Ericssonin datakeskus kysyntäjoustoyhteistyöhön Fortumin kanssa

FORTUM OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 17.1.2018
 

Fortum ja Ericsson ovat allekirjoittaneet sopimuksen Ericssonin Kirkkonummen datakeskuksen sähkövarmennusjärjestelmien tuomisesta kysyntäjoustomarkkinoille osana Fortumin kasvavaa virtuaaliakkua.

Fortumin Spring-hankkeen kehittämään virtuaaliakkuun on ennen Ericssonia liittynyt jo yli tuhat kotitalousasiakasta. Suomen Ericsson on Springin ensimmäinen yritysasiakas. Yhteistyön myötä esitellään myös käytännössä Ericssonin 5G-teknologiaa, joka mahdollistaa entistä nopeamman, luotettavamman ja reaaliaikaisemman tiedonsiirron.

Energiajärjestelmä muuttuu globaalisti uusiutuvan energian, asiakkaiden älykkään kulutuksen ja energiatehokkuuden lisääntymisen myötä. ICT-alalla uudet teknologiat ja digitalisaatio tulevat lähivuosina monikymmenkertaistamaan käsiteltävän ja liikuteltavan datan määrän sekä nopeuttamaan tiedon käsittelyä.

"Energia- ja ICT-toimialat ovat molemmat valtavan muutoksen edessä. Ericssonin kanssa käynnistyvässä yhteistyössä meille tarjoutuu loistava mahdollisuus esitellä toimialojen välisiä synergioita sekä tuottaa kaupallista hyötyä asiakkaallemme", sanoo kehityspäällikkö Ilari Alaperä Fortumilta.

"5G:n myötä energiantuottajat voivat liittää uudet energialähteet ja virtuaaliset voimalaitokset osaksi energiaverkkoa, koska teknologia on äärimmäisen luotettavaa ja viive vähäinen. Maailmanlaajuisesti haasteemme on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen. Tämän yhteistyön myötä voimme näyttää Fortumin kanssa esimerkkiä maailmalle siitä, miten teknologiaa voidaan käyttää apuna päästöjen vähentämisessä jo tänään”, sanoo Suomen Ericssonin toimitusjohtaja Olli Sirkka.

Kysyntäjoustomarkkinat avautuvat vauhdilla eri puolilla maailmaa. Ruotsissa kantaverkkoyhtiö Svenska kraftnät valitsi Springin virtuaaliakun ensimmäiseen kysyntäjouston tehoreservikokeiluun. Hanke käynnistyy Ruotsissa vuoden 2018 ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Fortum Oyj
Viestintä


Lisätietoja:
Ilari Alaperä, kehityspäällikkö, Fortum, 040 688 5559
Milla Nummenpää, Suomen Ericsson, viestintä, milla.nummenpaa@ericsson.com, 044 299 2556

Lisää aiheesta: https://www.fortum.fi/media/2017/12/ruotsin-kantaverkkoyhtio-svenska-kraftnat-valitsi-spring-fortumin-pilottiprojektiinsa

Fortum
Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 9 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Sähköntuotannostamme 62 % on CO2-päästötöntä. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 3,6 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä.
www.fortum.com/fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 9 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli 4,5 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit