Fortum tavoittelee merkittävää omistusosuutta Uniperissa - aikoo tehdä julkisen ostotarjouksen mikäli pääsee sopimukseen E.ON:n 46,65 %:n osuudesta...

FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 20.9.2017 KLO 13.00

Fortum tavoittelee merkittävää omistusosuutta Uniperissa - aikoo tehdä julkisen ostotarjouksen mikäli pääsee sopimukseen E.ON:n 46,65 %:n osuudesta Uniperista

Fortum kommentoi Bloombergin aiemmin tänään julkaisemaa artikkelia, joka
käsitteli E.ON:in Uniper-osuutta mahdollisesti koskevaa yritysjärjestelyä.

Fortum vahvistaa käyvänsä E.ON:n kanssa pitkälle edenneitä keskusteluita
liittyen E.ON:n 46,65 prosentin omistusosuuteen saksalaisessa, kansainvälisesti
toimivassa energiyhtiössä, Uniperissa. Saksan viranomaiset käsittelevät
parhaillaan mahdolliseen järjestelyyn liittyviä E.ON:ia koskevia kysymyksiä.
Sopimuksen toteutuminen edellyttää myös molempien yhtiöiden sisäisiä päätöksiä.
Ei ole varmuutta johtavatko keskustelut sopimukseen.

Mikäli Fortum pääsee sopimukseen E.ON:n kanssa, Fortum tekee Saksan
arvopaperien hankintaa ja ostotarjouksia koskevan lain 10 §:n mukaisesti
vapaaehtoisen julkisen ostotarjouksen ("Tarjous") kaikille Uniperin
osakkeenomistajille. E.ON:lla olisi oikeus hyväksyä Tarjous koskien 46,65
prosentin omistusosuuttansa vuoden 2018 alussa.

Tämänhetkisen näkemyksen mukaan kokonaisarvo, jonka Uniperin osakkeenomistajat
(ml. E.ON) ostotarjouksessa saisivat olisi 22 euroa per osake mikäli Fortum
päätyisi tarjouksen tekemään. Tarjouksen toteutumiselle ei olisi
vähimmäishyväksymisrajaa. Mahdollinen ostotarjouksen toteutuminen vaatisi myös
tavanomaiset viranomaishyväksynnät.

Tarjouksen 22 euron osakekohtaisen kokonaisarvon mukaisesti E.ON:n 46,65 %:n
omistusosuuden arvo on 3,76 miljardia euroa ja Uniperin koko osakekannan arvo
on 8,05 miljardia euroa.

Mikäli Tarjous toteutettaisiin tämänhetkisen suunnitelman mukaisesti, Uniperin
osakkeenomistajilla olisi mahdollisuus realisoida omistuksensa arvo varmaan ja
houkuttelevaan hintaan. Kokonaisarvo vastaisi 36 %:n preemiota suhteessa
Uniperin osakkeen hintaan toukokuun lopussa, eli ajankohtaan ennen Uniperia
koskevia yrityskauppahuhuja. Preemio olisi 120 % suhteessa Uniperin
listautumista seuraavan ensimmäisen kaupankäyntipäivän aloituskurssiin, joka
oli 10 euroa.

"Tarjous olisi Uniperin osakkeenomistajille houkutteleva mahdollisuus varmistaa
sijoituksensa kokonaisarvo", sanoo Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark.
"Uniperin osakkeenomistajat voisivat realisoida osakkeen merkittävän
arvonnousun, joka suurelta osin perustuu viimekuukausien pitkittyneisiin
markkinaspekulaatioihin."

Suunnitteilla olevalle järjestelylle on vahvat strategiset ja taloudelliset
perusteet. Investointi Uniperiin toteuttaisi Fortumin aikaisemmin julkistamaa,
kurinalaista pääoman uudelleeninvestointistrategiaa ja täyttäisi sen mukaiset
sijoituskriteerit: Uniper toimii Fortumin ydinosaamisalueella
sähköntuotannossa, on maantieteellisesti lähellä Fortumin kotimarkkinaa ja
tuottaa hyvää kassavirtaa.

"Uniperin rooli toimitusvarmuuden turvaajana täydentäisi erinomaisesti Fortumin
tavoitetta vauhdittaa energia-alan muutosta lisäämällä uusiutuvan energian
tuotantoa ja kehittämällä innovatiivisia ratkaisuja. Molempia tarvitaan
muutoksen aikaansaamiseksi ja kummallakin on tärkeä rooli Euroopan siirtyessä
kohti puhtaampaa ja varmempaa tulevaisuuden, energiajärjestelmää", sanoo Pekka
Lundmark.

Fortumin ja Uniperin liiketoiminta ja osaaminen ovat vahvasti toisiaan
täydentäviä. Uniperin tuotantoportfolio Ruotsissa perustuu pääosin
hiilidioksidipäästöttömään vesi- ja ydinvoimaan, ja täydentäisi näin
erinomaisesti Fortumin tuotantoa, joka on yksi Euroopan puhtaimpia. Venäjällä
Uniperin tuotanto, kuten Fortuminkin, perustuu suurelta osin tehokkaisiin
kaasuvoimalaitoksiin. Manner-Euroopassa Uniperilla on teknologisesti
kehittynyt, joustava ja erittäin kustannustehokas, lähinnä kaasuun, hiileen ja
vesivoimaan perustuva tuotantoportfolio. Uniperin voimalaitokset ja
kaasuvarastot ovat keskeisessä roolissa tarjoamaan toimintavarmuutta ja
kustannustehokasta energiaa Euroopan siirtyessä kohti vähäpäästöistä energiaa.
Uniperilla on myös laaja, sähköntuotantoliiketoimintaa täydentävä polttoaine-
ja energia-trading-liiketoiminta. Tämä liiketoiminta sisältää myös mittavat
kaasuvarastot ja pitkän aikavälin sopimusportfoliot, joilla on tärkeä rooli
energian toimitusvarmuuden turvaamisessa.

Vuonna 2016 Uniperin liikevaihto oli 67,3 miljardia euroa ja oikaistu
käyttökate 2,1 miljardia euroa. Yhtiön sähköntuotantokapasiteetti oli yhteensä
38 gigawattia ja sähköntuotanto 139 terawattituntia. Yhtiö työllistää noin 13
000 henkilöä.

Fortum vahvistaa, että yhtiö on aiemmin esittänyt Uniperin johdolle sopimusta
liiketoimintojen yhdistämisestä ja tarjosi merkittäviä sitoumuksia, joilla
turvattaisiin Uniperin keskeisten sidosryhmien etuja. Uniper ilmoitti aikovansa
pysyä itsenäisenä, ja sitä kunnioittaen Fortumin aikomuksena on olla
aktiivinen, tukeva ja luotettava osakkeenomistaja sekä rakentava kumppani
Uniperille, sen johdolle ja työntekijöille Tarjouksen päätyttyä ja olettaen,
että E.ON päättää myydä osuutensa ja järjestely toteutuu.

Fortum arvostaa Uniperin sitoutunutta henkilöstöä yhtiön nykyisen ja
tulevaisuuden menestyksen perustana. Strategisena sijoittajana ja suurena
osakkeenomistaja Fortum sitoutuisi suojelemaan Uniperin työntekijöiden ja
muiden sidosryhmien keskeisiä etuja.

Fortum tunnustaa täysin Uniperin työntekijöiden olemassa olevien oikeuksien
koskemattomuuden, eikä Fortumilla ei ole aikomusta vaatia Uniperia toteuttamaan
henkilöstövähennyksiä järjestelyn yhteydessä tai siirtämään yhtiön pääkonttoria
pois Düsseldorfista Saksasta.

"Aikomuksenamme on sijoittaa Uniperiin pitkällä tähtäimellä ja otamme vakavasti
vastuumme kaikkia sidosryhmiä kohtaan", sanoo Pekka Lundmark. "Olemme
vakuuttuneita, että yhtiöiden välinen läheinen yhteistyö tarjoaisi merkittäviä
etuja kaikille sidosryhmille, sillä Fortumin ja Uniperin toimintojen välillä on
lukuisia strategisia ja operatiivisia liittymäpintoja. Arvostamme Uniperin
johtoa ja odotamme keskusteluja Uniperin johdon kanssa siitä, kuinka
sitoumuksemme voidaan muodollistaa."

Neuvottelut E.ON:n kanssa eivät välttämättä johda sopimukseen, eikä Fortum
välttämättä tee Tarjousta. Fortum ei tässä vaiheessa anna arviota E.ON:n kanssa
käytävien neuvottelujen kestosta tai lopputulemasta. Fortum tiedottaa asiasta
lisää, jos ja kun se on ajankohtaista.

Fortum Oyj

Måns Holmberg
sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtaja

Lisätietoja sijoittajille ja analyytikoille:
Måns Holmberg, Vt. sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtaja, puh. 044 518 1518

Lisätietoja medialle:
Pauliina Vuosio, viestintäjohtaja, puh. +358 50 453 2383

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeisimmät tiedotusvälineet
www.fortum.com

Uniper
Uniper on energiayhtiö, joka toimii Euroopassa, Venäjällä ja lukuisilla muilla
markkina-alueilla ympäri maailman. Yhtiö työllistää yli 13 000 henkeä. Uniperin
voimalaitokset sijaitsevat Euroopassa ja Venäjällä ja niiden
sähköntuotantokapasiteetti on yhteensä noin 40 gigawattia. Yhtiöllä on myös
mittavaa trading-liiketoimintaa. Uniperin kaasuvarastot Saksassa, Itävallassa
ja Isossa-Britanniassa tasapainottavat kaasuntoimitusjärjestelmien kysynnän ja
tarjonnan joustoja. Yhtiö kehittää myös energiavarastoratkaisuja uusiutuvan
energian ratkaisujen tueksi. Uniperin osake noteerataan Frankfurtin pörssissä
(Börse Frankfurt).

Fortum
Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä,
lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden
parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta
kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 8 000 ammattilaista
Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa.
Sähköntuotannostamme 62 % on CO2-päästötöntä. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli
3,6 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä.
www.fortum.com/fi

Yrityksestä

Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 8 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Sähköntuotannostamme 62 % on CO2-päästötöntä. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 3,6 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi

Tilaa