Fortum SuomiAreenalla heinäkuussa 2010

Fortum Oyj
Lehdistötiedote
20.7.2010
Fortum SuomiAreenalla heinäkuussa 2010

Fortum osallistuu kesän suurimpaan yhteiskunnalliseen keskustelutapahtumaan     
SuomiAreenaan Porissa 21.-23.7. monipuolisella ohjelmalla. Yhtiö on mukana      
tapahtumassa jo kolmatta kertaa ja tänä vuonna teemana ovat tulevaisuuden       
energiaratkaisut.                                                               

Teltta                                                                          

Fortum esittelee Kansalaistorin teltassaan hajautettua sähköntuotantoa ja       
älykästä sähköverkkoa. Yleisöllä on myös mahdollisuus koeajaa sähköisiä         
ajoneuvoja sekä valokuvauttaa itsensä tulevaisuuden kaupungissa. Fortumin teltta
sijaitsee Yrjönkadun kävelykadulla aivan Kauppatorin läheisyydessä.             

Aaltovoimapoiju Kokemäenjoessa                                                  

Fortum esittelee SuomiAreenassa myös kehitteillä olevaa aaltovoimateknologiaa.  
Tukholmasta tuotu aaltovoimapoiju lasketaan Kokemäenjokeen 21.7. ja se on       
kesävieraiden ihmeteltävänä perjantai-iltaan asti. Halkaisijaltaan nelimetrinen 
poiju on kiinnitetty joen pohjaan painojen avulla. Poijun läheisyydessä         
Raumansillan luona järjestetään aaltovoimaa koskeva lehdistötilaisuus
keskiviikkona 21.7. klo 11.00. Paikalla on Fortumin kehityspäällikkö Joonas
Rauramo. 

FC Olli Rehn vs. eduskunnan jalkapallokerho 
                                                   
Perinteinen SuomiAreenan jalkapallo-ottelu FC Olli Rehn vastaan eduskunnan
jalkapallokerho pelataan Herralahden kentällä, aivan Porin keskustassa,
torstaina 22.7. klo 17.00. FC Olli Rehn -joukkueessa pelaa Fortumin
markkinointipäällikkö Mariia Korpi-Hallila. Pienet Tutor-palloilijat taluttavat
ottelun arvovaltaiset pelaajat kentälle ja ottelupallot saapuvat paikalle
Fortumin sähköautolla. Pelin jälkeen Fortum järjestää yleisölle rankkarikisan,
johon pääsee mukaan 20 ensiksi ilmoittautunutta. 

SuomiAreena-keskustelu                                                          
                                                                                
Fortumin yhteiskuntasuhdejohtaja Esa Hyvärinen osallistuu Kaupungintalon pihalla
pidettävään SuomiAreena-keskusteluun perjantaina 23.7. klo 10.30-11.45.         
Keskustelun aiheena on "Cleantech - tulevaisuuden kasvuala Suomelle".           
Cleantechista ovat keskustelemassa myös puolustusministeri Jyri Häkämies,       
Finpron toimitusjohtaja Kari Häyrinen, AW-Energyn John Liljelund, Lahden tiede- 
ja yrityspuisto Oy:n johtaja Mari Pantsar-Kallio sekä Elinkeinoelämän           
keskusliiton johtaja Jukka Koivisto.                                            

Fortum Oyj                                                                      
Konserniviestintä                                                               

Lisätietoja
aaltovoimasta: Joonas Rauramo, puh. 040 354 3732
Fortumin SuomiAreena-ohjelmasta: Tarja Hänninen, puh. 040 350 5535

Yrityksestä

Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 9 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli 4,5 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.fi

Tilaa