Uuden Ford Fiestan tulo Suomen markkinoille aikaistuu

UUDEN FORD FIESTAN TULO SUOMEN MARKKINOILLE AIKAISTUU Täysin uusi Ford Fiesta tulee ennakko-odotuksista poiketen Suomen markkinoille jo kesäkuussa 2002. Oy Ford Ab:n toimitusjohtaja Kaj Dahlman kertoo Ford-myyntiorganisaation Suomessa olevan innoissaan tuotteen aikaistamisesta, joka oli mahdollista Fordin lisättyä tuotantoaan niin, että uusi Fiesta saadaan samoihin aikoihin kaikkiin Euroopan maihin. Ennakkomyynti alkaa maaliskuun lopulla ja virallinen ensiesittely on suunniteltu kesäkuulle. Täysin uusi Ford Fiesta Ford Fiesta edustaan Fordin uutta pienten henkilöautojen sukupolvea. Täysin uuden muotoilun lisäksi Fiesta tarjoaa entistä kattavamman mukavuus- ja turvavarustelun sekä entistä tehokkaammat moottorivaihtoehdot. Uudessa Fiestassa on tilaa niin matkustajille kuin tavaroiden kuljettamiseen ilman, että auton ajo-ominaisuudet tai taloudellisuus kärsivät. Fiesta tarjoaa luokkansa johtavan polvi- ja pääntilan takana sekä 284 litran tavaratilan. Fiestassa on Ford Mondeosta tuttu IPS (Intelligent Protection System) -turvajärjestelmä. Järjestelmään kuuluu vakiona muun muassa kuljettajan ja edessä matkustajan kaksoisturvatyynyt sekä sivusta päin tulevilta törmäyksiltä rintakehää suojaavat sivuturvatyynyt. Turvatekniikan lisäksi Fiestassa on suurlujuusteräksinen matkustamoa suojaava turvakori, jonka muodonmuutososat sitovat ja suuntaavat törmäysenergiaa. Niinikään Fiestan turvavarusteisiin kuuluvat törmäyksessä vetäytyvät polkimet, jotka on suunniteltu vähentämään mahdollisia jalkavammoja. Valinnaisvarusteena Fiestaan saa myös A-pilarista C-pilariin ulottuvat IPS-sivuturvaverhot, jotka suojaavat etu- ja takaistuinten matkustajia päävammoilta. Uudessa Fiesta-mallistossa on kolme polttoainetaloudellista ja nykyaikaista moottorivaihtoehtoa, joiden polttoainetalous on lähes 10 prosenttia parempi aikaisempiin malleihin verrattuna. Vaihtoehtoja ovat: · 1,4 litran Duratorq TDCi, kompakti, kevyt, alumiinista tehty ja viimeistä teknologiaa edustava common-rail-dieselmoottori, suorituskyky 50 kW/ 68 hv ja 160 Nm · 1,4 ja 1,6 litran Duratec 16V (DOHC), tehoja moottorit tarjoavat 58 kW/ 80 hv ja 74 kW/ 100 hv sekä 127 ja 143 Nm · 1,3 litran Duratec 8V. Taloudellinen matalakitkainen moottori. Suorituskyky 50 kW/ 68 hv ja 108 Nm. Lisätietoja: Oy Ford Ab, tiedotusosasto, puh. (09) 351 700, faksi (09) 374 3081 Lehdistökuvat ja -tiedotteet: www.media.ford.com ------------------------------------------------------------ Lisätietoja saat osoitteesta http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2002/03/13/20020313BIT00840/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2002/03/13/20020313BIT00840/wkr0002.pdf

Tilaa