Fortum suunnittelee Imatran voimalaitoksen asuntoalueen ja sen ympäristön kehittämistä

Fortum Oyj                                                                      
Lehdistötiedote                                                                 
29.9.2010                                                                       

Fortum suunnittelee Imatran voimalaitoksen asuntoalueen ja sen ympäristön       
kehittämistä                                                                    

Fortum suunnittelee Imatran voimalaitoksen asuntoalueen ja sen ympäristön       
kehittämistä yhteistyössä Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitoksen ja Imatran 
kaupungin kanssa. Suunnittelualue käsittää noin 30 hehtaarin alueen             
Imatrankosken kaupunkikeskuksen läheisyydessä.                                  

Syksyn 2010 aikana laaditaan vaihtoehtoisia suunnitelmia maankäytön             
tehostamiseksi ja haetaan suuntaviivaa tuleville toiminnoille. Tavoitteena on   
saada vuoden 2011 aikana maankäyttöluonnos, jonka mukaan alueelle saataisiin    
houkuttelevaa täydennysrakentamista.                                            

Syksyn kehitystyössä on mukana noin 20 valmistumisvaiheessa olevaa              
arkkitehtiopiskelijaa, joista noin puolet tulee ulkomailta. Mukana on lisäksi   
viisi kokenutta arkkitehtiopettajaa. Ryhmän tehtävänä on inventoida nykytilanne 
sekä ideoida alueen tulevaa konseptia ja mahdollisuuksia.

Tavoitteena on vanhoja arvoja kunnioittava ja viihtyisä, mutta innovatiivinen   
alue, joka sopii Imatran kaupunkikuvaan.                                        

Alue on Fortumille tärkeä jo historiallisen merkityksensä vuoksi. Fortum,       
aiemmalta nimeltään Imatran Voima Oy, perustettiin vuonna 1932 hallinnoimaan ja 
käyttämään Imatrankosken vesivoimalaitosta. Aikaisemmin Fortumin alueita on     
Imatralla ollut kehittämässä mm. suomalainen arkkitehti Aarne Ervi, jonka       
syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta.                             

Fortum Oyj                                                                      
Konserniviestintä                                                               


Lisätietoja:                                                                    

Mikko Tavastila, Senior Manager, Fortum puh. 050 45 25796                       
Antti Ahlava, arkkitehti SAFA Antti Ahlava, Aalto-yliopisto, puh. 050 324 1179  

Kuva alueesta on ladattavissa 28.10.2010 asti:                          

http://media.digtator.fi/digtator/tmp/ff2f48d4e827dc9de90bcc42f600abb5/preview.h
tml

Yrityksestä

Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 8 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Sähköntuotannostamme 62 % on CO2-päästötöntä. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 3,6 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi

Tilaa