Fortum: Backloading ei riitä elvyttämään EU:n päästökauppaa

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 8.11.2013

Huutokaupattavien päästöoikeuksien siirtoa (backloading) koskevaa direktiivimuutosta käsitellään tänään 8. marraskuuta EU:n jäsenmaiden pysyvien edustajien komiteassa (Coreper). Backloading ei yksin riitä palauttamaan päästökaupan ohjausvaikutusta, vaan lisäksi tarvitaan muita toimenpiteitä. Huomion pitäisi olla jo vuoden 2030 ilmastotavoitteen asettamisessa.

"On hyvä, että asiassa päästään vihdoin eteenpäin, sillä backloading on poliittisesti tärkeä virstanpylväs päästökaupan elvyttämisessä. Toivomme kuitenkin, että komissio käynnistää nopeasti myös muut järjestelmän rakenteelliset uudistukset. Päästökauppa on tehokkain ja edullisin keino CO2-päästöjen vähentämistavoitteiden saavuttamisessa", sanoo Fortumin talousjohtaja Markus Rauramo

Backloadingin lisäksi tarvitaan muita toimenpiteitä:

1) Vuoden 2030 ilmastotavoitteesta sovittava mahdollisimman pian. Ilmastopolitiikan tulisi perustua yhden ohjaavan tavoitteen malliin eli kunnianhimoiseen ja sitovaan hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteeseen. Päällekkäisiä tavoitteita uusiutuvalle energialle tai energiatehokkuudelle ei tulisi jatkossa asettaa. CO2-tavoitteesta on välttämätöntä sopia Eurooppa-neuvostossa maaliskuussa 2014.

2) Päästökauppaa uudistettava tiukentamalla päästökattoa ja hallitsemalla ylitarjontaa. Päästökaupan piirissä toimivien yritysten päästövähennystavoitetta eli päästökattoa on tiukennettava mahdollisimman pian vuoden 2030 ilmastotavoitteen mukaisesti. Lisäksi päästöoikeuksien tarjonnan tulisi joustaa kysynnän mukaan. Hyvin suunniteltu tarjonnan joustomekanismi estäisi nykyisen kaltaisen ylitarjonnan syntymistä markkinoilla ja päästöoikeuden hinnan romahtamista. 

Backloading ei yksin riitä elvyttämään päästökauppaa, mutta sen avulla saadaan palautettua uskoa päästökauppaan ja on siksi poliittisesti tärkeä toimenpide. Backloading on välttämätön, mutta ei riittävä askel, koska sillä ei ole olennaista vaikutusta päästökaupan nykyiseen ongelmaan eli päästöoikeuksien ylijäämään markkinoilla.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Esa Hyvärinen, johtaja, yhteiskuntasuhteet, Fortum, puh. 040 82 62646
Kari Kankaanpää, kestävän kehityksen päällikkö, ilmasto- ja ympäristöasiat, Fortum, puh. 050 453 2330

Taustatietoa:

Päästöoikeuksien siirto eli backloading tarkoittaa 900 miljoonan huutokaupattavan päästöoikeuden tilapäistä poistamista markkinoilta vuosina 2013−2015 ja siirtämistä vuosille 2019-2020. Tavoitteena on vähentää päästöoikeuksien hinnan romahdukseen johtanutta ylitarjontaa.

Direktiivimuutoksen puolesta äänestettiin kesällä Euroopan parlamentissa ja asia etenee tänään EU:n yhden tärkeimmän valmistelevan elimen, Coreperin (Comité des Représentants Permanents) eli EU-suurlähettiläiden käsittelyyn. Jos jäsenmaat saavuttavat tänään yhteisymmärryksen, voidaan käynnistää ns. trilogineuvottelut jäsenmaiden neuvoston, Euroopan parlamentin ja komission kesken. Jos neuvotteluissa päästään yhteisymmärrykseen, direktiivimuutoksesta äänestetään vielä parlamentissa ja EU:n ympäristöneuvosto hyväksyy esityksen joulukuussa.

Direktiivimuutoksen lisäksi backloadingin toteutus edellyttää huutokauppasääntöjen muutosta, josta päättää EU:n ilmastonmuutoskomitea.

Seuraa Fortumin uutta ForEnergy-blogia. Kirjoittajina muun muassa yhteiskuntasuhdejohtaja Esa Hyvärinen ja kestävän kehityksen päällikkö Kari Kankaanpää. Tervetuloa lukemaan tarinoita virran lähteiltä!


Fortum

Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Baltiaan. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2012 Fortumin liikevaihto oli 6,2 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,7 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 400 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi

Tilaa