• news.cision.com/
  • Fortum/
  • Fortum ottaa käyttöön uusia IFRS-standardeja vuoden 2014 raportoinnistaan lähtien

Fortum ottaa käyttöön uusia IFRS-standardeja vuoden 2014 raportoinnistaan lähtien

Report this content

FORTUM OYJ


 
Fortum ottaa käyttöön uudet IFRS 10 Konsernitilinpäätös ja 11 Yhteisjärjestelyt -standardit taloudellisessa raportoinnissaan 1.1.2014 lähtien. Uuden laskentakäytännön merkittävin muutos kohdistuu Tukholman seudulla toimivaan Fortum Värmeen, jota jatkossa käsitellään yhteisyrityksenä ja siten konsolidoidaan tilinpäätökseen pääomaosuusmenetelmällä. Tähän saakka yhtiö on konsolidoitu tytäryhtiönä, jossa on 50 prosentin vähemmistöosuus.
 
Vuonna 2012 Fortum Värmen osuus Fortum-konsernin liikevaihdosta oli noin 800 miljoonaa euroa,  käyttökatteesta (EBITDA) 300 miljoonaa euroa ja vertailukelpoisesta liikevoitosta 190 miljoonaa euroa. Fortum Värme on osa Fortumin Heat-divisioonaa. Laskentakäytännön muutoksella ei ole vaikutusta Fortumin osakekohtaiseen tulokseen.
 
Standardien siirtymäsäännöt edellyttävät, että vertailuvuotta 2013 koskevat luvut esitetään muutettuina vuonna 2014.  Fortum raportoi uusien standardien vaikutuksen vuoden 2013 lukuihin 4.2.2014 julkaistavassa tilinpäätöstiedotteessaan. Vertailukelpoiset luvut vuodelta 2013 raportoidaan vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsauksessa.
 
Fortum Oyj
Helena Aatinen
Viestintäjohtaja, konserniviestintä

Lisätietoja:
Markus Rauramo, talousjohtaja, puh. 010 452 1909

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.com/fi

 

Fortum

Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Baltiaan. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2012 Fortumin liikevaihto oli 6,2 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,7 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 400 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.
 
Lisätietoja: www.fortum.com/fi

Tilaa