Fortum lämmittää 600 omakotitaloa Tapiola Golfin alta saatavalla biokaasulla

PAIKALLISTIEDOTE ESPOON ALUEEN MEDIOILLE 15.10.2015

Fortum tuottaa Espoossa kaukolämpöä entisellä kaatopaikalla syntyvästä biokaasusta. Biokaasua hyödyntävä uusi lämpölaitos toimii Tapiola Golfin alueella, jossa aiemmin sijaitsi Mankkaan kaatopaikka. Lämpölaitos tuottaa kaukolämpöä noin 12 000 MWh vuodessa, mikä vastaa noin 600 omakotitalon vuotuista lämmöntarvetta.

Mankkaan entisellä kaatopaikalla syntyy eloperäisen jätteen mädäntyessä kaatopaikkakaasua eli biokaasua, joka koostuu pääasiassa metaanista ja hiilidioksidista. Päästessään ilmakehään nämä kasvihuonekaasut kiihdyttävät ilmastonmuutosta. Biokaasu kannattaakin ottaa talteen ja hyödyntää kaukolämmityksessä.

Biokaasua kerätään maan alta vaakaimulinjojen ja imukaivojen avulla. Niistä kaasu siirtyy pumppaamolle, jossa ylläpidetään imuputkistoissa tarvittavaa alipainetta. Lisäksi pumppaamolla kaasun painetta korotetaan jatkohyödyntämistä varten. Biokaasu poltetaan pumppaamon vieressä sijaitsevassa Fortumin lämpölaitoksessa ja syntyvä lämpö siirretään kaukolämpöverkkoa pitkin asiakkaille.

Fortumilla on Espoossa käynnissä useita hankkeita, joilla tavoitellaan lämmöntuotannon aiheuttamien päästöjen merkittävää vähentämistä. Tavoitteena on, että Fortumin asiakkaat saavat hiilidioksidivapaasti tuotettua lämpöä Suomessa vuoteen 2030 mennessä.


Valokuvia: http://mediabank.fortum.com:80/public/dd2cfda3e1BE.aspx


Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Tero Era, viestintäpäällikkö, 050 541 6337

Fortumin muut kaukolämpöhankkeet Espoossa:
• Espoon Suomenojalla toimii uusi lämpöpumppulaitos, joka hyödyntää jäteveden hukkalämpöä. Lämpöpumpuilla saadaan talteen jopa 15 % koko Espoon kaukolämmöntarpeesta.
• Kivenlahden lämpölaitoksella siirrytään fossiilisesta polttoaineesta puupellettien käyttöön. Tämä vähentää kaukolämmön aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä alueella ja vähentää riippuvuutta maakaasusta.
• Vermon lämpölaitoksella korvataan fossiilisia polttoaineita kotimaisella bioöljyllä.
• St1:n kanssa Fortum on aloittanut pilottihankkeen, jossa kokeillaan geotermisen lämmön hyödyntämistä kaukolämmön tuotannossa. 
• Suomenojan sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokselle rakennetaan kaukolämpöakku, joka parantaa sekä voimalaitoksen
energiatehokkuutta että kaukolämmön toimitusvarmuutta asiakkaille.
• Fortum on toimittanut energiaratkaisut Tiedon ja Elisan konesalikeskuksiin, joiden avulla saadaan talteen vuosittain huomattava määrä lämpöenergiaa.
• Fortum toimittaa energiajärjestelmän Espoon uuteen sairaalaan, jonka ylijäämälämpö hyödynnetään espoolaisten lämmityksessä.
• Pilotoimme kysyntäjoustoratkaisua, jossa kerrostaloihin varataan lämpöä edullisena aikana ja hyödynnetään se esimerkiksi kylmänä talvipäivänä, kun energia on kalliimpaa.

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Fortumin ydinosaamista on CO2-päästötön ja tehokas sähkön ja lämmön tuotanto. Yhtiö tarjoaa myös energia-alan tuotteita ja asiantuntijapalveluja yksityis- ja teollisuusasiakkaille sekä energiantuottajille.  Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan, Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2014 yhtiön liikevaihto (ilman myytyä sähköverkkoliiketoimintaa) oli 4,1 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,1 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 8 000 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi

Yrityksestä

Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 8 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Sähköntuotannostamme 62 % on CO2-päästötöntä. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 3,6 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi

Tilaa