Fortumin energiakatsaus: Pohjoismainen sähkömarkkina muutoksessa

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 2.3.2015

Tänään julkaistu Fortumin toinen energiakatsaus keskittyy pohjoismaiseen sähkömarkkinaan, sen tähänastiseen menestykseen ja tuleviin haasteisiin. Nord Pool -alue Pohjoismaissa ja Baltiassa on todellinen esimerkki toimivasta, alueellisesta sähkömarkkinasta, joka tarjoaa asiakkailleen energiaa kilpailukykyiseen hintaan, hyvän toimitusvarmuuden sekä maailman pienempiin kuuluvat energiantuotannon päästöt kilowattituntia kohti.

"Tarvitsemme Pohjoismaissa vahvaa yhteistä tahtotilaa, jotta menestys jatkuu. Siirtoyhteyksiä on kehitettävä edelleen kunkin Pohjoismaan sisällä ja niiden välillä, sekä Pohjoismaiden ja muun Euroopan välillä. Tukkumarkkinoiden lisäksi huomiota on kiinnitettävä myös vähittäismarkkinoiden toimivuuteen, jotta kotitalousasiakkaille voidaan tarjota parempia tuotteita energiankulutuksen ja kustannusten hallitsemiseksi", toteaa talousjohtaja Timo Karttinen, joka toimii Fortumin toimitusjohtajana.

Fortumin näkemyksen mukaan keskeisimmät kysymykset liittyvät sähköntuotannon riittävyyden arviointiin, riittävien tuotanto- ja siirtoinvestointien turvaamiseen, uusiutuvan energian lisääntymiseen, vesivoiman parempaan hyödyntämiseen sekä vähittäismarkkinoiden kehittämiseen.

• Tuotannon riittävyyttä on arvioitava kansallisen tason sijaan laajemmalla alueellisella tasolla. Tällä hetkellä Pohjoismaissa ja Baltiassa on sähköä runsaasti tarjolla, jolloin toimitusvarmuutta pitäisi ensisijaisesti parantaa vahvistamalla siirtoverkkoa. Kansallisia reservejä huoltovarmuustarkoituksessa pitäisi harkita ainoastaan poikkeustilanteita varten, jolloin markkinoiden toiminta on häiriintynyt pitkiksi ajoiksi.

• Päästöttömän energiantuotannon investointeja edistetään edullisimmin päästökauppajärjestelmää kehittämällä. Energiantuotannossa on sitouduttava selkeästi hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. EU:n päästökauppajärjestelmästä on tehtävä ensisijainen päästöttömiä ml. uusiutuvan energian investointeja ohjaava työkalu.

• Vesivoimaa voitava hyödyntää paremmin tasaamaan lisääntyvän tuuli- ja aurinkovoiman tuotannon vaihteluita. Pohjoismaiden ja Baltian sähkömarkkinan etuna on monipuolinen tuotantorakenne, jossa joustavalla, edullisella ja hiilidioksidipäästöttömällä vesivoimalla on merkittävä rooli. Vesivoiman edellytyksistä on huolehdittava myös jatkossa. Tästä hyötyvät alueen kaikki maat, vaikka vesivoimaa onkin keskittynyt joihinkin maihin enemmän kuin toisiin.

• Kuluttajille tarjottava parempia tuotteita ja palveluita. Pohjoismaissa on tehty mittavat investoinnit etäluettaviin sähkömittareihin ja älykkääseen verkkoon, joista asiakkaalle ei kuitenkaan vielä ole merkittävää hyötyä. Kuluttajat kiinnostuvat tunneittain hinnoitelluista sähkötuotteista, kun kysynnän joustosta on heille välitöntä taloudellista hyötyä. Tämä tarkoittaa myös selkeämpiä palveluita kuten yksi lasku ja yksi toimija, joka voi kokonaisvaltaisesti palvella asiakkaiden tarpeita.

"Monissa Euroopan maissa on ajauduttu ongelmiin sähköntuotantokapasiteetin riittävyyden suhteen. Ratkaisuiksi on tarjottu kansallisia ns. kapasiteettitukia perinteiselle sähköntuotannolle, jotta sähköä olisi tarjolla myös silloin kun ei tuule tai aurinko paista. Mikäli Pohjoismaat ja Baltia eivät pysty kehittämään sähkömarkkinoitaan edelleen, tulee sama asia vastaan myös meitä. Tämä olisi kuluttajille kallis ratkaisu", sanoo Fortumin pääekonomisti Simon-Erik Ollus, joka esitteli katsauksen sen julkistamistilaisuudessa.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Simon-Erik Ollus, pääekonomisti, Fortum, puh. 040 179 0166
Esa Hyvärinen, johtaja, yhteiskuntasuhteet, Fortum, puh. 040 826 2646

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla, myymällä ja jakelemalla sähköä ja lämpöä sekä tarjoamalla energia-alan asiantuntijapalveluja. Yhtiön toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan, Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2014 Fortumin liikevaihto oli 4,75 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,35 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 8 800 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi

Tilaa