautteen antaneiden kesken arvotaan 300 euron lahjakortti voittajan valitsemaan Keltaisilta Sivuilta löytyvään yritykseen.

Keltaisille Sivuille on hammaslääkäreitä, kampaamoja ja sähköasennusliikkeitä -otsikoiden alkuun lisätty uudet opassivut, joiden sisältö on tehty yhdessä sivulla mainittujen yhteistyökumppaneiden kanssa.

Valkoisten Sivujen kannen väritys on muuttunut sinisestä valkoiseksi.

Luettelosta löytyy etuseteleitä, joita käyttämällä saa rahanarvoisia etuja.

Yrityksestä

Fonecta on paras tapa löytää ihmiset ja yritykset sekä hankkia myyntiin johtavat asiakaskontaktit. Fonecta on Suomen nopeimmin kasvava mediatalo ja yhteystietoalan selkeä markkinajohtaja. Sen kautta haetaan tietoja päivittäin yli 2 miljoonaa kertaa. Fonectan palveluita ovat mm. internetpalvelut 02.fi ja Fonecta Finder, 16400-mobiilipalvelut, numeropalvelut 02 02 02 ja 118 sekä Puhelinluettelot.

Tilaa

Liitteet & linkit