• news.cision.com/
  • Fortum/
  • Fortum: komission esitys EU:n ilmastopolitiikaksi askel oikeaan suuntaan mutta ei poista tavoitteiden päällekkäisyyttä

Fortum: komission esitys EU:n ilmastopolitiikaksi askel oikeaan suuntaan mutta ei poista tavoitteiden päällekkäisyyttä

Report this content

Fortum Oyj LEHDISTÖTIEDOTE 22.1.2014

Euroopan komissio on julkaissut tänään 22.1.2014 ehdotuksensa EU:n ilmasto- ja energiapolitiikaksi vuosille 2020-2030. Myönteistä esityksessä on, että painopiste on entistä vahvemmin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Komission ehdottama 40 %:n päästövähennystavoite vuoteen 2030 mennessä on linjassa yhteisesti hyväksyttyjen EU:n 2050 vuodelle asettamien tavoitteiden kanssa.

Merkittävin ero nykypolitiikkaan on, että uusiutuvan energian lisäämiselle on asetettu EU-tason tavoite kansallisten tavoitteiden sijaan, mikä on askel oikeaan suuntaan. Tavoite on kuitenkin sitova ja siten päällekkäinen hiilidioksidipäästöjen vähennystavoitteen kanssa. Parempi vaihtoehto olisi ollut laittaa pääpaino puhtaasti kasvihuonekaasujen vähentämiselle ja antaa energiateollisuuden hoitaa uusiutuvan energian lisääminen markkinaehtoisesti ja kustannustehokkaasti.

”Komission ehdotus on kompromissi, joka ei huomioi energiakustannusten vaikutusta Euroopan kilpailukykyyn riittävästi. Päällekkäiset tavoitteet ja ohjauskeinot nostavat turhaan energia- ja ilmastopolitiikan kustannuksia, jotka lopulta tulevat energian kuluttajien ja veronmaksajien kannettaviksi”, toteaa Fortumin yhteiskuntasuhteiden johtaja Esa Hyvärinen.

Positiivista komission ehdotuksessa on myös päästökaupan vakausmekanismi, jonka avulla voidaan korjata nykyisen järjestelmän keskeisimmät heikkoudet: kysynnän voimakas vaihtelu ja ylitarjonta markkinoilla. Se myös vähentää poliittista riskiä eli toistuvaa järjestelmän sääntöihin puuttumista ja niiden muuttamista.

"On tärkeää, että valtionpäämiehet saavuttavat kevään 2014 aikana yhteisymmärryksen Euroopan energia- ja ilmastopolitiikan suunnasta, jotta poliittisista päätöksistä voidaan edetä lainsäädännön valmisteluun. Olennaista on nyt turvata tehokas päästökauppajärjestelmä ja tarkastella uusiutuvien lisäämistä vain ja ainoastaan EU-tasolla. Näin voimme ottaa askeleita kohti edes hieman kilpailukykyisempää Eurooppaa", Hyvärinen sanoo.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Esa Hyvärinen, johtaja, yhteiskuntasuhteet, Fortum puh. 040 8262646
Kari Kankaanpää, kestävän kehityksen päällikkö, ilmasto- ja ympäristöasiat, Fortum
puh. 050 4532330


Fortum

Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Baltiaan. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2012 Fortumin liikevaihto oli 6,2 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,7 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 400 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi

Tilaa