Fortum ostaa pohjoismaisen kiertotalousyhtiö Ekokemin

Report this content

FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.5.2016 klo 13.35 EEST
 

Fortum ja Ekokem Oyj:n neljä suurinta omistajaa, jotka edustavat noin 81 %:a yrityksen osakkeista, ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Fortum ostaa heidän osuutensa Ekokemistä noin 470 miljoonalla eurolla. Tämä vastaa noin 700 miljoonan euron velatonta kokonaiskauppahintaa yhtiön koko osakekannalle, joka on noin 11 kertaa Fortumin ennustama Ekokemin vuoden 2016 käyttökate (EBITDA). Yrityskaupalla on välitön positiivinen vaikutus Fortumin operatiiviseen tulokseen ja kassavirtaan. Yrityskauppa monipuolistaa Fortumin ansaintarakennetta, koska suurin osa Ekokemin tuloksesta perustuu muuhun kuin pohjoismaiseen sähkönhintaan.

Ekokemin neljä suurinta omistajaa ovat Suomen valtio, Suomen kuntaliitto, Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä. Kauppa vaatii Suomen ja Ruotsin kilpailuviranomaisten hyväksynnät. Fortum arvioi että kauppa saadaan päätökseen vuoden 2016 kolmannen neljänneksen aikana. Fortum tulee myös tekemään saman hintaisen ostotarjouksen Ekokemin lopuista osakkeista (165 euroa osakkeelta). Ostotarjouksen mukaisten kauppojen toteuttaminen edellyttää, että Fortum saa kilpailuviranomaisten hyväksynnän ja enemmistön Ekokemissä. Saavutettuaan vaadittavan omistusosuuden Fortum tulee käynnistämään vähemmistöosakkeiden lunastusprosessin.

Vuonna 2015 Ekokemin liikevaihto oli 258 miljoonaa euroa ja raportoitu käyttökate 55 miljoonaa euroa. Ekokemillä on noin 630 työntekijää.

Ekokem on johtava pohjoismainen kiertotalousyhtiö, joka on erikoistunut materiaalien ja jätteen kierrätykseen, loppusijoitusratkaisuihin, maaperänkunnostukseen sekä ympäristörakentamisen palveluihin. Sillä on vahva asema erityisesti vaarallisten jätteiden käsittelyssä. Ekokem palvelee Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa sekä teollisuutta että kunnallisia asiakkaita. Valtaosa liikevaihdosta tulee jäte- ja ympäristönhuollon palveluista, mutta myös sähkön, kierrätettyjen materiaalien ja  lämmönmyynnistä.

”Ekokem on erinomainen yhtiö, jolla on kokenut johto ja henkilöstö. Fortumilla puolestaan on vahva taloudellinen asema ja osaamista jätteiden hyödyntämisessä energian tuotannossa. Yhdessä luomme todella vahvan pohjoismaisen kiertotalousyhtiön, jolla on erinomaiset kansainväliset kasvumahdollisuudet. Haluamme myös panostaa Ekokemin ratkaisujen jatkokehittämiseen”, sanoo Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark.

”Ekokemin hallitus käynnisti alkuvuodesta pääomarakenneselvityksen, jonka keskeisenä tavoitteena on ollut varmistaa resurssit yhtiön strategian toteuttamiseen ja kasvun jatkamiseen. Uskon, että osana Fortumia tämä tavoite saavutetaan ja Ekokemin menestys voi jatkua. Fortumin laajemman verkoston ja voimavarojen avulla voimme jatkossa tarjota Ekokemin palveluita vahvemmin myös kansainvälisesti. Uskon, että Fortumin kiertotalousstrategiaa tullaan nyt kehittämään Ekokemin varaan”, sanoo Ekokemin toimitusjohtaja Karri Kaitue.

 

Fortum Oyj
Sophie Jolly

Johtaja, Sijoittajasuhteet ja Talousviestintä

Tiedotustilaisuus:
Suomenkielinen tiedotustilaisuus järjestetään tänään 27.5.2016 kello 16.00 hotelli Scandic Simonkentän Pavillion-tilassa, Simonkatu 9, Helsinki. T
ilaisuutta voi seurata ja media voi esittää kysymyksiä myös verkossa osoitteessa www.fortum.com/fi.

 

Lisätietoja:
Pekka Lundmark, toimitusjohtaja, Fortum

Markus Rauramo, City Solutions -divisioonan johtaja, Fortum
Soittopyynnöt: Pauliina Vuosio, Corporate Press Officer, puh. 050 453 2383
Sijoittajat, analyytikot ja talousmedia: Sophie Jolly, Johtaja, Sijoittajasuhteet ja talousviestintä, puh. 010 45 32552

 

Taustatietoja: 

Ekokem

Ekokem on yksi Pohjoismaiden johtavista kiertotalousyhtiöistä, joka tarjoaa ympäristönhuollon ja materiaalitehokkuuden palveluja. Ekokem operoi Pohjoismaiden johtavia vaarallisen jätteen käsittelylaitoksia ja tarjoaa erikoistunutta ympäristönhuollon osaamistaan asiakkailleen laajalla rintamalla. Yhtiön tarkoituksena on luoda arvoa parantamalla asiakkaittensa materiaali- ja energiatehokkuutta. Ekokem tarjoaa kierrätys-, hyötykäyttö- ja loppusijoitusratkaisuja sekä maaperänkunnostuksen ja ympäristörakentamisen palveluja. Ekokem on jo yli 35 vuoden ajan myötävaikuttanut luonnonvarojen säästämiseen ja kiertotalouden edistämiseen.

Ekokem-konserni työllistää noin 630 osaavaa ammattilaista Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Tammikuussa 2015 yhtiö hankki tanskalaisen ympäristöhuoltoyhtiö NORDin.

Ekokem-konsernin avainluvut vuonna 2015

  • Liikevaihto 258 miljoonaa euroa
  • Raportoitu käyttökate (EBITDA) 55 miljoonaa euroa, 21,1 % liikevaihdosta
  • Vertailukelpoinen käyttökate (EBITDA) 57 miljoonaa euroa

Suurimmat osakkeenomistajat ovat Suomen valtio (34,1 %), Suomen kuntaliitto (21,4 %), Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen (15,4 %) ja HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (10,5 %).

www.ekokem.com/fi/

 

Kestävät kaupunkiratkaisut osana Fortumin strategiaa

Fortumin 3.2.2016 julkaiseman uuden strategian mukaisesti yhtiön tavoitteena on kasvaa ja toimia jatkuvasti kannattavasti. Strategian painopistealueita ovat puhdas energia, asiakkaat ja omistaja-arvon luominen. Fortumin visio on olla puhtaan energian edelläkävijä. Yksi strategian kulmakivistä on tarjota kaupungeille kestäviä ratkaisuja.

Nopeasti kasvavien suurkaupunkien ja kasvukeskusten ongelmia ovat lämmityksen, jäähdytyksen ja sähköntuotannon päästöt ja alhainen tehokkuus, kasvavat jätemäärät sekä lisääntyvän liikenteen aiheuttamat saasteet ja melu. Fortum haluaa tarjota osaamisensa ja kokemuksensa avulla kasvukeskuksille kestäviä ja kiertotaloutta edistäviä ratkaisuja. Fortumin tarjonta kattaa tehokkaat ja luotettavat kaukolämpö- ja kaukokylmäratkaisut, monipuoliset sähkön kuluttajaratkaisut ja sovellukset, jätteiden käsittelyn ja hyödyntämisen energian tuotannossa sekä sähköisen liikenteen edistämisen älykkäiden latausjärjestelmien avulla. Lisäksi uutta liiketoimintaa haetaan näiden alueiden asiantuntijapalveluista.

Kestävien kaupunkiratkaisujen ensisijaisia markkina-alueita ovat nykyiset kotimarkkinat ja muut Euroopan maat. Lisäksi Fortum tutkii liiketoimintamahdollisuuksia tarkkaan valituissa Aasian kasvukeskuksissa.

 

Fortum
Fortumin visio on olla puhtaan energian edelläkävijä. Toimitamme asiakkaillemme sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä muita energiaratkaisuja, jotka parantavat nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Jo 64 % sähköntuotannostamme on päästötöntä. Tärkeimmät markkina-alueemme ovat Pohjoismaat, Baltian maat, Venäjä, Puola ja Intia. Vuonna 2015 palveluksessamme oli noin 8 000 energia-alan asiantuntijaa ja liikevaihtomme oli 3,5 miljardia euroa. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.com/fi

 

Tilaa