Fortum sai Hafslundin omistusjärjestelyt päätökseen

Report this content

FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.8.2017 KLO 15.00

Fortum on tänään saanut päätökseen Hafslund ASA:n omistusjärjestelyt Oslon
kaupungin kanssa (alkuperäinen pörssitiedote 26.4.2017).

Fortum myi 34,1 %:n osuuteensa Hafslund ASA:ssa Oslon kaupungille ja osti 100 %
Hafslundin Markets-liiketoiminta-alueesta. Hafslundin Heat-liiketoiminta-alue
ja Oslon kaupungin jätteenpolttolaitos Klemetsrudanlegget AS (KEA) on
yhdistetty yhdeksi yhtiöksi, ja Fortum osti 50 % yhdistetystä yhtiöstä. Lisäksi
Fortum osti 10 % Hafslundin nykyisestä Production-liiketoiminta-alueesta.

Järjestelyjen nettokauppahinnan, sisältäen toukokuussa 2017 saatu osinko,
arvioidaan olevan noin 230 miljoonaa euroa. Fortum arvioi kirjaavansa
yritysjärjestelystä noin 325 miljoonan euron kertaluontoisen verovapaan
myyntivoiton vuoden 2017 kolmannen neljänneksen tulokseen. Myyntivoitto vastaa
noin 0,36 euron osakekohtaista tulosta.

Järjestelyihin liittyvät kertaluonteiset kustannukset, noin viisi miljoonaa
euroa, kirjataan vuoden 2017 kolmannen neljänneksen tulokseen.

Hafslund Markets liitetään osaksi Consumer Solutions -divisioonaa, ja
konsolidoidaan Fortumiin elokuun 2017 alusta. Hafslund Heat -liiketoiminnan ja
KEA:n muodostama yhteisyritys konsolidoidaan (50 % vähemmistöosuus) City
Solutionsin tulokseen elokuun 2017 alusta. Hafslundin
Production-liiketoiminta-alue konsolidoidaan osakkuusyhtiönä, ja sen tulos
raportoidaan Generation-segmentissä.


Fortum Oyj

Måns Holmberg, vt. sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtaja


Lisätietoja:
Sijoittajat ja analyytikot: Rauno Tiihonen, päällikkö, sijoittajasuhteet, puh.
010 453 6150 ja sijoittajat@fortum.com

Media: Corporate Press Officer, Mari Kalmari, puh. 040 520 1709


Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.com/fi


Lisää aiheesta:

Pörssitiedote 26.4.2017: Fortum ja Oslon kaupunki sopivat Hafslundin
omistusjärjestelyistä ja kumppanuudesta vihreämmän Oslon luomiseksi


Fortum
Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä,
lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden
parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta
kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 8 000 ammattilaista
Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa.
Sähköntuotannostamme 62 % on CO2-päästötöntä. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli
3,6 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä.
www.fortum.com/fi

Tilaa